Kaukomatkailija osti Kilroylta vakuutusyhtiö Goudan matkavakuutuksen. Matkalla sattui leikkausta vaativa tapaturma, ja Gouda vaati häntä palaamaan Suomeen hoidettavaksi.
Suomessa kävi ilmi, ettei Gouda suostunut korvaamaan yksityislääkärin hoitoa, vaan passitti hänet terveyskeskukseen, missä leikkausjono oli lähes puoli vuoden mittainen. Eikö matkavakuutus korvaa yksityislääkärin hoitoa?
Gouda kieltäytyi Kuningaskuluttajan haastattelusta.
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n toimitusjohtajan Irene Luukkosen mukaan matkavakuutuksen ottajan pitäisi aina olla oikeutettu yksityislääkärin hoitoon.
- Meillä Suomessa matkavakuutuksessa, siis vapaaehtoisessa vakuutuksessa on ollut periaate, että asiakas voi valita yksityisen sektorin tai julkisen sektorin hoidon. Jos tästä halutaan poiketa, pitää se sopimusehdoissa selkeästi tuoda esille.
Luukkosen mukaan myyjän täytyy kertoa asiakkaalle poikkeuksista, ennen sopimuksen solmimista, tai jos on nettikaupasta kysymys, antaa tieto jo tuoteselosteessa.
Goudan vakuutusehdoista ei ollut löytynyt kohtaa, jossa olisi kerrottu, että vakuutuksen ottaja saattaa joutua julkisen sektorin hoitoon.
Mikko Laine, Kuningaskuluttaja