Hyppää pääsisältöön

Muusikkojen liiton lakimies: The Voice Kidsiin osallistuminen on virhe

Millaisia sopimuksia tarjotaan television laulukilpailuihin osallistuville lapsille? Lakimies Lottaliina Lehtinen ja levy-yhtiön toimitusjohtaja Jarkko Nordlund YleX Etusivun haastattelussa.

Hollannin The Voice Kids -kisan voittaja 2012. // Kuva: EPA/ FREEK VAN ASPEREN

Seura-lehti kertoi hiljattain The Voice Kids -lauluohjelman osallistujasopimuksista, jotka sisältävät kovia ehtoja ohjelmassa esiintyville lapsille. Sen mukaan laulukilpailut tarjoavat riistodiilejä lapsille. Kyseinen ohjelmaformaatti on The Voice of Finlandista tehty lapsiversio, joka on vasta tulossa Suomessa televisioon.

Suomen Muusikkojen Liitto ry:n lakimies Lottaliina Lehtinen vahvistaa YleX:lle, että jotkut sopimuksen pykälistä ovat ennennäkemättömiä.

- Tässä on niputettu kaikki yhteen: levytys- ja kustannussopimus sekä oheistuotteiden ja keikkojen myynti. Koko paketin pituus on sidottu levytyssopimuksen pituuteen, mikä on enimmillään 1+4 levyä ja se on todella pitkä aika.

Levydiilissä 1+4 tarkoittaa, että yhden levyn lisäksi levy-yhtiöllä on optio neljään lisälevyyn. Muusikkojen liiton lakimies kertoo vertauksena, että ammattimuusikot tekevät yleensä lyhyempiä 1+3 –sopimuksia.

Muitakin kyseenalaisia pykäliä löytyy. Esimerkiksi se, että The Voice Kidsiin osallistuva luovuttaa 25 prosenttia tuloistaan levy-yhtiölle, jos hän on mukana esimerkiksi näytelmässä tai elokuvassa. Lisäksi Universalille pitää luovuttaa yksinoikeus sanontoihin, iskulauseisiin ja imagoon.

Lakimies ymmärtää kuitenkin lasten vanhempia, jotka joutuvat sopimukset hyväksymään. Koska he ovat maallikoita, suurimmalla osalla ei ole mitään mahdollisuuksia arvoida sopimuksen ehtoja.

Sopimus allekirjoitetaan ennen tähteyttä

Universal Musicin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund sanoo YleX:lle, että kyseessä on tavallinen tv-formaatin ja levy-yhtiön sopimus, joka tehdään kilpailijan kanssa. Hän pitää sitä erittäin reiluna.

- Sijoitamme paljon artistiin. Satsaamme ja teemme tuntemattomasta henkilöstä ison tähden. Me tehdään paljon töitä tähteyden ja siihen liittyvien tulojen eteen. Voimme luoda esimerkiksi artistiin liittyvän vaatemerkin. Pääsääntöisesti kaikki kuitenkin koskee musiikillisia tulonlähteitä, Nordlund sanoo.

Muusikkojen Liiton Lehtinen huomauttaa, että sopimus allekirjoitetaan ennen ohjelman televisiointia. Eli Levy-yhtiö ottaa tilanteessa oikeastaan hyvin pienen riskin, koska sen työ alkaa vasta paljon julkisuutta ja palstatilaa saavan televisio-ohjelman jälkeen.

The Voice Kidsin lisäksi julkisuuteen on nostettu toinen lapsiformaatti: KIDSing. Lehtinen sanoo, että kaikki julkinen keskustelu muusikoiden sopimuksista on hyväksi, koska niissä on yleensä salassapitopykälät. Se on estänyt tehokkaasti keskustelun tähän asti. Yleisön pitää tietää, millä ehdoilla heidän suosikkinsa hommia paiskovat.

- Totta kai nämä isot yhtiöt panostavat artisteihin paljon. Haluan, että artisti saa kohtuullisen osuuden tuloista, joita syntyy. Artisti ei saa palkkaa levyn tekemisestä tai markkinoinnista, kun taas levy-yhtiön työntekijät nostavat palkkaa koko ajan.

Kuuntele Lottaliina Lehtisen ja Jarkko Nordlundin haastattelut kokonaan.

Lähteet: YleX Etusivu

  • Versaille-yhtye: “bändimusiikki on nousemassa ja me ajetaan sitä junaa”

    Versaille julkaisi tänään uuden kappaleensa Eka.

    Turkulainen Versaille tuli tammikuussa YleX:lle tutuksi, kun uuden musiikin ohjelmien Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsivat sen viikon Nosteessa bändiksi. Tänään uuden Eka-sinkun julkaissut Elektropoppia soittava yhtye uskoo bändimusiikin toisen aallon olevan tuloillaan, vaikka viime vuosina esimerkiksi DJ:t, räppärit ja yksittäiset solistit ovatkin yleistyneet soittolistoilla ja keikkalavoilla