Hyppää pääsisältöön

Lentokonekaapparin paluu: käsikirjoitus

30. syyskuuta vuonna 1978 kaapattiin Oulusta Helsinkiin lähtenyt Finnairin vuorokone. Alkoi Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus, joka kesti 18 tuntia.

Aarno Lamminparras:

Olipahan yksi karhukoplan jäsen poliisilaitoksella, joka sanoi, että olitpahan Aarno jyvällä. Minä sanoin, että mikset lasauttanut. Minä seisoin 2,5 minuuttia oviaukossa, kädet oli näin ja mietin vaan, että mihin kohtaan ammutaan ja käykö kipiää. Miksi et ampunut, perkele? En minä seisonut siellä tuulettumassa. Minä seisoin teitä varten.

MOT-tunnus
Tv-uutiset 30.9.1978:

Ja juuri tullut uutinen kertoo, että Finnairin Oulusta lähdössä ollut lentokone on kaapattu. Kone on tällä hetkellä Oulunsalon lentoasemalla. Kone on lähes täysi eikä kaappaaja päästä ketään ulos.

”Kaapattu kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle hieman ennen kello viittä iltapäivällä. Osa matkustajista päästettiin ulos. Koneeseen jäivät kapteeni, perämies, yksi lentoemäntä, kahdeksan matkustajaa. Kaappaajan vaatimuksia saapui selvittämään kaappaajan pyynnöstä sitoutumaton juristi.


Kello 19 aikaan kone nousi, suuntanaan Oulu. Tällöin kaappaaja oululainen Aarno Lamminparras esitti vaatimuksensa: 675.000 markkaa jaettavaksi perheelleen, Kaunialan sotavammasairaalalle ja SOS-lapsikylälle.

Kello 00:35 Kone oli jälleen matkustajineen Helsinki-Vantaan lentokentällä. Odotettiin ja kello 2:20 koneen ovet aukaistiin.

Tv-uutiset 1.10.1978:

Finnairin matkustajakoneen eilen kaapannut mies on vapauttanut koneessa panttivankeina olleet naismatkustajat ja pakottanut koneen lentämään Amsterdamiin ja sieltä edelleen kohti Tukholmaa.
Vähän yli kello kahdeksan kone nousee taas ilmaan ja kohti Oulua. Kaappaaja ilmoittaa tarvitsevansa auton, kuljettajan ja vaimonsa autoon. Hän lupaa vapauttaa koneen miehistön, jos nämä toteutetaan. ”Ei oikeataan sanonut mitään, puristi meitä kädestä.”

Oulun poliisi pidätti vähän aikaa sitten oululaisen lentokonekaappaajan. Kaappaaja pidätettiin kodistaan äkkirynnäköllä. Poliisi on koko päivän piirittänyt kaapaajan kotitaloa, johon tämä tänä aamuna palasi.

Tv-uutiset 9.4.1979:

Syyskuun lopulla tapahtuneesta ensimmäisestä suomalaisesta lentokonekaappauksesta on langetettu tuomio tänään.Vantaan kihlakunnanoikeus on tuominnut Finnairin vuorokoneen kaapanneen merkonomi Aarno Lamminpartaan vankeuteen seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi.”

                            LENTOKONEKAAPPARIN PALUU



Ensikertalaisena Lamminparras istui tuomiostaan puolet eli kolme ja puoli vuotta. Päälle tuli vielä 103 päivän vankilatuomio konkurssirikoksesta.

Vankilatuomioiden jälkeen Lamminparras yritti saada elämänsä alkuun Suomessa. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet, ja vuonna 1984 Lamminparras muutti Ruotsiin ja vaihtoi nimensä.

Seurasi neljännesvuosisadan hiljaisuus Lamminpartaan julkisessa elämässä, kunnes vuonna 2008 hänen sukulaisensa kuolema Suomessa johti yhteydenpitoon iltapäivälehden kanssa.

