Hyppää pääsisältöön

Suomalaisnainen venäläisen nunnaluostarin johtajana

Suomalaissyntyinen Kirsi Ritoniemi on Tverissa sijaitsevan nunnaluostarin igumenia, äiti Juliana. Matka luostarin johtajaksi alkoi jo nuoruudessa, kun heinolalaissyntyinen Kirsi etsi elämälleen tarkoitusta.

Parikymppinen Kirsi aloitti 1980-luvulla kieliopintonsa ensin Kouvolassa, mutta jatkoi niitä Moskovan yliopistossa, josta hän valmistui 1992. Kirsi oli jo opintojensa aikana liittynyt ortodoksiseen kirkkoon ja tutustunut vapaa-aikoinaan ortodoksiseen luostarielämään.

Kirsin elämässä ikuisuuskysymykset olivat aina olleet jo keskeisellä sijalla. Liittyminen ortodoksikirkkoon ja tutustuminen luostarielämään johdattivat nuoren kielitieteilijän yhä vahvemmin hengelliseen maailmaan. Ortodoksisuus ei kuitenkaan ollut hänelle itsestäänselvyys. Luterilaiseksi kasvatettu etsijä haki vastausta siihen, miksi juuri ortodoksit kaikista kristityistä olisivat etusijalla. Ortodoksisuuden hän oli jo kauan aikaa sitten ottanut sydämeensä, mutta älyllisellä tasolla hänen oli vaikea hyväksyä sitä.

"Jumalan ohjausta", toteaa äiti Juliana siihen, miksi hän on venäläisluostarin johtajana. Se ei ollut hänen tahtonsa tai pyrkimyksensä.

Luostarinjohtajan arki on täynnä käytännön asioiden hoitamista kuten luostarin rakennus- ja korjaustöiden valvomisesta aina hengellisen elämän harjoittamiseen. Siteitä Suomeen hän pitää yllä muun muassa tapaamalla suomalaista äitiään. Hyvillä ja levollisin mielin äiti Juliana toteaa elämästään nunnaluostarissa:

"Olen löytänyt täältä kaiken, elämäni tarkoituksen."

Teksti: Sirpa Jegorow

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto