Hyppää pääsisältöön

Mezzosopraano Jenny Carlstedt on RSOn solisitina

Ahvenanmaalainen, nykyisin Saksassa asuva mezzosopraano Jenny Carlstedt laulaa RSOn solistina 13. ja 14.3.2013. Viisi naismuotokuvaa on Aulis Sallisen uusi teos laulajalle ja käyrätorvelle. Jenny Carlstedt on kiinnitettynä Frankfurtin oopperaan, jossa hän on saanut laulaa kaikki toiveroolinsa. Nyt hänen äänensä on alkanut muuttua lyyrisestä dramaattisempaan, joten uusia toiveroolejakin löytyy.

Haastattelu Maria Puusaari - Video Sandra Saulo

Jenny Carlstedt kertoo olleensa laulaja jo ennen syntymäänsä. Hän oli kova laulamaan heti pienestä pitäen ja hänen mumminsa, joka hänen sanojensa mukaan lauloi enemmän kuin puhui, hoiti häntä lapsena. Yhdessä he lauloivat kaiket päivät. Jenny lauloi myös kirkkokuorossa ja 15-vuotiaana hän vihdoin pääsi laulutunnille. "Alku oli todella hankalaa ja kaksi vuotta meni ihan pipariksi, koska opettaja oli oopperalaulaja enkä minä pitänyt oopperasta ollenkaan", hän kertoo. Ann-Sofie Otterin barokkilevy sai hänet kuitenkin muuttamaan mielipiteensä ja 19-vuotiaana hän pyrki ja pääsi sisään Sibelius-Akatemiaan.

Mezzosopraano Jenny Carlsted tuli suuremmalle suomalaiselle yleisölle tutuksi Lappeenrannan laulukilpailuissa vuonna 1999, kun hän tuli kilpailuissa kakkoseksi. Hän on saattanut joiltakin oopperan ystäviltä unohtua tässä välissä, koska hän on ollut vuodesta 2002 kiinnitettynä Frankfurtin oopperaan."Alun perin minun piti olla siellä vain kolme vuotta, mutta toisin kävi", hän naurahtaa.

Jenny Carlstedt kehuu avoimesti työpaikkaansa: "Frankfurt Oper on tunnettu terveestä suhtautumisesta lauluun. Laulajia ei laulateta loppuun eikä siellä pyritä löytämään tähtiä vaan pikemmin pyritään löytämään mielenkiintoisia ääniä ja kehittää niistä oopperan omia tähtiä."

Frankfurtin oopperan taiteellinen johtaja Bernd Loebe aloitti samoihin aikoihin kun Jenny. Loebe on päättänyt juuri jatkaa Frankurtissa seuraavat neljä vuotta. Välillisesti Loeben urasuunnitelmat vaikuttavat myös siihen, tulemmeko näkemään tulevaisuudessa Jenny Carlstedtia Suomen lavoilla enemmänkin. "Kun Loebe jättää Frankfurtin, taidan minäkin palata Suomeen", laulaja miettii.

Teksti Sandra Saulo

Julkaistu 12.3.2013

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.