Konekaappauksesta syntyi kirja ja kirjan pohjalta elokuva, jonka ensi-ilta oli viime tammikuussa.


Lamminparras katuu sitä, että kertoi asioistaan julkisuudessa. Hänen mukaansa kirja ja elokuva antavat hänestä ja tapahtumista väärän kuvan. Hän on ystäviltään Suomesta kuullut, että hänestä on tehty alkoholisoitunut narri. Tämän korjatakseen hän suostui elämänsä ensimmäiseen ja samalla viimeiseen televisiohaastatteluun.

Lensimme tapaamaan häntä keskiseen Ruotsiin. Oli aika antaa Lamminpartaalle mahdollisuus olla itse asiassaan kuultuna.

Lamminparras odotti lentokentällä. Hänen mukaansa lentovieraita ollaan aina vastassa.

Käymme läpi yli kolmen vuosikymmenen takaisia tapahtumia lähtien liikkeelle siitä mihin konekaappausta seurannut suuri yleisö hänet jätti eli vankilavuosiin.

Aarno Lamminparras:

"Minua kohdeltiin precis sillä tavalla kuin minä kohtelin heitä. Ei mulla ollu mitään vaikeuksia kenenkään kanssa siellä. Päinvastoin, minä tein sen, mikä käskettiin, pidin suuni kiinni ja tuota niin en protestoinut mitään, ruoasta nyt ei kannata puhuakaan, mutta en protestoinut ketään vastaan ja yritin olla, aivan niin kuin sanotaan, vanki vankien joukossa tuomatta itsestäni julki oikeastaan mitään."

     "Oli siellä semmoisiakin konnia, jotka tuota leikkeli lehdistä lentokoneen kuvia ja löivät naulaan minun oven ulkopuolelle ja niin päin pois. No se on niitten, miten se sanotaan, kovakalloisten taikka kalloisten taikka tyhmien töitä."

Aarno Lamminparras:

"Joo, apropoo. Yks ukko, maalaisukko, sanoi, että kuule Aarno, sinun olisi pitänyt tehdä erilailla tämä systeemin. Minä sanoin, että millä lailla. Niin tuota, se sanoi, että kääriä dynamiittipötköjä koko ruumis ympärille ja uhata sillä taikka sitten, jos et olisi halunnu itteä tappaa, ottaa joku öljylaiva tuosta, joka on täynnä öljyä ja mennä merelle ja avata proput. Mä sanoin, että mitä minä olisin saanu, paskaiset öljyt vaan päälleni sieltä. Tämmöisiä tämä oli tämä homma."
Vankilavuosien jälkeen Lamminparras teki erilaisia töitä parisen vuotta, mutta elämä ei kuitenkaan Suomessa enää luonnistanut. Tie vei Ruotsiin, jossa Lamminparras opetteli uuden kielen, ja löysi töitä muuntajatehtaalla ja kuljetusyrityksessä.

Aarno Lamminparras:

"Ainoa vaihtoehto mulla oli, oli tuota niin, lähteä vähän kauemmas, koska mitään, mitään tulevaisuutta ei siinä maassa, minun näkemykseni mukaan, ollut. Minä aloin tässä maassa, niin ihan nollasta ja ihan tuntemattomana ihmisenä. Kenelläkään ei ollu mitään ennakkoluuloja mua vastaan."

    "Sit siellä lehdistössä sanottiin, että on häipyny maan alle, että ei tiedetä, missä on ja niin päin pois. Ensinnäkin, ensinnäkin tämä totuus on, että minua pidettiin Suomen vaarallisimpana rikollisena. Minulla oli oltava yhteys kriminaali-, kriminaalihoito, mikä se on, joka valvoo, joo just, vapautuvista vangeista, kahden vuoden ajan kerran kuukaudessa minun piti soittaa, missä olen ja mitä teen. Silti sanotaan lehdistössä, että tuota kukaan ei tiennyt, missä minä olin."

