Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Parhaat munkit perinteisellä rasvalla

Munkkeja paistumassa rasvassa
Munkkeja paistumassa rasvassa Kuva: YLE rasva

Vapun lähestyessä on aika palata testiin, joka pani kokeneenkin munkintekijän paistorasvan vaihtoon. Kolme kovaa testasi pari vuotta sitten, paistuvatko parhaat munkit auringonkukkaöljyssä, kookosöljyssä vai rypsiöljyssä.

Miedot rasvat sopivat munkeille

Testissämme oli mukana kolme rasvaa: auringonkukkaöljy, rypsiöljy ja kova kookosrasva.

Auringonkukkaöljy, kookosrasva ja rypsiöljy pöydällä
Testatut paistorasvat: auringonkukkaöljy, kookosrasva ja rypsiöljy. Auringonkukkaöljy, kookosrasva ja rypsiöljy pöydällä Kuva: YLE paistorasva
Ne ovat kaikki miedonmakuisia rasvoja, joista ei pitäisi jäädä munkkeihin outoa sivumakua. Esimerkiksi oliiviöljy ei voimakkaan makunsa vuoksi munkkien paistamiseen sovi.

Yhteen paistokertaan tarvitaan hiukan kattilan koosta riippuen litra juoksevaa öljyä tai vastaavasti kilo kovaa kookosrasvaa. Testissä mukana olevat öljyt ovat sen verran edullisia, että niitä raatsii munkinpaistoon käyttää. Useita kymmeniä euroja kilolta maksava muotirasva, kookosöljy ei mahtunut testiin hintansa takia.

Kolmen kovan testiryhmään tuli harjaantuneita munkinpaistajia: Ulla Jokinen Tuomarilan Martoista, Anja Simonen Rekolan Martoista ja Hilkka Huttunen Uudenmaan Marttojen toimistolta.

Pehmeät rasvat vastaan kookos

Munkinpaistoon on perinteisesti käytetty kovaa kookosrasvaa. Se liittyy nimenomaan munkkeihin: testiryhmämme ei äkkiseltään keksinyt sille oikein mitään muuta järkevää käyttöä.

Auringonkukkaöljyä ja vielä useammin rypsiöljyä löytyy sen sijaan valmiiksi melkein jokaisen keittiöstä. Öljyt ovat monikäyttöisiä: munkkien paistamiseen käytetyn rasvan voi käyttää vielä toiseen kertaan johonkin muuhun ruokaan.
- Kalaa ja katkarapuja olen sillä friteerannut, kertoo Ulla.

Myös munkkeja paistaessa öljyt tuntuvat kätevämmiltä.
- Kookosrasva sulaa pitkään ja kuumenee pitkään, valitti Anja.

Kolme kovaa olikin jo aikapäiviä sitten siirtynyt omassa munkinpaistossaan käyttämään joko rypsi- tai auringonkukkaöljyä. Testipaistomme sujui kaikilla rasvoilla hyvin eikä käsityksiä ollut siinä vaiheessa syytä muuttaa.

Maku tuotti yllätyksen

Testaajat Ulla Jokinen, Anja Simonen ja Hilkka Huttunen munkkien ääressä
Testaajat Ulla Jokinen, Anja Simonen ja Hilkka Huttunen. Testaajat Ulla Jokinen, Anja Simonen ja Hilkka Huttunen munkkien ääressä Kuva: YLE anja simonen ja hilkka huttunen
Kun munkit oli saatu paistetuksi, testiryhmä arvioi niiden makua, väriä ja rakennetta. Jätimme munkit sokeroimatta, jotta väri ja maku erottuisivat paremmin. Maistaminen tehtiin sokkotestinä, niin että kolme kovaa ei tiennyt, mitä munkkia milloinkin katsoo tai haukkaa.

Munkkien värissä tai ulkonäössä ei löytynyt suuria eroja: munkeista kaikki kävivät.

Sitten maistettiin, ensimmäisenä auringonkukkaöljyllä paistettua munkkia. Se miellytti Ullaa.
- Minusta tässä on hieno maku, hän kehui.

Muutkin tunsivat munkissa öljyn maun, mutta se ei tuntunut hyvältä. Anja valitti, että öljy tarttui syödessä ikeniin.

Toinen maistettava oli rypsiöljyllä paistettu munkki. Siitä ei pitänyt kukaan.
- Tämä on sitkeä, ihan kuin tässä olisi joku sitkotaikina ollut, kommentoi Anja.

Tätä on suorastaan vaikea niellä

- Tätä on suorastaan vaikea niellä, paheksui Ulla.

Kaikissa munkeissa oli kuitenkin käytetty samaa taikinaa. Taikinasta ero ei siis voinut johtua.

Viimeiseksi testiryhmä sai eteensä kookosrasvalla paistetut munkit. Ilmeet kirkastuivat.
- Jes! huudahti Hilkka.
- Hyvä tunne suussa!
- Aika rapea, totesi Ulla.
- Ei jää yhtään öljyn makua suuhun, riemuitsi Anja.

Testissä yllätysvoittaja

Kolme halkaistua munkkia
Kuohkeimmat munkit paistuivat kookosrasvassa. Kolme halkaistua munkkia Kuva: YLE paistorasva
Kun testin jälkeen vertailimme munkkien poikkileikkauksia, niistä näkyi, että kookosrasvalla paistettu munkki oli kuohkein. Sen sijaan rypsiöljyllä paistettu munkki oli sisältä aivan tiivis.

Kookosrasvan maahantuojan mukaan selitys löytyy rasvan laadusta. Kova, tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävä kookosrasva ei imeydy munkkitaikinaan niin hyvin kuin pehmeät rasvat. Siksi munkista tulee ilmavampi.

Tulos oli testaajille yllätys.

Taitaa mennä munkkirasva vaihtoon

- Rypsiöljy, jota minä olen aina pitänyt hyvänä paistoöljynä, jäikin nyt viimeiseksi, kummasteli Hilkka.
- Taitaa mennä munkkirasva vaihtoon, joutui Anja toteamaan.

Koska munkkeja paistetaan suhteellisen harvoin, päätimme jättää terveellisyydellä ja käyttökelpoisuudella hurskastelun vähemmälle. Pisteet annettiin makuelämystä painottaen.

Rasva Pisteet (1-5) Hinta e/paistokerta
Kookosrasva (Cocos) 3,7 7,70
Auringonkukkaöljy (Eldorado) 3,3 2,75
Rypsiöljy (Keiju) 2,7 3,53

Muokattu 28.4.2015 klo 12:33: Lisätty aiheeseen liittyvät linkit sekä ingressin kieliasua muokattu.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.