Mopoautot ovat herättäneet Suomessa paljon keskustelua, vaikka niitä ei Suomeen ole rekisteröity kuin reilu seitsemän tuhatta kappaletta. Samaan aikaan perinteisiä mopoja liikkuu Suomen teillä monta sataa tuhatta. Mopoautojen määrä kuitenkin lisääntyy noin tuhannen kappaleen vuosivauhtia.
Järvenpääläiset Joonas Paukkunen ja Ville Siira hankkivat molemmat mopoautonsa heti, kun täyttivät 15 vuotta pari vuotta sitten. Molemmat eivät päivääkään vaihtaisi pois.
- Mopoautolla pystyy ajamaan talvella ja pääsi helposti lätkätreeneihin kun pelasin vielä lätkää, Ville sanoo.
- Pelaan vieläkin jääkiekkoa, ja se on ihan mukavaa, kun pääsee kamojen kanssa hallille, Joonas komppaa.
- Kyllähän se silleen vapauttaa aika paljon, kun voi kavereiden kanssa lähtee illalla ulos, eikä tarvitse vanhempien odottaa lauantai-iltana himassa, että milloin se poika soittaa, että tule hakemaan.
Joonas ajaa Suomen kolmanneksi suosituinta mopoautoa, Microcaria. Puolessatoista vuodessa mittariin on kertynyt 15 000 kilometriä. Ville kurvailee Bellier Jadella, mittarissa jo vajaat 20 000 kilometriä.
Hinnoiltaan pikkuautoja
Mopoautot ovat viime vuosien aikana nopeasti nousseet pappojen kauppakasseista teinien menopeleiksi. Kuudessa vuodessa niiden määrä on melkein viisikertaistunut. Mitään jokateinin ajopelejä mopoautot eivät silti ole, suosituimpien merkkien (Aixam, Ligier, Microcar) hinnat ovat nimittäin aitojen pikkuautojen tasolla eli 10 000 eurosta ylöspäin.
Jos mopoauto on kallis ostaa, niin korjaus vasta kalliiksi tuleekin. Joonaksellakin on edelleen muistissa mopoautoilun alkupäivinä tapahtunut ns. mälli:
- Kun tuli ekat sateet syksyllä, silloin vähän risteyksessä arvioin väärin. Lähdin ylittämään risteystä, niin hipaisin toisen auton takakulmaa. Siinä kaverille tuli naarmu ja minulta meni puskuri palasiksi.
Joonaksen pikkupusun hinnaksi tuli vastapuolen naarmukorjauksineen kaksi tuhatta euroa, mikä oli jo melkein viidennes auton ostohinnasta.
Helsinkiläinen Mopoautocenter myy ja korjaa Microcar-mopoautoja.Yrittäjä Toni Lindqvistin mukaan kolariautoja tulee korjattavaksi jonkin verran:
- Yleisimmät ovat etu- ja takapään törmäysvauriot, eli etupuskuri edessä, auton edessä olevat umpiot, konepelti ehkä, takapäässä takapuskuri ja takaluukku, ne on ne ylivoimaisesti yleisimmät, Lindqvist kertoo.
Mopoautoillle sattuneiden vahinkojen määrät ovat pitkään kasvaneet nopeammin kuin niiden määrä liikenteessä. Syyksi on usein tarjottu kuljettajien kokemattomuutta, 15-vuotias pääsi vielä tämän vuoden alkuun saakka liikenteeseen ilman ajokokemusta ajokoulussa. Tammikuun ajokorttiuudistuksen myötä myös mopoauton rattiin haluavat joutuvat tekemään ajokokeen liikenteen seassa.
Tosin viimeisimmän, vuoden 2011 liikennevakuutustilaston mukaan vahinkojen määrät ovat alkaneet jo tasaantua.
Toni Lindqvistin mukaan Microcarin puskurin vaihto maksaa töineen ja maalauksineen noin 1300-1500 euroa. Mopoautojen varaosat tulevat tehtaalta maalaamattomina, joten maalaus nostaa mopoautojen kolarikorjausten hintaa huomattavasti. Joskus osan maalaus voi maksaa enemmän kuin osan vaihto.
Myös autojen rakenne tekee korjaamisesta työlästä. Esimerkiksi Microcarin takakylkeen osunut isku voi johtaa valtavaan remonttiin. Muovia on vaikea paikata siististi, joten jos koko kylkipalan joutuu vaihtamaan, pitää mm. katto irrottaa, joka tietää paljon työtunteja.
Microcarin kylkipala maksaa varaosana 1223 euroa ja siihen työtä päälle reilut 25 tuntia normaalilla tuntiveloituksella. Osan maalaukset päälle niin hinta nousee äkkiä kipurajoille,.
Lunastusmäärät moninkertaisia
Mopoautojen kolarikorjausten kustannukset ovat usein niin isot, että vakuutusyhtiöt laskevat edullisemmaksi lunastaa mopoauton. Silloin ne päätyvät Autovahinkokeskuksen pihaan. Autovahinkokeskus taas kauppaa mopoautojen raatoja noin 40 prosentilla niiden käyvästä arvosta.
Lunastusmäärät ovat kymmenkertaisia autoihin verrattuna.
AVK:n realisointipalvelujen johtajan Santtu Niemisen mukaan mopoautoja liikkuu heidän kauttaan paljon.
- Vuositasolla meidän kautta on realisoitavissa noin 400 mopoautoa.
Miten se suhtautuu esimerkiksi henkilöautojen määrään?
- Suhde on noin kymmenkertainen. Jos verrataan liikennekäytössä oleviin henkilöautoihin, niistä normaalisti 0,6 prosenttia päätyy vuositasolla lunastukseen. Mopoautojen kohdalla tuo luku on 6 prosenttia, Nieminen kertoo
Mopoautokauppiaiden mukaan vakuutusyhtiöiden herkkään lunastusliipaisimeen vaikuttaa myös se, että kolaroiduille mopoautoille on hyvät jälkimarkkinat. Niemisen mukaan ostajia riittää:
- Erilaisia ostajia on: nuoret, jotka lähtevät niitä korjaamaan itselleen, vanhemmat lapsilleen, sekä korjaamot jotka tekevät bisnestä. Ja Tietysti purkamot jotka purkavat ne varaosiksi hyödynnettäviksi myyntimarkkinoille.
Mopoautojen tee-se-itse miehet näkyvät myös katsastustilastoissa. Mopoautojen hylkäysprosentit ovat huikeasti kovemmat kuin henkilöautojen.
Hylkäysprosentit
Mopoautot (L6-luokan ajoneuvot) | Henkilöautot | |
---|---|---|
vm 2009 | 29% | 4% |
vm 2007 | 35% | 10% |
vm 2006 | 30% | 13% |
Kalliit varaosat
Lunastusherkkyyteen vaikuttavat myös mopoautojen varaosien hinnat. Kuningaskuluttajan selvityksen mukaan mopoautojen kolariosat ovat jopa yli tuplasti pienen henkilöauton vastaavia osia kalliimpia.
Esimerkkihintoja
Microcar | Aixam 2012 (City) | Ligier | |
Etupuskuri | 564€ | 698€ | 561,90€ |
Takapuskuri | 648€ | 549€ | 549,95€ |
Autonkylki | 1223€ | 659€ | 1176,90€ |
Takaluukku | 1067€ | 467€ | 1250€ |
Esimerkiksi pikkuauto Toyota Aygon saa etu- tai takapuskurin reilulla 300 eruolla, eli melkein puolet havlvemmalla kuin mopoautoihin. Microcaria maahantuovan Suomen mopoauton mukaan hintaeroon on selvä syy:
- Varaosien hinnoittelu pohjautuu hyvin pitkälle siihen, että tuotantomäärät ovat pienemmät kuin jos puhuttaisiin henkilöautoista, sanoo toimitusjohtaja Marko Kokko.
Myös mopoautojen runko on herkkää tekoa lainsäädännön vuoksi. Nämä ns kevyet nelipyörät saavat painaa enintään 350 kiloa. Tämän alla pysytään, kun runko on kevyttä alumiinia ja kuoriosat muovia.
Toiseksi suosituimman mopoautomerkin, Ligierin, maahantuojan mukaan alumiinisen rungon vaurioita ei usein korjata.
- Kun tulee kolari, herkästi käy niin, että runko vääntyy, ja kun runko vääntyy sen korjaaminen ei ole kovin helppoa, sanoo tuotepäällikkö Ulf Lemström Brandtilta.
- Siinä pitää kaikki katteet riisua pois, paloitella runkoa, ja sitten uusia. Se tekee sen, että lunastuskynnys ylittyy helposti.
Vakuutusyhtiön nostavat hintoja
Varsinkin uusimpiin mopoautoihin otetaan usein täyskaskovakuutukset, joten kalliit korjaukset menevät vakuutusyhtiöiden piikkiin. Joonas Paukkunenkin selvisi parin tonnin remontistaan vähällä.
- Minulla oli täyskasko, joten piti maksaa vain omavastuu osuus eli 150 euroa. Isä maksoi sen ja tein sitten loppusyksyn ahkerasti kotitöitä ja nyt ollaan ihan tasoissa, mies nauraa.
Poikkeuksellisen isot lunastusmäärät on huomattu myös vakuutusyhtiöissä, joista ainakin IF ja Lähitapiola harkitsevat mopoautojen vakuutusten ehtojen kiristämistä tai hintojen nostamista:
- Esimerkiksi omavastuut saattavat muuttua mopoautojen kohdalla, sanoo tarkastuspäällikkö Rolle Rosendahl Lähitapiolasta.
- Mopoautojen vakuutusmaksut eivät tämän vuoden aikana muutu, mutta uskon, että Lähitapiola joutuu korottamaan mopoautojen vakuutusmaksuja ensi vuonna.
Tällä hetkellä mopoauton täyskaskovakuutus maksaa esimerkiksi IF-yhtiössä reilut 550 euroa.