MOT:

"Kun tulit tänne Ruotsiin, elämä oli aikalailla alussa ja muuta, niin jotenkinhan piti saada muiden ihmisten luottamus siitä, että uskaltaa taas niin kuin kaveerata ja ryhtyä uusiin suhteisiin, niin mistä se, mistä se kumpusi?"

Aarno Lamminparras:

"Kun tähän maahan astuin, määrättyjä kiertoteitä tulin tänne, niin minä päätin jo laivalla, että yhteenkään suomalaiseen en ota yhteyttä. Minä katkaisin kaikki välit silloin kun Eteläsatamasta lyötiin köydet, nakattiin laivaan tai pollarista pois, enkä ole ottanu. Ne, minun, siinä firmassa, bussifirmassa oli sekä suomalaisia että ruottalaisia, mutta me oltiin siinä yhteisessä kahvihuoneessa, tuota niin, me juteltiin vaan, mutta se jäi siihen asteelle. Minä en oo koskaan päästäny ketään, ketään itteäni sisälle kokonaisuudessaan. Ei emäntäkään pääse, vaikka se on väärin sanoa. Mutta mä oon oppinu siinä elämän saatossa, pikkuisen pitää jättää itelleen."
Lamminparras asettelee sanojaan huolella, ja sanoo useaan otteeseen, että hän ei halua kertoa kaikkea tietämäänsä. Luottamusta ei ole kehenkään.

Aarno Lamminparras:

"Sen takia, että taas tulee se epäluuloisuus ihmisiä, minä voin kyllä epäluuloa jakaa vaikka muille, sitä omia epäluulojani, tulee se, että jos minä paljastan kaikki, ei rötöksiä eikä semmoisia, vaan mikä liikkuu täällä sisällä, niin joskus tulee semmoinen tilanne, että joku voi käyttää sitä hyväkseen, lyö, niin kuin sanotaan, vyön alle. Sen minä olen varonu."

     "Ei minun oma kultani tuolla tiedä. Kaikki muut se tietää, joka ikisen sanan, mitä mä tässä kerron, mutta sekään, hänkään ei oo päässy minun sisälle. Siinä on 25–30 prosenttia, jonka minä vaan pidän itelläni."

      "Niin paljon me ollaan tultu hyviksi tuttaviksi, sanotaan, hän ja minä, että, että ku minä oon tehny kuin heikkopäinen töitä, siivousfirma ynnä muuta, niin kun mä tulen kotiin väsyneenä ja hikisenä, minä menen tuonne balkongille, siinä on minulla oma nurkkaus, otan siideripullon taikka pikkupullon votkaa, riippuu mikä päivä ja kuinka väsyny olen, panen oven kiinni ja otan tupakit siihen ja saatan istua kaksi, kolme tuntia ja kun ovi on kiinni, sinne ei minun vaimo tuu. Molemmat on käyny kaksi avioliittoa läpi. Molemmat oli sisäisesti niin katkeria ja niin epäluuloisia koko maailmaa vastaan, että se otti vuosia hioa nämä särmät niistä tehtaan tekemistä kuulalaakereista pois ja nyt ne on pois, eikä siihen menny kuin 25 vuotta. Minä voin sanoa sen heti, joo, minähän siinä hävisin. Minulta on lähtenyt särmät."
Lamminparras katsoo, että hänestä ja koko konekaappauksesta on Suomessa syntynyt vinoutunut kuva, jossa hänestä on tehty milloin surkea narri ja milloin kylmäpäinen terroristi.

MOT:

"Missä vaiheessa sinä päätit kaapata sen koneen?"

Aarno Lamminparras:

"Siinä vaiheessa, kun käskettiin pois, lentoemäntä. Kippari sanoi, että istu Aarno siellä, kun me esiteltiin ittemme, siinä sivutuolissa, aivan paikallaan, niin monta kertaa sanoi. Mä sanoin, että no ketä minä tässä uskon, niin se sanoi, Rajala, Lehto vai mikä se hänen nimensä oli, oli paakoissa jo kiinni, istu siinä, tuota niin siellä oli kaikki päällä, istu vaan rauhassa siinä." ”Ei, teidän pitää lähteä pois.”

