Hyppää pääsisältöön

Keikka-näytelmä karisti hohdon tanssimuusikkojen taiteilijaelämästä

Tanssiorkesteri lähtee viikonloppukiertueelle Savon maaseutulavoille. Jazzia rakastavat muusikot joutuvat tienaamaan leipänsä tangoilla ja valsseilla, ja raskasta työtä kompensoidaan raskailla huveilla. Huonokin keikka voittaa silti kotiolot.

Tv-elokuva Keikka pohjautuu kirjailija ja muusikko Erkki Lepokorven (1930—2001) käsikirjoitukseen. Lepokorvelta ilmestyi vuonna 1967 samanaiheinen romaani nimeltä Keikat, jossa aihepiiriä käsitellään ajan kirjallisen hengen mukaisesti ronskimmin ja lihallisemmin. Romaanilla on joitakin yhtymäkohtia tv-elokuvaan, erityisesti kirjan kohdat, joissa pianisti Simo Raita suunnittelee muusikkoelämästä kertovaa dokudraamaa.

Muut draaman tekijät, Matti Heinivaho ja Olli Hämäläinen (alias Olli Häme), ovat hekin pitkän linjan muusikkoja ja musiikkialan vaikuttajia. Näyttelijöinä on joukko tamperelaisia soittajia, joukossa Kymenlaaksossa jazz-uransa aloittanut rumpali Manu Teittinen. Yhtyeen laulusolisti on oikeassa elämässään muutamia single-levyjä tehnyt Pirjo Marke.

Muusikoiden jutuissa käydään läpi kaikki 1960-luvun soittajien mieliharmit: tangovillitys, soittotaidottomat kitarabändit, ahneet managerit, epäluotettavat tanssijärjestäjät ja ulkomaiset ravintolasoittajat, jotka vievät niin keikat kuin naisetkin. Laulajatyttö haaveilee itsekseen tähteydestä.

Keikkamatka kulkee halki kauniiden kesäisten maisemien. Maaseudun tanssilavat ovat pieniä ja vaatimattomia, yksi suorastaan rähjääntyneen ladon näköinen. Heti ensimmäisellä lavalla jazzarit saavat muistutuksen ammatin vähemmän palkitsevista puolista, kun kaksi yleisön edustajaa tulee pyytämään, ettei orkesteri vain soittaisi jazzia.

Keikan päätyttyä kiiruhdetaan Kuopion Puijonsarveen rentoutumaan. Tunnelmaa kuitenkin hieman pilaa se, että ravintolaorkesterin huomataan olevan yksi noita karsaasti katsottuja "makaroninpurijoiden" bändejä. Yöllä humaltuneet soittajat kömpivät kovaäänisesti yöpuulle matkustajakotiin.

Seuraavana päivänä jatketaan uuteen paikkaan, josta ei ole edes tiedossa varmaa palkkiota. Bändi saa pääsylipuista prosenttiosuuden, ja illan päättyessä ei paljon jaettavaa jää. Rumpali Manu ehtii hitaiden aikana pohtia alkoholinkäyttöään ja rahatilannettaan. Mietiskely päättyy aforismiin: "Niin kauan svengaa kuin handut pelaa."

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto