Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Verkon ruokakaupassa tarjous ei aina ole tarjous

Foodie.fm tarjous
Foodie.fm:n \"tarjoukset\" muuttuivat Foodie.fm tarjous Kuva: Yle foodie

Ruoan kantaminen kaupasta vie aikaa, ja monella myös hermot. Kuningaskuluttaja testasi ostosreissujen vaihtoehtoja, netin yleisruokakauppoja. Testaajat arvioivat kauppojen toimivuutta ja palvelua. Kolmen nettikaupan vertailussa pärjäsi parhaiten Kauppahalli24.fi.

Ruokakassin tilaaminen kotiin ei ole mikään uusi asia. Monet pikkukaupat ovat tarjonneet kotiinkuljetusta aiemminkin. Verkossa taas toimii paljon ruoan erikoiskauppoja ja -palveluja. Mutta netin yleisruokakaupat eivät ole Suomessa vielä isommin menestyneet. Kaupan isot ketjut ovat olleet hyvin varovaisia. Moni muu yrittäjä on joutunut laittamaan pillit pussiin. Esimerkiksi Ruokatori.fi lopetti vuonna 2011.

Varsinaisten ruokakauppojen lisäksi on lukuisia yrittäjiä, jotka tarjoavat palvelua eri tavalla. Samassa kassissa tuodaan ruokareseptit ja tarpeet ruokien tekemiseen. Testissä keskityimme kuitenkin verkon "puhdasverisiin" ruokakauppoihin.

Parhaiten toimii pääkaupunkiseudulla

Osa testin kaupoista kuljettaa ruokaa kotiin vain pääkaupunkiseudulla, siksi kolme kovaa testaajaa olivat Helsingistä:

Testaajat
Testaajat Kuva: Yle eläkeläinen
Opiskelija Sonja Karjalainen oli tottunut nettishoppaaja, mutta ruokaa hän ei ollut netistä aikaisemmin ostanut.

Opiskelija Timo Aaltonen oli tehnyt osa-aikatyötä ruokakaupassa, joten hän on nähnyt ruokaostosten arkea kassan takaa.

Eläkeläinen Sirkku Salomaa taas ei ollut aikaisemmin koskaan ostanut netistä. Sirkun kaupunginosasta lähikaupat ovat kadonneet yksi toisensa perään.

Testiin otettiin laajimmalla alueella toimivat kaupat. Esimerkiksi Kauppakassi.com jäi pois, koska se toimii vain 10 kilometrin säteellä Helsingin keskustasta.

Foodie.fm vie S-ryhmän palveluihin. Ruokaa voi tilata kotiin Oulussa, Kuopiossa ja pääkaupunkiseudulla. Oulussa valitaan yhden Salen ja Kuopiossa yhden S-marketin valikoimista. Toimitushinnat vaihtelevat Kuopion 4,90 eurosta reilusti yli kymppiin. Pääkaupunkiseudulla ruokaa saa kotiin useammasta Alepasta ja Kannelmäen Prismasta, mutta Prismasta vain, jos asuu Kannelmäessä. Alepan valikoimissa on noin 7000 tuotetta.

Ruoka.net on Suomen vanhin nettiruokakauppa. Ruokaa saa ovelle Etelä- ja Keski-Suomessa. Raja kulkee väljästi Vaasan ja Kuopion korkeudella. (lisäys 8/13: Ruoka.net toimittaa koko Suomeen Lappia lukuun ottamatta) Tavarat kuljettaa Itella. Valikoimissa on noin 8000 päivittäistavaraa.

Kauppahalli24.fi aukeni marraskuussa 2012. Sitä edelsi Seulo-niminen verkkokauppa. Kauppahalli24.fi toimittaa ruokaa pääkaupunkiseudulla, mutta laajemmalla alueella kuin Foodie. Valikoimissa on reilut 4000 tuotetta.

Foodien "tarjoukset" eivät olleetkaan tarjouksia.

"Yksi appelsiini kilon sijaan"

Testaajat tilasivat jokaisesta verkkokaupasta ruokaa 40 eurolla, summaan piti mahtua myös toimituskulut. Hintoja ei tarkemmin vertailtu, vaan palveluiden toimivuutta, lähetysten sisältöjä sekä kuljetuksen täsmällisyyttä. Joka tilaukseen piti laittaa säilyvyydeltään samankaltaisia tuotteita.