      "Minä pukkasin hänet pois ja otin pistoolin povitaskusta ja sanoin, että nyt riittää. Nyt, nyt, nyt lähdetään tekemään sen mukaan kuin minä haluan. Se oli räjähdys aivoissa. Se oli se viimeinen tippa, joka kaadetaan sinne pääkariin. Aivan kaikki oli impulsiivista. Minä en tienny, siinä vaiheessa, kun minä sen otin esille, siinä vaiheessa raksahti takaisin pää, liian myöhäistä poika. Minä jatkoin. Ei ollu muuta mahdollisuutta."

MOT:

"Sen verran kuitenkin, että olit ottanut aseen mukaan ja tuota vielä hankkinutkin sen kaverilta."

Aarno Lamminparras:

"Joo, mutta että en minä sitä varten ottanu. Minä otin, kun minä lähdin vieraaseen kaupunkiin. Ei Helsingin kaupunki mikään hyvämaineinen paikka ollu ventovieraalle maalaispojalle. Kyllä mulla oli oikeus itteäni puolustaa, puolustaa, jos mulla kerta aseenkantolupa on ja oma ase, joka varastettiin."

MOT:

"Sinulla oli kuitenkin muutakin kättä pidempää mukana siinä keikalla."

Aarno Lamminparras:

"Oliko mulla? Oli mulla yks lapinleuku. Se stämmää. Armeija-ajoilta joku oli, tyhmyyttäni, tyhmyyttäni katkoin noita, käytin niinku kirveenä sitä, sitä puukkoa. Sekin oli vaan tavallaan minun tärkein muisto. Ei mulla sieltä kotoa mitään ollu, kaikkihan jäi hälle."

      "Ihmisen luonne on semmoinen, että vain hyvät jää ja sen takia me ollaan semmoisia, että tuota me jaksetaan eteenpäin. Jos me ruvettais katsomaan hyvää ja pahaa ja paha tulisi suuremmaksi, meille kävisi väärin kaikilla. Siin pitää näkyä positiivista."

       "Minä olen käyny kovan koulun, jos sanotaan näin. Tullu pohjalta ja noussu siihen pisteeseen asti, jonka minä oon ite, silloin kun minä tulin tähän maahan, päättäny tulla ja olisin päässy korkeammallekin, mutta sitten kun tuli sairaudet."

MOT:

"Minkä vuoksi sinä kaappasit sen koneen?"

Aarno Lamminparras:

"Olipa hyvä kysymys. Siitä on 12, melkein 13 vuotta, kun oon käyny, kävin psykologin kanssa täällä ja ylipsykiatrin, ylilääkärin kanssa sambohovissa, läpi nämä asiat, kunnes tämä Euroopan paras psykologi näissä asioissa, tanskalainen oli täällä, kerran viikossa tavattiin, sanoi mulle lopussa, että Aarno, myö pannaan blocki päälle, kansi päälle, ettei tästä, ei me päästä mihinkään tästä. Siinä on joku solmu matkassa, joka ei tuota, ei se avaa, ei se tuota niin tule ulos hypnoosillakaan, vaan se on, jotakin siellä, joka on, olkoon se sitten syntymästä asti taikka mistä geeneistä, en mä tiiä."

MOT:

"Eli vastausta kysymykseen ”miksi”, ei löytynyt?"

