Hyppää pääsisältöön

Media huomioi muotiblogit

Media huomioi muotiblogit. Kuva: Yle, Mikko Kilpinen.

Muotiblogit tulivat laajasti muoti- ja mediaväen tietoisuuteen keväällä 2006, kun New Yorkin muotiviikoille kutsuttiin perinteisen median edustajien lisäksi muodista kirjoittavia bloggaajia.

Vuoden 2011 keväällä Imagessa kirjoitettiin otsikolla ”Etujoukko”, että ”muotibloggaamisesta on Suomessa kasvanut koko muotialaa ja mediaa kiinnostavaa liiketoimintaa”. 

Tyyliaviisit kotimaisista kiiltopaperijulkaisuista alan kansainvälisiin lippulaivoihin ovat joutuneet ottamaan vakavasti bloggaajien esiinmarssin.
Tyyliaviisit kotimaisista kiiltopaperijulkaisuista alan kansainvälisiin lippulaivoihin ovat joutuneet ottamaan vakavasti bloggaajien esiinmarssin. Ja tunnetusti: jos et voi voittaa heitä…? Ratkaisuksi on otettu yhteistyö uusien trendioraakkelien kanssa aina johtotähteä, Anna Wintourin luotsaamaa Jenkki-Vogueta myöten.  

Toisiaan täydentävät

Levikiltään maailman suurin muotilehti on Elle. Ranskassa vuonna 1945 perustettu julkaisu ilmestyy 43 kielellä yli 60 maassa. Helsingin Punavuoressa, Allerin lehtitalossa syntyy Suomen Elle, joka on osa tätä kansainvälistä verkostoa.

Suomen Ellen päätoimittajan Mirva Saukkolan mukaan muotibloggaajat ovat luoneet median alueelle uuden kentän. Hän näkee muotitoimittajien työstämän lehden ja muotibloggaajien täydentävän toisiaan. Toimittajat poimivat muotimaailmasta kiinnostavia uutisia ja työstävät niitä tyylivinkeiksi tähtäimessään lukijat; bloggaajat taas suodattavat muotia oman persoonansa kautta.

- On yhtäältä selkeästi lukijoita palveleva elementti ja toisaalta yksittäinen kiinnostava persoona, johon voidaan samaistua. Ne täydentävät toisiaan, Saukkola tiivistää. 

Myös Elleä kiinnostavat bloggaajat, ja lukijoiden kiinnostus heitä kohtaan on noteerattu. Joistakin bloggaajista tullut tunnettuja ja mielenkiintoisia henkilöitä, ja heitä on myös nostettu lehden sivuille esimerkiksi esittelemään vaatekaappiaan tai visioitaan muodista. Vuosittain järjestettävässä Elle Style Awards -gaalassa palkitaan Vuoden muotiblogi. 

Verkot vesille

Elle luottaa omiin bloggaajiin, mutta monet lehdet ovat ulottaneet yhteistyön printtilehden sivuja pidemmälle ja pestanneet suosittuja bloggaajia suoraan omille nettisivuilleen. Lehden laajentaminen verkkoon on ollut haastavaa, ja tässä bloggaajat ovat toimineet merkittävänä buustaajana: Olivia kaksinkertaisti sivujensa kävijämäärän, kun se sai Nelliinan vaatehuoneen, ja Trendissä uudet blogit, kuten Pupulandia, kuusinkertaistivat sen verkkosivujen kävijämäärän. Samaan strategiaan luottaa myös vuonna 2012 perustettu Costume, joka ensitöikseen nappasi Lily.fi:stä Auroran henkarit ja Indiedaysistä Thing for the Blingin. 

Odotettavissa on, että jatkossakin bloggaajat vaihtavat aika ajoin kotipesää ja mittaavat samalla markkina-arvonsa.
Menestyneiden blogien lukijat palaavat lehden sivuille säännöllisesti, joten he ovat lehdelle arvokkaita. Myös bloggaajille yhteistyö on ollut kannattavaa, ja suosituimpien blogien joukossa itsenäiset bloggaajat ovat enää poikkeus. Odotettavissa on, että jatkossakin bloggaajat vaihtavat aika ajoin kotipesää ja mittaavat samalla markkina-arvonsa.

