Hyppää pääsisältöön

Bensowin säätiön salaisuus

Villa Bensow Kauniaisissa
Villa Bensow Kauniaisissa Villa Bensow Kauniaisissa Kuva: Yle, Mot bensow

Yleisradion MOT-ohjelma Bensowin säätiön salaisuus kertoo, kuinka Bensowin lastenkotisäätiössä tehtiin miljoonaluokan puhallus. Kyseessä on ollut säätiön sisäpiirin vuosikausien ajan hyvin varjelema salaisuus, joka tuskin koskaan olisi paljastunut, ellei säätiö olisi sulkenut Kauniaisissa sijaitsevaa lastenkotiaan.

Kaksi kuukautta sitten MOT kertoi lastenkotisäätiön vaiheista ohjelmassa Kun lapset loppuivat. Upporikas lastenkotisäätiö sulki ovensa viime vuoden lokakuussa väittäen, että sen suojaa tarvitsevia lapsia ei enää löytynyt. Ohjelma nosti esille säätiön hallituksen ja sen lähipiirin saamat etuudet.

Julkisuus johti siihen, että valtakunnan syyttäjä on pyytänyt Länsi-Uudenmaan poliisia kiireellisesti selvittämään Bensowin säätiön hallituksen ja tilintarkastajien toimintaa.

Tämä toiminta on irvikuva siihen nähden, mitä säätiön toiminnassa pitäisi olla.

”Jos nämä viranomaiset toteavat, että kaikilta osin lakeja ei ole noudatettu, niin kyllä se aiheuttaa nopeammin sen reagoinnin meiltäkin, että nykyisen säätiön hallituksen ei välttämättä tulisi jatkaa omassa roolissaan. Mutta tällä hetkellä se arviointi on säätiöllä itsellään vielä”, patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteripäällikkö Juha Viertola sanoo.

Ohjelma nostaa esille suljetun säätiön ongelman. Säätiön hallitus nimittää itse uudet jäsenensä ja tilintarkastajat. Bensow on malliesimerkki siitä, että säätiön hallitusta ja tilintarkastajia ei ole käytännössä valvonut kukaan ulkopuolinen. Säätiö on toiminut suljetun klubin tavoin, jossa keskeinen vallankäyttäjä on ollut mukana 1960-luvulta lähtien.

Tilintarkastaja, kanslianeuvos Yrjö Tuokko kommentoi MOT:ssä Bensowin lastenkotisäätiön hallituksen ja tilintarkastajien toimintaa: ”Tämä toiminta on irvikuva siihen nähden, mitä säätiön toiminnassa pitäisi olla. Tämä on katastrofi siitä syystä, että tässä säädekirjan mukainen toiminta on lopetettu kokonaan. Joka on pahin virhe, mitä voi tehdä.”

Haastateltavat

  • Kim Davidson, lastenkodin asukas 2000-2012
  • Valter Gadolin, puheenjohtaja, Bensowin lastenkotisäätiö
  • Hanna Markkula-Kivisilta, pääsihteeri, Pelastakaa lapset ry.
  • Per-Erik Rehnström, lastenkodin asukas 1931
  • Ebba Rosenberg, Bensowin lastenkodin työntekijä 1958-1990
  • Matti Ståhlberg, hallituksen jäsen, toiminnanjohtaja 2013-, Bensowin lastenkotisäätiö
  • Yrjö Tuokko, Kanslianeuvos, Tuokko yhtiöt
  • Juha Viertola, säätiörekisteripäällikkö, Patentti- ja rekisterihallitus
  • Rolf Wahlsberg, hallituksen jäsen, Bensowin lastenkotisäätiö
  • Christopher Wegelius, toimitusjohtaja ja pääjohtaja 1985-1991, SKOP

Linkit