Paljain jaloin soittava viulisti Patricia Kopatchinskaja eli Patko on RSOn solistina 27.3.2013. Patko kertoo tuntevansa itsensä pikemminkin säveltäjäksi kuin viulistiksi, vaikka hän ei vielä ole säveltänyt kovinkaan paljon. Patkoa ei kiinnosta viulistin tekninen suoritus, hän tuntee jopa välillä, ettei pysty mihinkään tekniseen taituruuteen. Kun musiikki alkaa puhutella häntä ja hän pääsee musiikin tarinaan sisään, silloin viulu ja soittaja sulautuvat yhteen.
Haastattelu Maria Puusaari - Video Sandra Saulo
Videohaastattelun yhteydessä Patricia Kopachinskaja kertoi myös uudesta kvartetistaan (Quartet Lab), jossa soittavat hänen lisäkseen viulisti Pekka Kuusisto, alttoviulisti Lilli Maijala ja hollantilainen sellisti Peter Wispelwey.
"Minulla on onni ja kunnia, kun sain vakuutettua muut soittajat mukaan. Olemme kaikki erittäin kiireisiä, mutta soitamme aina silloin tällöin kvartetteja. Miten voin soittaa Beethovenin viulukonserton, jos en ole soittanut hänen kvartettojaan?" viulisti pohtii.
Yhteisen harjoitusajan löytäminen ei ole helppoa, se on selvää. "Mutta kun soitamme yhdessä emme syö emmekä tee mitään muuta kuin soitamme ja harjoittelemme. Hauskaa on myös se, että vaihtelemme rooleja Pekan kanssa, ei ole ykkös- tai kakkosviulistia, on vain täydellinen demokratia. Olemme soittajina kaikki jollakin tapaa samanlaisia, mutta myös hyvin erilaisia ja itsenäisiä, joten yhteen soittaminen on mielenkiintoista."
Maria Puusaari totesi, että soitat varmasti myös muissa kokoonpanoissa ja kyllähän niitäkin on, mutta: "Minun on vaikea löytää ryhmää, jossa en "satuta" muita soittajia tai he eivät "satuta" minua soitollaan. Yhteisen sävelen löytäminen on - luulen, että olen hankala. Mutta tätä ongelmaa ei ole kvartetin kanssa, koska sen jäsenet ovat niin mielikuvitusrikkaita, heidän tietonsa taso on niin korkealla ja he ovat ilmiömäisiä improvisoijia."
Patko on syntynyt Moldovassa. Hänen perheensä muutti Itävaltaan vuonna 1989 ja hän asuu nykyisin Sveitsissä oman perheensä kanssa. Hän on vieraillut synnyinseuduillaan ja siitä syystä hän pyrkii myös tukemaan moldovalaisia hädässä olevia lapsia olemalla hyvän toivon lähettiläänä Terre des Hommes -yhdistyksessä. "Kävin paikanpäällä ja täytyy sanoa, että tilanne Moldovassa ei ole erityisen hyvä. Lapset on jätetty oman onnensa nojaan, koska vanhemmat ovat lähteneet ulkomaille töihin ja lapset asuvat joko isovanhempiensa tai naapureittensa luona. Olen huolissani siitä, miten tämän uuden sukupolven käy. Mitä heistä tulee?"
Teksti Sandra Saulo
Viulutaiteilija Patricia Kopatchinskajan haastattelu
Maailman kuuluisin paljain jaloin esiintyvä viulisti, Patricia Kopatchinskaja, tervetuloa jälleen Suomeen! Sinusta on tullut viime vuosina yleisön suosikki eikä pelkästään suurten romanttisten konserttojen vaan myös nykymusiikin esittäjänä. Miten se on mahdollista?
Olen ilahtunut kuullessani tuosta, sillä mielestäni on paitsi hyvin tärkeä tehtävä myös varsin normaali asia esittää tämän päivän musiikkia. Kun minulta kysytään, miksi soitan niin paljon nykymusiikkia, ajattelen, miksei se saisi kiinnostaa! Miksen pitäisi sen soittamisesta?
On hyvä merkki, jos onnistuu koskettamaan ihmisiä nykymusiikilla. Se on musiikkia, joiden säveltäjiin voi jopa ottaa yhteyttä ja kysyä, pidätkö enemmän tästä vai tästä tai mitä olet tarkoittanut tällä. On mahtavaa, että meillä on suora yhteys ihmiseen, joka on luonut tietyn teoksen. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi Beethovenista. Valitettavasti en voi lähettää myöskään Mozartille sähköpostia, joten keskusteluja on aina käytävä siitä, miten heidän musiikkiaan kuuluisi tulkita. Nykymusiikin kohdalla säveltäjän läheisyys on itsestäänselvyys, mikä tekee soittamisestakin helpompaa.
Joten voit vain soittaa Eötvösille! Tämä ei itse asiassa ole ensimmäinen kerta, kun työskentelet Eötvösin Sevenin parissa. Kuinka monta kertaa olet soittanut tätä konserttoa?
Kun ensimmäisen kerran esitin sen Pariisissa, se teki todella vahvan vaikutuksen. Ajattelin: ”Tätä konserttoa en tule esittämään vain kerran!” Enkä myöskään vain kahdesti. Se on nyt osa ohjelmistoamme, ja kuulisinkin mielelläni sitä esitettävän enemmän. Olen siis todella innoissani sen soittamisesta taas kerran.
Tällä hetkellä taidat olla ainoa, joka sitä soittaa...?
Itse asiassa en. Teos sävellettiin Akiko Suwanaille, ja ihailen todella paljon hänen soittoaan. Olen kuullut aivan fantastisen live-äänityksen tästä konsertosta hänen soittamanaan. Opin häneltä paljon, vaikka musiikissa on myös omaa tulkintaani ja soittotapaani. Lopulta löysimme yhdessä Eötvösin kanssa tavan tulkita tätä musiikkia, mutta se on joka kerta silti erilainen.
Olemme myös levyttäneet teoksen sekä esittäneet sen Roomassa. Nyt olen soittanut sitä myös muiden johtamana, mikä on todella hyvä tällaisen teoksen kohdalla. Sävellys on kuin lapsi: sen tuo maailmaan ja sitten siitä päästää irti. Uusissa käsissä se kasvaa ja kehittyy aina uuteen suuntaan. Eri ihmiset kertovat samaa tarinaa mutta eri tavalla.
Kun itse soitan tätä konserttoa, lähestyn sitä hyvin henkilökohtaisesti. Koen, että se kertoo vahvasti kuolemasta ja menettämisen tuskasta. Sehän kertoo seitsemästä menehtyneestä astronautista avaruussukkula Columbialla vuonna 2003.
Seitsemän on merkittävä luku tässä teoksessa. Esimerkiksi sen rakenteessa on seitsemän eri cadenzaa jokaiselle astronautille. Teoksesta löytyy konkreettisia tunnetiloja, kuten itkevän äidin suru. Kun kuulen jotain, mitä ymmärrän myös sielullani, saan sen välittömästi soitettua.
Saat siis inspiraatiosi tulkintaasi vahvojen tarinoiden kautta, kuten näiden astronauttien kohtalosta. Kun kuuntelen sinua ja intohimostasi musiikkiin, mietin, onko sinulla ikinä ollut muuta mahdollista polkua kuin musiikki?
Se on hyvä kysymys, ajattelen sitä kyllä joskus. Uskoisin olevani myös intohimoinen siivoaja, koska rakastan puhtautta.
Tervetuloa meille siivoamaan!
Mutta vain maksusta! Vakavasti ottaen uskon, että kohtaloni on olla näiden tarinoiden kertoja ja tulkitsija. On sattumaa, että synnyin juuri vanhempieni lapseksi Moldovassa, josta muutimme siirtolaisina juuri Itävaltaan.
Vanhempasi ovat siis muusikoita?
He ovat kansanmuusikoita kyllä. Tämä kaikki on osa minua, mutta itse olen vain pieni osa tätä valtavaa ja käsittämätöntä kaikkeutta. Olen iloinen, että voin tehdä jotain, missä koen olevani oikeassa paikassa – ainakin useimmiten.
Tiedän myös tunteen. Yleisömme ei taida tietää, että sinulla on myös toisenlainen suhde musiikkiin, sillä olet myös säveltäjä. Kuinka paljon aikaa käytät säveltämiseen? Olet paljon kiertueilla ja nukut hotelleissa.
Aikaa säveltämiseen ei ole liki lainkaan. Ongelma ei ole vain ajankäytössä vaan myös siinä, että olen imenyt itseni täyteen muiden säveltäjien musiikkia. Muuten en voisi soittaa niitä. Tällä hetkellä olen Eötvös ja hänen konserttonsa. Olen mitä soitan, ja se tunne on minussa niin vahvana, etten pääse siitä noin vain irti.
Sitten tulee seuraava konsertto, jossa olen Béla Bartók ja hänen musiikkinsa. Näiden välissä itsensä tyhjentäminen on hankalin prosessi. Vasta kun olen täysin vapaa, olen vastaanottavainen sille, mikä haluaa tulla luokseni. Silloin minun on päätettävä, onko se sellaista, joka pitää sanoa ääneen vai sellaista, joka minun kuuluu pitää itselläni ja olla siitä vain kiitollinen.
