Lakritsin ystävä osti Leafin uuden Lakupalamix-pussin. Lakupussin päällä luvattiin tuttuja täytelakuja, mutta harmitus oli suuri, kun kävi ilmi, että puolet sisällöstä olikin tavallista peruslakritsia. Miksi Leaf ei kerro pakkauksessa, että puolet täytelakupussista onkin tavallista lakua?
- Olemme saaneet asiasta paljon palautetta ja olemme samaa mieltä, ettei pussin ulkoasu anna riittävän selkeää kuvaa sisällöstä, vastaa Leafin tuoteryhmäpäällikkö Sanna Kylmänen.
- Siksi ulkoasua ollaan parhaillaan vaihtamassa. Tällä hetkellä pussissa on kolme pystypalkkia, joissa on täytelakujen nimet. Siihen lisätään neljäs palkki, jossa lukee sana ”laku”, Kylmänen kertoo.
Uudet pussit tulevat kauppoihin tämän kevään aikana.
Mikko Laine, Kuningaskuluttaja