Aarno Lamminparras:

"Niin, miksi, ei löytynyt, niin… en mä, ei. Juu, se on hyvä kysymys. Miksei löytynyt? No siellä on joku proppu, joka estää. Mitä mulla o, niinku mä sanoisin, mitä mulla on väliksi, jos minä kerron, kerron tai olen kertomatta jättänyt, johan minut on ruovittu selkänahkaa myöten koko Suomen lehdistö 30 vuotta, 34 vuotta nytten. Miksi en minä nyt uskaltaisi tätäkin asiaa sanoa, jos minä vaan tietäisin sen? Sitä taakkaahan minä oon kantanu ja kivirekeä vetänyt perässäni jo 34 vuotta. Minä oisin ollu vaikka älyllisiltä kyvyiltäni taikka niillä mahdollisuuksilla, niin kuin ne sanoivat, lukea vaikka miksi, mut sitten tuli, eihän se elämä mene aina sen mukaan, mitä, mitä toivoo. Sitten tuli sairaudet. "

MOT:

"Palaan vielä siihen lennon loppuvaiheisiin. Päätit kuitenkin sitten antautua. Miksi?"

Aarno Lamminparras:

"Jollakin tavalla käsitin tämän asian niin, että minä oon ottanu tehtävän, se tuntuu hullulta, mutta aatelkaa minun kannalta, tehtävän vastaan, tämä tehtävä on semmoinen, että sinun pitää saattaa se loppuun niin hyvin kuin sinä pystyt, ettei kukaan ihminen tule kärsimään eikä loukkaantuun ja jos minulle käy jotakin, niin sitä minä en ota huomioon ja minä tein parhaani. Siksi minä lentelin eestakaisin näin, että minä sain aikaa ajatella, mitä seuraavaksi teen."

        "Näiden rahojen, rahojen tuota, niin lunnaat ja muut, paskanmarjat, minä mitään pyytäny. Jos mennään kuulustelupöytäkirjoihin, kyllä sieltä poliisi ääni kuuluu ja kysyy, mitä sinä olet, mitä sinä haluat, tahdotko sinä rahaa. Minun vastaus oli, että mikäpä ettei."

       "Sen minun tueksi osoittaa se, että enhän minä edes tiennyt, mitä minä niillä rahoilla teen, kun mä rupesin miettimään. Emännälle yksi osa, sotainvalideille, SOS-Lapsikylään yksi osa. Miksi mä en ottanu kaikkia niitä itelle? Sen takia, kun mulla ei ollu tarkoitustakaan, vaan se tuli niin kuin yllättäen. Niin kuin minä sanoin tässä, että tuota niin, eestakaisin lentelin, joo, minä lentelin ostaakseni aikaa."

MOT:

"Sen kaappauksen aikana, niin tajusitko sinä, että sä pidit kuitenkin puolta Suomea jännityksessä? Siellä oli ministeriä ja porukkaa vaikka kuinka paljon."

Aarno Lamminparras:

"Paskanmarjat, paskanmarjat. Ne ei merkitty enää mulle yhtään mitään. Ei, semmoiset asiat, mitä siellä maassa tapahtui, ei ne minua koskenu ollenkaan. Pitää ottaa asiat asiana. Mulla oli se asia, että nyt ollaan ilmassa, porukka on tämä, jollakin tavalla täytyy tämä ratkaista. Täällä alalla, no enhän mä nyt niin tyhmä oo päästäni, etteikö tässä koko Suomi ja vähän muutkin seuranneet, herroja ja narreja. Olkoot siellä, kunhan eivät tule siivelle hyppelemään. Mulla oli vaan se tarkoitus. Minä en tiedä yhtään mitään siitä, ketä siellä oli ja mitä ne teki. Se oli vaan ääni kahden mikrofonin välityksellä."

       "Sitten mulle vielä, kirjassa sanotaan, että minä laukoin ohjaamon ja kabiinin välillä. Paskat minä laukonut. Kaksi kertaa minä kävin sen tyttörievun tykönä peittämässä sen viltillä, kun se paleli, koska minä olin käskeny tuon lämmön pois, ettei ite nukahda. Siitä on kirjoitettu, että, että ihmiset säikähtivät ja huutivat. Paskanmarjat. Ne eivät nähneet minusta yhtään mitään, koska minä en halunnut, että ne näkivät. Kaksi kertaa tuli peräjohtaja, perämies käymään omalla puolellaan, minä olin tällä puolella ja pöytä tässä ja hän tässä."

        "Minä löin pistoolin pöydälle ja sanoin, että nyt ruvetaan leikkimään venäläistä rulettia, jos sulla on kanttia, sille pojalle, kun se oli vähän hermostunut. Jos sinä saat tuota tämän aseen ennen minua, niin saat lasahduttaa minut aivan tarpeeksi. Sinä saat sitten ristin, emaliristin ja minä saan puuristin, mutta jos minä saan sen ensin, siinä voi käydä samalla lailla, ristit vaan pysyvät samana. Oli kahvikuppi kädessä. Se kattoi mua pitkään ja minä katoin häntä pitkään silmiin, niin se sanoi mulle näin, että tuota Aarno pane pois. Mutta minä en viittiny sanoa, että sulla loppui kantti."

MOT:

"Teitte paljon diilejä rahoista, siitä, miten pääset kotiin, saatko olla siellä vuorokauden vaimon kanssa, niin pidettiinkö sinun mielestä ne annetut sopimukset?"

Aarno Lamminparras:

"Jos jätetään tämä koneessa pidetyt sopimukset, pois diilit. Kotia ei pidetty, mutta minä tiesin sen. Mites tähän voi vastata?"

       "Me tehtiin sopimus poliisin tai karhukoplan kanssa, jonka minä tiesin, että he eivät pidä. Sovittiin, että minä kello neljä tulen teille sinne itteni voimin tai kävelemällä tai nallastan menemään niin kuin sanotaan. Tulivat kolmelta, jonka minä tiesin. Miksi? Minä olen analysoinut."

        "Siksi, että ei se nyt helvetti käy, käy laatuun, että Suomen kansan ainoa kaappari kävelee itte itekseen viisi kilometriä poliisilaitokselle. Piti näyttää Suomen kansalle, että meillä on karhukopla täällä, joka pitää aisoissa teidät kaikki. Minä sanoin jo vaimolle siellä, että en minä täällä neljään asti ole, ne tulee, pitää näyttää mulle. Mulla oli koko ajan se, tämä tiedossa, että ei ne pidä. Tässä oli politiikka ja näyttämys mukana."

        "Sitä paitsi, kun mennään tähän hyökkäykseen, niin kyllä se oli niin huonosti suunniteltu, että minä olisin pystynyt kymmenen ampumaan, kaikki. Pikkuinen käytävä, noin pikkuinen, viisi, kuusi askelta. Kaikki tuli samaan aikaan ja minä olin siinä keittiön, katoin kaiteista. Ennen kuin ne kompuroi kaikki yhtä aikaa ylös, minä kerkesin mennä olohuoneeseen ja kaataa itelleni kahvia, niin silloin ne tulivat. Mulla oli keittiössä pöytä, neljä tuolia ja pöytä ja neljä tuolia ja matto päälle, niin niillä ois menny vartti ennen kuin ne ois tullu. No mitä mä olisin sillä pistoolilla, jos mulla olisi ollu, niin tehny? Oisin napsinu kaikki."

      "Olipahan yksi karhukoplan jäsen poliisilaitoksella, joka sanoi, että olitpahan Aarno jyvällä. Minä sanoin, että mikset lasauttanut. Minä seisoin 2,5 minuuttia oviaukossa, kädet oli näin ja mietin vaan, että mihin kohtaan ammutaan ja käykö kipiää. Miksi et ampunut, perkele? En minä seisonut siellä tuulettumassa. Minä seisoin teitä varten."

MOT:

"Siinä vaiheessa olit jo päättänyt, että sä et ryhdy minkäännäköiseen vastarintaan?"

Aarno Lamminparras:

"Ehei, kun ei mulla mitään ollukaan. Yksi paukku oli itteä varten."

MOT:

"Mitä sä ajattelet nyt 35 vuoden jälkeen siitä tapahtumasarjasta?"

Aarno Lamminparras:

"Sehän on näin paljon helppo sanoa, nyt tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tuota oishan se ollu, voinu jäädä tekemättäkin. Se vaan ratkesi päätös siihen suuntaan, että tuota kaikki jäljet pois, että niinku nollilta alan, se oli tarkoitus, mutta se, millä tavoin se tapahtui, niin sitä ei ollu, sitä en laskenut, ottanut huomioon, se vaan meni."

MOT:

"Antaako julkisuus sinun mielestä koskaan anteeksi tämmöisiä asioita?"

Aarno Lamminparras:

"Ei. Enkä minä toisaalta, toisaalta ole sitä sillä lailla ajatellutkaan. Toisaalta, ei tämä mikään puolustuspuhe ole kenellekään suomalaiselle eikä niin päin pois. Tehty, mikä tehty, ja minusta on kirjoitettu aivan tarpeeksi, mutta määrättyjä asioita minä olisin halunnu korjata, että ei aivan silmille hypitä, niin kuin sanotaan."
Lamminpartaan käsitykset Kaappari-elokuvasta ovat muodostuneet muiden kertoman perusteella. Sitä ei ole vielä esitetty Ruotsissa eikä saatavilla tallenteena.

MOT:

"Mä olen saanu mukaani sen elokuvan erityisluvalla."

Aarno Lamminparras:

"Jahah."

MOT:

"Haluatko, että me katsotaan se?"

Aarno Lamminparras:

"Ei. En. En mä halua. Jos mä kattoisin sen ja minä tiedän, millä mielellä se on tehty, niin minä menisin tuonne, mikä se on, meidän satamaan, Strömmeniin, venäläisten laivaan ja ostaisin Kalashnikovin ja menisin Suomeen tekemään selvää jälkeä. Mitä minun pitää pelätä? Minähän olen ollu linnassa ja linnan takana. Ei se linna mua pelota, eikä poliisit, eikä patruunat. Se on leikki kaukana, jos se lähtee sille tielle."

      "Mutta minä voin melkein pahoin, kun minä ajattelen sitä, että minun pitää nähdä se. Kato kun nyt on menny niin paljon aikaa, nyt on sielu ja järki tasaantunut. Nyt on ollu aikaa ajatella. Mulla on ollu aikaa ajatella ja tehtävä ajatella muitakin, joitakin muita asioita ja ihmisiä kuin minua itteäni ja niitä parkoja, jotka olivat siellä koneessa. Mulla on aivan erilainen elämä. Minä en ole koskaan sanonut, että minä olen onnellinen. Nyt minä oon."

      "En mä jaksa. Se on sitten puoli vuotta eteenpäin emännän kärsittävänä tämä asia. Mulla nousee niin paljon viha. Minä tiedän suurin piirtein tarinat, miten siellä ollaan. En minä semmoinen, konnahan minä nyt olen vieläkin, mutta tuota semmoinen tyhjänpäiväinen toimittaja, toimittaja niin kuin minusta on haluttu tehdä ja paskanpuhuja."

       "Tietysti se on se häpeä päällä, että minä olen semmoista tehnyt, mutta minkäs sinä sille voit. En minä voi, en minä jaksa elää ja voivotella ja ryypätä koko elämääni, että no semmoista olen tehnyt, koska siitä on niin paljon aikaa ja minä olen sen sovittanut ja kukaan ei kärsiny mitään."

        "Se oli mulla niin kuin ajatuksena, että ei tässä tappeluja tule eikä muutakaan, vaan se oli minun oma ajatus, että minä sain järkeni päähän ja kylmän hartaasti laskin vaan, että enemmän aikaa, enemmän aikaa ja niin päin pois. Sitten kun oltiin siellä Oulussa, niin minä sanoin, että nytten loppui minun reissut, tulkaa hakemaan minut pois. Näin meni asiat."

"Juuaanko kahvit?"