- Sain vain yhden appelsiinin, vaikka yritin tilata yhden kilon, Sirkku Salomaa naurahtaa. Näin ensikertalaiselle netistä ostaminen ei ollut ihan vaivatonta.

Testaajat ruksivat Foodiessa ja Ruokanetissä hyväksyn korvaavat tuotteet. Näin nähtiin, miten kaupat toimivat, jos tilattua tuotetta ei ollut saatavana. Kauppahalli24:ssa korvaavuutta ei voi valita.

Foodie.fm

Foodie-fm
Foodie-fm Kuva: Yle foodie
Foodie.fm on rakennettu reseptien ja ostoslistojen kylkeen. Siellä piti aluksi valita oma lähikauppa. Se ei ollut ihan helppoa, jos ei halunnut rekisteröityä palveluun.

- En huomannut, että sivujen oletuksena oli Kannelmäen Prisma, Sonja Karjalainen ihmetteli.

- En asu sen lähellä, joten Prisma ei tuo tavaraa kotiini. Virhe selvisi, kun olin jo valinnut tuotteeni. Hinnat nousivat, koska Alepa on hieman kalliimpi kuin Prisma. Korvaavien ruokien etsiminen vei myös aikaa.

Sirkku Salomaalla ja Timo Karjalaisella Järvikylän salaatti vaihtui Rainbow-salaattiin. Kävi mielessä, suosiiko S-ketju muutenkin omia merkkejään.

Opiskelijat Sonja ja Timo ilahtuivat Foodien tarjouksista. Tarjoustuotteista ei kuitenkaan löytynyt alkuperähintaa. Jälkikäteen selvisi, että Foodien "tarjoukset" eivät olleetkaan tarjouksia. S-ryhmästä kerrottiin, että tuotteet ovat "valikoituja tuotenostoja", mutta hinnat ovat aivan normaalit. Sana Tarjouksia on sittemmin vaihdettu ilmaukseen Näistä ilmoitimme. Hiukan harhaanjohtava sekin.

+ laajempi kuin vain ruokakauppa (S-ketjun päivittäistavaramyymälöiden valikoimat, reseptejä yms.)
+ tavarat voi tilata netistä ja noutaa kaupasta (halvempaa)
+ toimitus myös lauantaisin (Alepa ja Prisma)
+ voi tilata vielä toimituspäivänä (lisämaksusta)
+ ilmoitus toimituksesta tulee tekstiviestillä (ainakin Alepa)
+ selkeä ostoskori
+ alustava ostoslista säilyy, vaikka nettiselaimen sulkee
+ tilausta voi muokata tuotteiden keräilyyn asti (vain pääkaupunkiseudulla)
+ voi käyttää rekisteröitymättä
+ tavarat maksetaan kuljettajalle, myös verkkomaksu tulossa vuoden 2013 aikana

- ”Näistä ilmoitimme” -tuotteet eivät ole tarjouksessa, vaan normaalihintaisia
(lisäys 4/14: Linkin nimi on nyt "Myymälä suosittelee", mutta tuotteet ovat edelleen normaalihintaisia, hinnan keltaisesta taustaväristä huolimatta)
- sivujen selkeydessä on parannettavaa, esim. toimitusehtoja on hankala löytää
- kuljettajat eivät kysyneet S-etukorttia, joten bonukset jäivät saamatta
- kilohinnat ovat pienellä esim. hedelmissä ja vihanneksissa, kilot ja kappaleet sekaantuvat
- tavarat tulevat muovikasseissa (joista yhdestä menee maksu), kylmät ruoat samoissa kasseissa
- kaikista tuotteista ei ole valokuvia

Ruoka.net

Ruoka.net
Ruoka.net Kuva: Yle ruoka.net
Ruoka.net on viime vuosina keskittynyt yritysasiakkaisiin. Tuotteiden toimituksessa oletuksena onkin kalliimpi päivähinta. Ruoka.net on hiljattain perustanut myös oman erikoisliikkeen Luomuostos.fi.

Testissä Ruokanetin toimitukset eivät menneet ihan nappiin. Sonjalla osa kananmunista oli rikki ja leivän päälle tarkoitettu kalkkunan fileeleike korvattiin broilerin fileesuikaleella, joka ei oikein leivänpäälliseksi taivu. Leivän ja lihan päiväykset olivat 2-3 päivän päässä, liian lähellä yksin asuvalle. Rikkinäisistä munista Sonja laittoi Ruoka.netiin palautetta ja sai hyvitystä asiakastililleen. Sieltä rahat saa omalle pankkitilille erikseen pyytämällä.