 

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Aamusydämellä: Tatuoidut

    Tatuoinneista on tullut valtakulttuuria.

    Tatuoinnit olivat aiemmin merimiesten ja vankien alakulttuuria, mutta nykyisin niistä on tullut osa valtakulttuuria. Yksittäinen tatuointi ei enää edes herätä huomiota, mutta jos tatuoinnit peittävät lähes koko kehon, on kyseessä vakavampi harrastus. Anu Lehtiölle ja Antti Räisäselle oma keho on taideprojekti.

  • Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen - 30.03.2014

    Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja sitä kautta myös yleisempiä. Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden suhteesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen.

  • Kuka sinun vaatteesi on tehnyt?

    Vaateteollisuus etsii uusia, kestävämpiä materiaaleja ja kuluttaja etsii eettisiä vaatteita. Vaatekaupassa on käynnissä sama murros kuin ruokakaupassa: yhä useampi haluaa entistä parempaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Tyyli

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Hame vanhoista pöytäliinoista ja kanavatyötauluista

    Persoonallisen ja ekologisen hameen ohjeet.

    Vanhoja kanavatyötauluja saa kirpputorilta muutamalla eurolla, ja niitä voi uusiokäyttää vaatteiden somisteina. Näin syntyvät vaatteet ovat sekä persoonallisia että ekologisia! Vanhoista pöytäliinoista ja kirjontatöistä voi ommella vaikkapa hameen.

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä on suora teemalähetys kierrättämisestä

    Ruokaa, muotia ja asiantuntevia ihmisiä - kierrätysteemalla.

    Mikä luokitellaan jätteeksi ja miten suhtaudumme jätteeseen? Heitätkö sinä täysin ehjiä vaatteita roskiin - tai pois 20 kiloa ruokaa vuodessa? Miten tunnollisesti me suomalaiset kierrätämme jätteitämme? 6. syyskuuta, suorassa lähetyksessä valotetaan aihetta eri näkökulmista. Teemaa mukaillen iltaan mahtuu niin ruokaa, muotia kuin asiantuntevia vieraita.

  • Harmaan charmin voittokulku

    "Kun ei pukeudu kuin muut, ei tarvitse ajatella kuin muut."

    Kun täytin 30 vuotta, syntymäpäiväkutsussani oli Iris Apfelin kuva ja teksti: "ikääntyminen on etuoikeus". Ja etuoikeus se toden totta tuntuu olevan, kun seuraa, miten ikäihmisistä on tullut muotimaailman lemmikkejä.

  • #lapsistailaa-hassuttelu innosti pääsiäisenä

    #lapsistailaa - näistä asuista ei väriä ja stailia puutu!

    Puoli seitsemän #lapsistailaa-kuvahaaste innosti vanhempia ja lapsia hassuttelemaan yhdessä pääsiäisenä. Haaste levisi Instagramissa, kun Suomen suosituimmat perhebloggaajat innostuivat joukolla mukaan.

  • KoVe on uusi musta

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii!

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii! Tyyliviikolla vierailleen stylisti ja malli Maryam Razavin mielestä asun tyylikkyys syntyy siitä, että kantajalla on siinä mukava olla. Millainen on sinun #KoVe-tyylisi?

  • Kuuletko pieruverkkareiden kutsuhuudon?

    Miten ihanaa vaihtaa farkut mukaviin kotipöksyihin!

    Ah, miten ihanaa onkaan vaihtaa työpäivän jälkeen kiristävät farkut mukaviin kotipöksyihin! Ne tuntuvat niin hyviltä, mutta näyttävät varsin pahoilta. Pitäisikö parisuhteen vuoksi pukeutua paremmin myös kotona? Millainen on sinun kotiasusi - lähetä meille kuva!