Hyppää pääsisältöön

Epätoivon karnevaali

Alku lupaa paljon. KOM-teatterin Kolme sisarta käynnistyy juhlista, joita katsoja pääsee tirkistelemään näyttämöllä olevien suljettujen ovien takaa. Melskeen keskeltä isä Prozorov nousee ikkunaan ja pitää katsojille puheen. Hän suree hukkaan valuvaa elämää, toteutumattomia haaveita, kaiken latistumista. Sitä, että ihminen nuupahtaa, ennen kuin on edes puhjennut kukkaan. Taisto Reimaluodon näyttelemän isän kiihkeän puheen aikana mielessäni alkaa takoa: minulle ei käy noin. Minulle ei saa käydä noin! 

 Eeva Soivio, Vilma Melasniemi ja Laura Malmivaara. Kuva Noora Geagea.

Sitten isä kuolee. Seinät siirtyvät sivuun, ja esitys jatkuu kohtauksesta, josta Tšehovin näytelmä varsinaisesti alkaa. Kolme sisarta, Olga, Maša ja Irina ovat kokoontuneet Irinan nimipäiville, tasan vuosi isänsä kuoleman jälkeen. Olga (Vilma Melasniemi) opettaa koulussa, Maša (Eeva Soivio) on katkera kotirouva ja kuopus Irina (Laura Malmivaara) vielä miettii, mitä elämällään tekisi. Andrei-veljestä (Timo Torikka) toivotaan suurta herraa.

KOM-teatterissa Kolme sisarta nähdään nyt kolmannen kerran. Ensimmäisen ohjasi Kaisa Korhonen vuonna 1979, toisen Pekka Milonoff vuonna 1990. Vuonna 2013 vuorossa on ohjaajaksi Teatterikorkeakoulussa opiskelevan Lauri Maijalan tulkinta.

Ohjaaja Maijalan ja lavastaja Markku Pätilän käsissä Prozorovien kulttuurikodista on tullut rähjäinen loukko, jossa kolme sisarta ja yksi veli kestitsevät juopahtavaa, rietasta, omituista upseerijoukkiota. Kukaan ei tee mitään. Sivistystä on, mutta siitä ei tässä takapajulassa ole iloa. Kaikkinainen oppineisuus on kuin haamujalka, jota ei voi enää käyttää, mutta joka säryllään muistuttaa olemassaolostaan. Upseerit kerskuvat sillä, kuka tekee kaikista vähiten. Tehdä työtä - mikä naurettava ajatus! Kun luutnantti Tuzenbach (Juho Milonoff) yrittää briljeerata filosofioillaan työn merkityksestä, upseerikollega Soljonyi (Eero Milonoff) lyttää hänet niin riemukkaasti, että katsomon penkit nitisevät naurusta. Prozorovit seurueineen halveksivat ympärillä leviävää kaupunkia, mutta elävät itsekin lamauttavan rappion keskellä. Musiikki soi, näyttämöllä tanssitaan, kähmitään, vitsaillaan. On kaipauksen sanoja. On pieruvitsejä, humalaista horjuntaa, väkivaltaa, runkkausta ja vauvankakkaa. Tämä on epätoivon karnevaali, ajattelen katsomon pimeydessä. 

Rapistuneiden seinien ja väsähtäneiden toiveiden keskellä kajastaa yksi toivo: Moskova. Sinne, lapsuuden kultamaahan jos pääsisi, niin kaikki muuttuisi. Tästä Tšehovin klassikkotekstissä on tietysti kyse - unelmista, niiden toteutumisesta ja kariutumisesta. Miksi ihminen ei kykene onneen? Mikä häntä estää? Tähän kysymykseen Kolmeen sisareen tarttuneet ohjaajat ovat jo reilun sadan vuoden ajan etsineet vastausta. 

Monet rakastavat Tšehovia, omaa Tšehoviaan. Sen huomasi nytkin KOM-teatterin katsomossa. Vieressäni istuva harmaahiuksinen mies tuhisi vihaisesti näkemälleen, ja poistui väliajalla. Samoin teki naistenhuoneen ovella tapaamani iäkäs rouva. Kysyin rouvalta syytä poistumiseen, ja hän vastasi: "Tšehov on ihana, mutta tähän on tehty lisäyksiä". Minäkin rakastan Kolmea sisarta, se on minulle kaikista lukemistani ja näkemistäni näytelmistä läheisin. Itse tosin pidin monista ohjaaja Maijalan "lisäyksistä", kuten Andreille kirjoitetusta nuoruuden intomielisestä tasa-arvopuheesta, tai sisarten lapsuutta valoittavista erikielisistä lastenloruista.

Kuten sanoin, KOM-teatterin tulkinnan alkupuoli lupasi huimia. Mutta näytelmän edetessä menin koko ajan enemmän hämilleni. 

Näyttämöllä on räävitön ja vahva lataus, näyttelijät heittäytyvät intensiivisesti kohtauksiin, tapahtumat kolisevat kiihkeästi eteenpäin. Mutta miksi? Tuntui siltä, että henkilöiden kohtalot ja tragediat ja tekstin nyanssit hukkuvat resuiseen karnevaaliin. En ehtinyt saada otetta näyttämöllä näkemistäni ihmisistä, en ymmärtänyt heitä. Ja jos näytelmän ihmisiä ei tunnista, ei heidän kohtalonsa myöskään kosketa. 

Laura Malmivaara, Niko Saarela ja Juho Milonoff. Kuva Noora Geagea.

Niko Saarelan Kulygin on minusta esityksen selkein hahmo: itsepetokseensa käpertynyt kerskailija ja narri. Kulyginin ja Mašan avioliitosta tehdään KOMissa julma tulkinta. Hyveellinen opettajamies pitää vaimonsa kurissa nyrkeillään. Helmi-Leena Nummela tekee raikkaan ja napakan roolin hompsahtavana Nataliana. Myös Leo Honkosen roolityö urheilullisena ja ryhdikkäänä everstiluutnantti Veršinininä on hieno. Veršininin ja Mašan katonrajassa näytelty rakkauskohtaus toi hetkeksi melskeiselle näyttämölle hellyyttä, aistillisuutta ja rauhaa. Juho Milonoff näyttelee yleensä kunnollisena ja siistinä nähdyn Tuzenbachin roolin niin roisisti, että heikompia hirvittää. Eero Milonoffin huulipunainen Soljonyi on outo ja kiehtova hahmo. Sisaruksista pidin eniten Laura Malmivaaran läsnäolevasti tulkitsemasta Irinasta. 

Lopussa esitys siirtyy uudelle tasolle. Roolivaatteet heitetään nurkkaan, näyttelijäntyö kevenee, kierrokset putoavat. Tuzenbachin kuolema ei itketa minua, eikä siskojen elämän perustusten lopullinen mureneminen hetkauta. Mutta jotain hyvää tapahtuu. En edelleenkään tiedä, keitä nämä ihmiset ovat. Mutta kun sisaret tarttuvat katsojaa kädestä ja häipyvät koko näytelmästä, yhtäkkiä olo katsomossakin seestyy, mieli rauhoittuu.

 

Anton Tšehov: Kolme sisarta. Suomennos Martti Anhava. Ohjaus Lauri Maijala, lavastus Markku Pätilä, puvut Niina Pasanen, maskeeraus Leila Mäkynen, valot Kari Vehkonen, äänet Lauri Maijala ja Jani Rapo. Rooleissa Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Laura Malmivaara, Leo Honkonen, Eero Milonoff, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Taisto Reimaluoto, Niko Saarela ja Timo Torikka.

 

 

 

 

 

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.