Joskus tuntuu, ettei ole mitään vastaanotettava – siitäkin on oltava kiitollinen! Jollain lailla se on rukouksenkaltaista. Joskus kuitenkin sävellän, ja seuraavana tavoitteenani onkin viulukonserton säveltäminen. Olen niin paljon lavalla ja olen soittanut niin monia konserttoja, että nyt on vihdoin minun vuoroni kirjoittaa jotain!
Tämä olikin seuraava kysymykseni: milloin kuulemme Patkon esittävän Patkoa?
Kun se on tarpeeksi hyvä, näytän sen sinulle! Tällä hetkellä vielä tosin työstän sitä. Vuoden päästä maaliskuulle on suunnitteilla konsertti, ja olenkin jo kovin utelias, millainen siitä tulee.
Minäkin olen utelias, toivottavasti pääsen kuulemaan sitä pian. Opiskelit Wienin konservatoriossa sekä viulunsoittoa että säveltämistä. Oliko säveltäminen viulunsoiton rinnalla läsnä jo lapsuudessasi?
Koen itseni itse asiassa enemmän säveltäjänä kuin viulistina, vaikken sävelläkään niin paljon. Viulua soittaessani sävellän enkä soita viulua. Jos yritän soittaa viululla vain jotain, ei se onnistu. Minulla ei ole mekanismeja vain tekniseen soittamiseen. Silloin olen mitätön viulisti! Mutta silloin, kun teos tarkoittaa minulle jotain, alan tuntea viulun ja tulla yhdeksi sen kanssa. En tiedä olisiko tilanne sama muiden soittimien kanssa, mutta en juurikaan tunne itseäni viulistiksi.
Olet soittanut paljon konserttoja. Onko teoksia, joita et pystyisi soittamaan juuri siitä syystä, ettet koe itseäsi tekniseksi viulistiksi? Onko teoksia, jotka eivät ole sinun musiikkiasi?
Niitä on kyllä, mutta kyse ei ole laisinkaan siitä, että ne olisivat huonoa musiikkia. En vain ole löytänyt yhteyttä esimerkiksi Bruchin, Dvořákin, Hindemithin tai Regerin konserttoihin. Jollain lailla heidän musiikkinsa ei ole minua varten. Koen, etten näissä tapauksissa auta musiikkia tulemaan tulkituksi sillä tavalla, kuin se haluaa.
John Cage sanoi, että äänien on annettava olla sitä, mitä ne haluavat olla. Ferneyhough puolestaan sanoi, etteivät äänet halua tehdä mitään, ja sen takia on hänen tehtävänsä järjestää ne. Mielestäni sävellys haluaa aina olla jotain.
Jos koet, että voit tulkitsijana auttaa sävellystä saavuttamaan sen, silloin teos on sinua varten. Esimerkiksi Janáčekin sonaatti on mielestäni upeaa musiikkia. Soitin sitä kyllä oppilaana, mutta en ikinä vienyt sitä lavalle. Kärsin nimittäin niin paljon sitä soittaessani, että olisin vain räjähtänyt sitä esittäessäni. Olisin kuollut verisesti siihen paikkaan! Varon tällaisia teoksia oman psyykenikin takia.
Olet siis kuin näyttelijä, joka uppoutuu täysin rooliinsa. Mitä kaikkea tapahtuu tuntia ennen keskiviikon konserttia ja mitä tapahtuu sen jälkeen? Kuulostaa siltä, että reagoit vahvasti ja fyysisestikin tunteisiisi.
En valmistaudu pelkästään tuntia aikaisemmin vaan pyrin jo nyt tragedian, kuoleman ja menetyksen tunnetilaan. Yritän kuvitella, miltä tuntuu olla matkalla kosmokseen toiveikkaana siitä, mitä ihmeellisyyksiä siellä onkaan vastassa.
Kuvittelen kylmän teräskuoren ja koneen, jossa lopulta ilmenee ongelmia. Kuvittelen alun toivon ja uteliaisuuden sekä lopun täydellisen katastrofin ja tuhon. Mietin kaikkia niitä, jotka menettävät rakkaimpansa. Yritän tuoda tämän tunteen mahdollisimman omankohtaiseksi, jolloin voin myös kertoa tarinaa uskottavasti.
On varmasti rankkaa olla ikään kuin välikätenä Jumalan ja ihmisten välissä...?
Mielestäni juuri tämä on meidän työtämme!
Suomennos Elissa Shaw
Julkaistu 27.3.2013