Lisäksi nettisivuilla ruokien saatavuudesta kertovien, ns. liikennemerkkien väreihin ei voinut luottaa. Kaikilta testaajilta jäi puuttumaan 1-2 tuotetta, vaikka he olivat hyväksyneet tilausten korvaamisen.

- Tilaamani jääsalaatti jäi pois. Se harmitti, Sirkku huokasi.

+ periaatteessa helppo käyttää
+ toimituksen kulkua voi seurata Itellan koodilla

- eniten toimitusvirheitä: puuttuvia tai virheellisiä tuotteita, korvaavissa tuotteissa ei logiikkaa
- tuotteiden hinnat keskimäärin testin korkeimmat
- pakko rekisteröityä
- oletuksena kalliimpi päiväajan toimitushinta
- saatavuudesta kertoviin liikennevaloihin ei voi luottaa (lisäys 8/13: liikennevalot poistettu)
- maksu peritään ennen toimitusta, ja puuttuvista tuotteista menee korvaus asiakastilille, rahat saa omalle pankkitilille vain erikseen pyytämällä
- sivujen hiukan vanhanaikainen ilme (lisäys 8/13: etusivu osittain uudistunut)
- pienikin tavaramäärä tulee isossa pahvilaatikossa
- kaikista tuotteista ei ole valokuvia
- lisäys 8/13: tarjouksia on, mutta niissä ei näy alkuperähintoja

Kauppahalli24

Kauppahalli24.fi
Kauppahalli24.fi Kuva: Yle kauppahalli24.fi
Kauppahalli24 aloitti tällä nimellä toimintansa vuoden 2012 loppupuolella. Aikaisemmin se tunnettiin Seulona. Kauppa panostaa muita enemmän pienempien tuottajien valikoimiin. Sivut olivat selkeät ja oikeita tarjouksiakin löytyi.

Kaikki testaajat saivat tilaamansa tuotteet. Sonja ja Timo antoivat palvelulle täydet pisteet. Sekään ei haitannut, että Kauppahalli24:stä pitää tilata ruoat ”yhden päivän yli”, eli kuljetus saapui vasta tilausta seuraavan päivän jälkeen.

+ selkeimmät sivut
+ kaikki tuotteet tulivat hyvälaatuisina (korvaavuutta ei tarvittu)
+ tarjouksissa lukee myös alkuperäinen hinta
+ maksu menee tililtä vasta toimituksen jälkeen, jolloin summa on täsmälleen oikea
+ panostaa pienten tuottajien ruokiin (tosin suurin osa toimittajista on isoja tavarantoimittajia)
+ tavarat tuodaan kylmälaatikossa, jonka kuljettaja vie mukanaan
+ vuokraa vastaanottokaappeja, jolloin kotona ei tarvitse olla, kun ruoat tulevat
+ ei ole pakko rekisteröityä
+ tarjolla pesula + kirjastopalvelua (lisämaksusta)

- pisin tilausaika (”ylihuomiseksi”)
- toimittaa vain ti-pe
- toimitusluettelossa (tulee tavaroiden mukana) ei lue hintoja
- kaikista tuotteista ei ole valokuvia

Verkon ruokakaupat

Pisteet Toimituksen hinta €
Kauppahalli24.fi 4,7 8,25 - 9,47
Foodie.fm 4,0 6,90 - 12,90
Ruoka.net 3,0 9,95 - 15,95

Yllä olevat hinnat koskevat pääkaupunkiseutua.

Kuskit ajoissa, hinnat vaihtelevat

Yksi asia kaikissa kaupoissa oli kunnossa: Toimitus oli kaikilla ovella luvatun ajan sisällä. Ruoka.netin muutamia tuotteita lukuun ottamatta testin ruokien päiväykset olivat myös kunnossa. Kaikilla kaupoilla toimitushinnat vaihtelevat paikkakunnan, etukortin tai kellonajan mukaan.

Netin ruokakappoja käyttävät nyt eniten lapsiperheet ja eläkeläiset. Testaajista Timo ja Sonja asuvat kumpikin lähellä ruokakauppaa. Opiskelijoille nettikaupan toimitusmaksut olivat liian kovia. Mutta Sirkku saattaisi käyttää verkon ruokakauppoja uudestaankin:

- Meillä ei ole autoa. Kun tässä vanhenen, en ehkä jaksa enää kantaa kauppakasseja, Sirkku Salomaa miettii.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.