Hyppää pääsisältöön

Susijahdeista tuli kansanhuvia, kunnes sudet olivat loppua

Ihmisen ja suden suhde on kenties yksi väkivaltaisimmista ja latautuneimmista ihmisen ja luontokappaleen välisistä suhteista Suomessa. Susista on maksettu suurinta tapporahaa ja välillä susijahdit paisuivat radiossa ja televisiossa seuratuiksi suurtapahtumiksi, joissa yhteistä vihollista jahdattiin keinoja kaihtamatta. Vasta 1970-luvulla havahduttiin kannan vähenemiseen ja susien suojeluun.

1800-luvulla susikanta oli Suomessa vahva ja susien aiheuttamat tuhot karja- ja porotaloudelle olivat iso ongelma. Varsinais-Suomessa 1880-81 sattuneet lastensurmat lisäsivät susivastaisuutta entisestään. Vaikka susikantaa saatiin harvennettua tehokkaasti jo 1900-luvulla tultaessa, sen vainoa tehostettiin entisestään maksamalla suurta tapporahaa. Susijahteja seurattiin myös mediassa ja television tulon myötä jahteja päästiin todistamaan myös kuvan kera.

Vuonna 1961 Kiteellä kuvatussa jutussa ilmenee hyvin asenteet susijahtia kohtaan. Kyseessä oli tuolloin suurin koskaan järjestetty susijahti. Jahtiin osallistui lähes 400 miestä, rajavartiostosta, poliisista sekä metsämiehiä Pohjois-Karjalasta ja kauempaakin.

Toimittaja selostaa jahtia kuin suurta urheilutapahtumaa:

"Puolentoista tunnin kuluttua alkaa täällä vuosisadan suurin susijahti, jota käydään lähes sadan kilometrin mittaisella rintamalla Tohmajärven ja Kesälahden välisessä maastossa.

Tämä susijahdin päämaja sijaitsee Kiteen poliisilaitoksella ja kaikki suunnitelmat ovat valmiina, hyökkäyskäsky on jo annettu ja me odottelemme parhaillaan h-hetkeä.

Vuonna 1949 kuvatussa Topo Leistelän värikkäästi selostamassa lyhytfilmissä seurataan sudenajoa Lapissa. Ilma enteilee lumimyrskyä, mutta karskeja lapinkävijöitä ei pelota, vaan heitä kiihottaa metsästäjän into. Susia saadaan kaadettua, mutta ne ammutaan loppujen lopuksi konepistoolilla lentokoneesta.

Suden surma oli juhlan aihe, vaikkei sitä olisikaan saatu metsästämällä kiinni. 1950-luvun uutisfilmi kertoo Keski-Suomen sudesta, joka piti useita pitäjiä kauhun vallassa, mutta jäi lopulta yllättäen bussin alle. Kuollutta sutta kuljetettiin kaupungista toiseen kansan nähtäväksi ja näytösten tuotto lahjoitettiin invalideille.

Vuonna 1967 metsästettiin Isojoella sutta satojen miesten voimin. Juha Virkkunen ja Jukka Häyrinen kertovat Isojoen säälimättömästä susijahdista: "Katoavan eräkulttuurin viimeinen muistoesine juoksentelee hengenhädässä Pohjanmaan hangilla". Ohjelmassa kuullaan myös suden kaataneen miehen haastattelu.

70-luvulla asenteet alkoivat muuttua. Alajärven susijahdista kertovassa reportaasissa on näkökulma jo aivan eri ja toimittaja toteaa, että "monet vannoutuneetkin erämiehet ovat sitä mieltä että tällaista jahtia ei tarvittaisi". Korkeasaaren eläintarhan johtaja Ilkka Koivisto, sanoo suden metsästyksen vaikuttavan kyseenalaiselta kansanhuvilta. Susia oli tuolloin arvioiden mukaan jäljellä enää 17 yksilöä. Koiviston mielestä sellainen määrä ei kaivannut metsästystä vaan suojelua. "Suomi on tietääkseni sivistysmaa ja kehitysmaatkin hoitavat nämä asiat paremmin", hän toteaa.

"Hukkaparasta" puhuu myös Ajankohtaisen kakkosen toimittaja vuonna 1970 tehdyssä jutussa. Neljän kuukauden susijahti Toholommilla Pohjanmaalla oli päättynyt suden kaatoon. Kunta kustansi peijaiset ja sen jälkeen syväjäädytettyä sutta kierrätettiin ympäri Pohjanmaata. Uteliaat pääsivät katsomaan sutta markan pääsymaksua vastaan.

Vuonna 1973 susi rauhoitettiin Suomessa muualla paitsi poronhoitoalueilla. Tosin Suomen pinta-alasta on määritelty poronhoitoalueeksi yli kolmasosa (36%). Tapporahajärjestelmä lakkasi lopullisesti vuonna 1975.

Tietolaatikko

Suomessa on käyty järjestelmällistä sotaa vahinkoeläimiä vastaan ainakin 1300-luvulta saakka. Sudesta ja karhusta maksettiin ensi kerran tapporahaa vuonna 1647. Vahinkoeläinten vaino oikeutettiin pääosin taloudellisista syistä, suurpedot olivat uhka karja- ja porotaloudelle.

Varsinais-Suomessa 1880-81 tapahtuneiden lastensurmien jälkeen susivastaisuus oli lisäksi ennennäkemättömän voimakasta, ja valtiovallan oli pakko ryhtyä toimeen susikannan vähentämiseksi.

Esimerkiksi vuosina 1877-1880 juuri ennen susikannan vähentämistä suurpedot tappoivat Suomessa 40 198 lammasta, 6 972 nautaa, 14 189 poroa ja 4 436 yksilöä muuta karjaa.

Lähde: Suurpedot.fi

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto