Hyppää pääsisältöön

Matka 1800-luvun Lappiin kertoo kalotin kansan ankarista oloista

Matka 1800-luvun Lappiin -sarja kertoo pohjoisen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alkuperäiskansojen ja uudisasukkaiden vaiheista. Kuusiosaisen sarjan toimittaja on radion historiasarjojen konkari Jorma Kallenautio ja asiantuntijana Suomen historian dosentti Maria Lähteenmäki.

Etenkin pohjoisimman Suomen Lapin olot ja niiden kehitys 1800-luvun alkupuolella on jäänyt sekä tutkijoille että suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi. Vuonna 2006 lähetetty radion historiasarja Matka 1800-luvun Lappiin pyrkikin paikkaamaan tätä historiantuntemuksen aukkoa.

Osa 1/6 Tornionjokilaaksossa Suomen sodan jälkeen
Historiasarjan matka aloitettiin Länsi-Lapista ja Suomen sodan vaiheista. Pohjois-Suomen historialle ajanjakso 1808–1809 oli merkittävä käännekohta, sillä aluekäsite Suomen Lappi syntyi vasta tällöin, kun alue lohkaistaistiin Ruotsin Lapista ja liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan ja Venäjään. Tornionjokilaaksossa Suomen sodan seuraukset aiheuttivat pahan väestökatastrofin. Sairaita ja haavoittuneita sotilaita alettiin sijoittaa alueen pieniin kyliin, jolloin sotilaiden levittämät kulkutaudit tarttuivat kyläläisiin. Edes myöhemmät nälkävuodet eivät koetelleet asukkaita yhtä pahoin.

Osa 2/6 Länsipohjasta Jäämeren rannalle
Suomen sodan jälkeen Tornionjokilaakson asukkaista osa muutti Tornionjoen länsipuolelle. Pääpiirteittäin Ruotsin Lapin olot eivät paljoa poikenneet Suomen Lapin oloista. Kenties merkittävin ero oli se, että Ruotsin Lapissa oli 1820-luvun alussa yhtäkkiä valtavan suuri vähemmistö – noin 7 000 suomalaista. Kun saamelaisia oli vain noin 500, oli Ruotsin Lappi leimallisesti hyvin suomalainen alue. Kansakoululaitos oli vielä hyvin kehittymätön, eikä suomenkielinen vähemmistö saanut koulusivistystä käytännössä lainkaan. Katovuodet koettelivat ankarasti uudisasukasperheitä ja äärimmäisessä köyhyydessä suomalaiset uudisasukkaat luovuttivat lapsiaan kasvattilapsiksi Norjan rannikolle. Vaeltavat poronomadit välittivät lapsia ja saivat palkaksi lapsista rahaa, ruokaa, viinaa tai karjaa. Vanhemmat toivoivat lasten säästyvältä nälkäkuolemalta ja saavan paremman elämän kalaisalla Norjan rannikolla. Nälkä ajoi Tornio- ja Muoniojokilaakson asukkaita kohti Pohjois-Norjaa, jonne houkutti mm. tarjolla oleva kaivostyö.

Osa 3/6 Ruijan rannoilla ja Enontekiöllä
Suomalaiset siirtotyöläiset olivat Norjan 1800-luvun halpatyövoimaa. Norjaan muuttaneet suomalaissiirtolaiset elivät hyvin tiiviissä suomalaisyhteisöissä. Keskenään puhuttiin suomea, eikä norjan kieltä välttämättä tarvittu. Norjalaisten silmissä suomalaiset olivat kuitenkin uppiniskaisia ja haluttomia oppimaan norjan kieltä. Kveeni oli haukkumasana suomalaissiirtolaisille Norjassa. Osa suomalaistaustaisista sopeutui kuitenkin hyvin norjalaiseen elämäntapaan. Eritoten Altan alueella siirtolaiset norjalaistuivat ja nimetkin saivat norjalaisen muodon.

Osa 4/6 Uudisasukkaiden elämä ja kahden kulttuurin kohtaaminen
Opettajia oli vaikeaa houkutella pohjoiseen. He kiersivät kylästä kylään ja kaiken kaikkiaan lapset saattoivat vuoden aikana saada lukuopetusta kahdesta viiteen viikkoa. Lukutaito ei kuitenkaan ollut sen heikompaa kuin muuallakaan Suomessa 1800-luvun alkupuolella. Keski-Lapin sydänmaille Sodankylään matka etelästä oli tuolloin hyvin vaivalloinen. Kun tietä ei ollut, kuljettiin jokireittiä. Posti tuli kaksi kertaa kuukaudessa Kittilän kautta polkuteitä. Vanhat sodankyläläissuvut ovat valtaosin Kemin Lapin metsälappalaisten jälkeläisiä. He olivat 1800-luvulla kahden kulttuurin välimaastoon jääneitä ihmisiä, jotka omaksuivat tapoja saamelaisilta ja vahvan suomalaistumisen uudisasukkaiden jäljiltä. Epäluulo virkavaltaa kohtaan oli Sodankylän suurilla kairoilla hyvin vahvaa, sillä köyhän ja harvaan asutun pitäjän piti itse kustantaa valtaosa "herrain hienojen lorujen" hallintouudistuksista.

Osa 5/6 Poronomadit ja muut saamelaiset
Saamelaisia oli useita ryhmiä. Saamelaista kansanperinnettä keränneen kirkkoherra Jakob Fellmanin mukaan oli neljä ryhmää: porolappalaiset, kalastajalappalaiset, metsälappalaiset ja paimentolaislappalaiset. Myöskään dosentti Maria Lähteenmäen mukaan ei voi puhua yhdestä saamen kansasta vaan joukosta saamen kansoja: 1800-luvulla selkeästi oman ryhmänsä muodostivat porosaamelaiset eli tunturisaamelaiset. Toinen selkeä ryhmä oli kalastajasaamelaiset, jotka hekin jakautuivat kahteen ryhmään: Inarinseudun järvisaamelaisiin ja Utsjoen jokisaamelaisiin. Ja aivan oman ryhmänsä muodostivat Norjan puolen merisaamelaiset, jotka elivät Jäämeren antimista. Oma ryhmänsä olivat myös metsälappalaiset. Koltat poikkesivat edeltävistä ryhmistä, tosin monet heistäkin elivät merenantimista, mutta uskonto oli ortodoksinen ja heidän kulttuurinsa oli erilainen. Saamelaisia uudisasukkaita ei sen sijaan ole kovinkaan paljon tutkittu. He olivat sillanrakentajia saamelaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä ja heistä rakentui lappilainen identiteetti.

Osa 6/6 Itä-Ruija ja Venäjän Lappi
Sarjan viimeisessä osassa keskusteltiin Ruijan itäisestä kolkasta ja Kuolasta eli Venäjän Lapista. 1800-luvun puolivälissä pohjoisen siirtolaisvirta alkoi kääntyä itään. Länsi-Ruijan tienoilla kaikki maa oli jo jaettu, mutta Vesisaaren alueella maata alettiin vasta jakaa ja se alkoi kehittyä Itä-Ruijassa kaupan keskukseksi. Työvoiman kysyntä kasvoi ja sana kiiri Keski-Lappiin ja Länsi-Ruijaan. Vesisaaresta kehittyi Itä-Ruijan suomalainen pääkaupunki ja väkeä vaelsi myös kohti Varanginvuonoa Etelä-Varangiin, missä varsinaisiksi suomalaisiksi siirtolaiskeskuksiksi muodostuivat Näätämö ja Pykeija. Näillä seuduilla asui myös kolttasaamelaisia ja siirtolaisten työntyessä kolttien vanhoille pyyntialueille syntyi ristiriitoja. Norjan kruunu ei antanut arvoa kolttien vanhoille alueille, vaan koltat hävisivät vaateensa järjestelmällisesti käräjillä.

Venäjän Lappi Kuolan niemimaalla oli 1800-luvulla hyvin harvaanasuttua aluetta. Suurimpia yhteisöjä olivat Kantalahti ja Kuolan kaupunki. Kuolan niemimaan asukkaat kärsivät myös suuren nälkävuosien sarjan kuten Suomenkin Lapissa. Vaikka väestöllä oli ongelmia, osattiin elämästä kuitenkin nauttia ja matkaajat kuvailivat väkeä vieraanvaraiseksi. Jo pitkin 1800-lukua oli Venäjän puolelle siirtynyt pikkuhiljaa suomalaisia. Mutta varsinaisesti suomalaissiirtolaisuudesta voidaan puhua 1880-luvulla. Suomalaisia asui 11 kylässä rannikolla ja vuonojen varsilla. Kuolan niemimaalla asui neljä erilaista saamelaisryhmää, joiden kieli ja kulttuuri poikkesivat toisistaan: lähimpänä Suomen rajaa asuivat koltat, heidän eteläpuolellaan akkalansaamelaiset ja alueen muilla reunoilla kildininsaamelaiset ja turjansaamelaiset.

1800-luvun Lapin kattavin vuorovaikutusalue oli Jäämeren talousalue. Suomen Jäämeren politiikan alkulyönnit oli lyöty Suomen sodan päättyessä 1809, jolloin rajasuluissa Suomi menetti ikiaikaisen yhteytensä Jäämereen. Venäjän keisari lupasi kuitenkin Suomelle kaistaleen 1864 ja tähän lupaukseen yritettiin vedota vielä 1910-luvullakin.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa

  • Punikkeja ja jääkäreitä – tasavallan syntyvuosien kokijat äänessä

    Itsenäisyyden murrosvuosien todistajat muistelevat netissä.

    Elävä arkisto on jo aiemmin julkaissut runsaasti silminnäkijäaineistoa 100-vuotisen Suomen kuohuvasta alkutaipaleesta. Uusin lisäys on Ylen ja kahden työväenarkiston yhteistyönä syntynyt järkälemäinen haastattelukooste sisällissodan punaisten muistoista.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

    Vanhoissa suosikkidraamoissa ei joulu olekaan yhtä juhlaa.

    Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään.

  • Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

    Laineen suurelokuva valmistui vuonna 1968

    Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

  • Metsolat – Tie joka vei meidät kotiin

    1990-luvun suosikkisarja kertoo kainuulaisen suvun tarinaa

    Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat.
    Katso Metsolat-jaksoja Yle Areenassa

  • Metsolat on palannut! Nämä asiat sinun on tiedettävä ysärin suosikkisarjasta

    Metsolat on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

    Rakastettu, kaivattu ja toivottu Metsolat on nyt katsottavissa Areenassa. Muistatko tuon ysärisarjan, jossa seurattiin paitsi Metsoloiden laajennetun perheen elämää, myös koko suomalaisen maaseudun murrosta 1980-1990-lukujen vaihteessa? Lehmät vaihtuivat hiihtokeskukseen, lapsia muutti ympäri maailmaa, mutta aina se Kari Kaukovaara kiusasi Metsolan Erkkiä.

  • Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa

    Lipponen ja Korkki selvittävät Pekan tyttären sieppausta.

    Prinssieversti, ylipiäjohtaja Pekka Lipponen hoitaa kaikessa rauhassa öljyahväärejään San Diegossa, kun hotellihuoneeseen lähetetään uhkaileva papukaija ja puhelimessa lausutaan Hirtettyjen balladia. Yöjuna vie Lipposen ja palvelijansa Pavel Pohjosen Meksikoon, jossa he sotkeutuvat ensitöikseen markiisittaren tyttären sieppaukseen. Mutta kuka onkaan tämä suomalaissukuinen öljykenttien omistajatar?