Lähes kaikki valtavirtamusiikki on nykyään iskelmämusiikkia. Rap on iskelmää, pop on iskelmää, reggae on iskelmää ja rock on ollut iskelmää jo toista vuosikymmentä. Vain puhdas metallimusiikki on säilynyt iskelmän valloitusretkeltä. Rajan voi vetää myös siihen, että musiikki, joka ei soi radioissa, ei ole iskelmää. Iskelmäksi voidaan kutsua musiikkia jonka ainoana tarkoituksena on viihdyttää, tanssittaa ja joka ei häiritse ketään tai ole liian ”vaikeaa”.
Iskelmä-Suomi esittää: Show Must Go On. 20 iskelmää isolla pensselillä.
Ennen musiikkiteollisuus katsoi, että parhaaseen taloudelliseen tuottoon päästään useilla eri genreillä ja mahdollisimman persoonallisilla ja karismaattisilla artisteilla. Musiikintekijöillä oli valtava tarve julistaa tärkeiksi kokemiaan asioita. Musiikki oli luonteva kanava purkaa maailmantuskaa ja rakkautta. Sillä pystyi vielä vaikuttamaan, sillä oli tehtävä.
Iskelmämusiikki taas on alunperin lavatanssikansan ylläpitämä perinne, ja iskelmätähden tehtävä on olla tämän yleisön palvelija. Pitkästymiseen asti saa esiintyjien haastatteluista lukea, miten he antavat kansalle, mitä kansa haluaa. Monelle suurelle suomalaiselle taiteilijalle juuri tämä on ollut tuhon tie. Mm. Virta ja Kinnunen olivat aivan liian lahjakkaita laulajia tekemään tanssimuusikon työtä. Heitä hehkutetaan legendoina, mutta kumpikin kuolivat hyljättyinä ja unohdettuina. Heille olisi voinut antaa enemmän arvoa silloin kun sen aika oli, kun sillä olisi vielä ollut jotain merkitystä.
Kinnusen ei tarvitse hävetä edes Basseyn rinnalla… ja nuo lavasteet…
Maailman musiikkia
Itse kunnioitan rehellisyyttä kaikissa taiteen muodoissa. Myös Iskelmässä. Arvostan mm. Irwinin rehellisyyttä. Hän eli niin kuin lauloi.
Rehellistä ajankuvaa
Arvostan Jukka Kuoppamäen maailmaa halaavaa rakkautta. Hän on laulujensa kuva. Kuten Vexi Salmikin ohjelmassa sanoi, tällaisia henkilöitä ei koskaan enää tule. He ovat aitoja ja siksi koskettavia, eivät mitään levy-yhtiön aamukahvipalaverin tuotteita.
Jukka, Mikko ja hyppykeppi
Levyteollisuuden romahduksen ja mediamurroksen johdosta 2000-luvun loppupuolella, asiat kääntyivät täydellisesti päälaelleen. Valtavirta muuttui keskinkertaisuuden ihailuksi ja kaikki persoonallisuus koettiin uhaksi taloudelliselle menestykselle. Levy-yhtiöt ja viihdeteollisuus aloittivat globaalisti valtavan nostalgia- kampanjan, joka tietysti perustuu siihen, että sodanjälkeiset sukupolvet olivat tulossa muisteluikään ja he tulisivat olemaan suurin kuluttajaryhmä. Olen ollut hyvin yllättynyt sitä, miten hyvin retroilu on purrut myös nuoriin ympäri maailmaa. Iskelmästä on tullut myös teinien musiikkia.
Nyt on keskinkertaisuuden aika. Kaikki on iskelmää. Musiikki, elokuvateollisuus, kirjallisuus, ja voisin jopa sanoa, että suomalaisuus on iskelmää.
Teksti: Anna Eriksson
Videot valitsi Arttu Tolonen
Kaikki Iskelmä-Suomesta Yle Teeman sivuilla
Elävän arkiston bonus: Show pyörii ja iskelmä-Suomen rajat paukkuvat
