Hyppää pääsisältöön

Pizzastipendi miehelle, joka rakastaa musiikkia, ihmisiä ja "härpäkkeitä"

Äänimies Antti Murto. Kuva: Sandra Saulo

Antti Murto tulee Putte´s Bariin ja kysyy saman tien, miten menee. Vastaan ihan kivasti ja vastaan kohteliaisuuteen. "Vähän on sutinaa nyt", hän toteaa ja liikkuu nopeasti paikasta toiseen. Myös pizzan valitseminen on nopeaa, hän valitsee pizzan nimeltä Silence of the lamb, jossa täytteenä on karitsaa, tomaattia, rucolaa, mozzarellaa ja se on maustettu afrikkalaisilla mausteilla.

Suomessa monet artistit niin klassisen musiikin, jazzin, rockin kuin popin puolelta tuntevat Antti Murron. Häntä suositteli pizzapalkinnonsaajaksi äänittäjä Matti Heinonen. Perusteluissaan hän kertoo, että palkinto kuuluu Antti Murrolle, koska hän on saanut niin monet muusikot soimaan.

Mitä se Matti tuommoisia kirjoittelee, itse hän on ehkä Suomen paras äänittäjä, hienot korvat", Antti Murto hymähtää.

Mutta miten muusikot saadaan soimaan? Vastaus on hieman kiertelevä. "Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä töitä rautaisten ammattilaisten kanssa. Homma menee vähän samalla tavalla kuin bändiä kootessa. Bändiin ei oteta niitä tyyppejä, jotka soittavat kaikkein parhaiten, vaan ne joiden kanssa homma toimii ja pystytään tekemään yhteistyötä. Tämä periaate pätee aina, kun kokoan itselleni tiimiä tekemään jotakin. Toinen juttu mikä näissä hommissa on hyvä pitää mielessä on se, kenen nimi on isoimmalla julisteessa. Se henkilö pyritään saamaan aina parhaalla mahdollisella tavalla esiin. "

Kaikki alkoi Cantores Minores -poikakuorosta

Kaikki alkoi siitä, kun Antti oli 10-vuotias ja oli vuosi 1973. Hänen koulussaan, Oulunkylän ala-asteella kerrottiin, että seuraavana päivänä olisi Cantores Minores -kuoron koelaulut. Nuori poika ilmoitti kotona, että hän haluaa pyrkiä. Äiti totesi vain, ettet pääse sinne kuitenkaan. Mutta Anttipa pääsi ja se ihmetytti kovasti hänen vanhempiaan, jotka eivät olleet juurikaan musikaalisia.

Tämän jälkeen hän sai kotiinsa myös pianon ja meni Helsingin konservatorioon tunneille. Kuulostaa kovin tutulta, ihan kuin lukisin Iiro Rantalan elämäkertaa. "Kun olin 12-13-vuotias Cantores Minorekseen tuli ärsyttävä 9-vuotias besserwisser -kakara, joka diggaili klassista musiikkia. Se oli Iiro." Tämän ärsyttävän kakaran kanssa Antti Murto teki myöhemmin paljon yhteisiä juttuja.

Konservatoriolla alkoi pian kova bändien kokoaminen. Antti oli konservatorion vahtimestari koko kouluajan, joten avaimet harjoituspaikkoihin oli aina saatavilla. Lätkäpelissä 15-vuotiaana murtunut kyynärpää haittasi kuitenkin soittamista ja Antti Murto keskittyi enemmän laulamiseen. Sen harjoittelu vaikeutui mononukleoosin jälkeen, ääni muuttui ja Antti alkoi kiinnostua entisestään PA-laitteistosta.

Silence of the Lamb. Kuva: Sandra Saulo.Musiikkia laidasta laitaan

Ensimmäisen kerran Antti oli 17-vuotiaana äänilaitevastaavana Seppo Sorvalin johtamassa bändissä. 18-vuotiaana hän meni töihin MS-Auditron -nimiseen yritykseen, joka oli siihen aikaan äänitekniikan korkeakoulu. Samaan aikaan hän edelleen soitti Sorvali Big Bandissä. "Päivällä myin kiippareita (keyboard) ja illat olin keikalla."

Antti Murto on nuoresta pitäen kuunnellut musiikkia Karlheinz Stockhausenista punkkiin. Kuitenkin hän ajautui äänimieheksi klassisen musiikin puolelle vasta vuonna 1985, kun Joensuun Kareliasalissa esitettiin Einojuhani Rautavaaran Thomas -ooppera. "Einojuhani tuli Soundtrack-studiolle tekemään ääniefektejä. Hän pyysi mukaan esityksiin. Totesin, etten ole käynyt koskaan oopperassa johon hän totesi, että sehän on mahtavaa!. Sitten mentiin oluelle."

Tämän jälkeen tuli Paavo Heinisen Silkkirumpu. Kyynärpää vihoitteli jo todella kovasti soitellessa. Tämän lisäksi Heinisen sampler-stemma oli popparille aika paha. "Siihen liittyi myös hauska muisto. Siinä on rumpalilla osuus, jossa hän soittaa ilmaa. Levyllä kolme minuuttia tyhjää on hieman huono juttu, joten se piti ratkaista eri tavalla kuin alkuperäisessä versiossa eli äänittämällä ja samplaamalla Paavon verhoja."

Musiikkituottajan tehtävät eroavat usein klassisen ja kevyen musiikin saralla. "Kevyen musiikin tuottaja keskittyy positiiviseen ja hyvään, kun taas klassisen puolella pyritään löytämään virheet. Nämä jos saa yhdistettyä, niin lopputulos on paras mahdollinen."

Parhaat klasarimuistot

Tarinoita riittäisi. On ollut oma studio, jossa ovat äänittäneet Apocalyptica, Leningrad Cowboys, Trio Töykeät, Him ja monet muut, on soitettu Rock Summerissa Neuvostoliitossa Pave Maijasen bändissä, on hoidettu Avanti! -orkesterin ja HumppaAvantin äänityöt, on tehty äänityöt Hesperian Winter Carnivalissa ja Kaustisilla, on hoidettu Paavo Nurmi -oopperan äänentoistoa, on soitettu, tuotettu, sävelletty, miksattu erilaisissa tv-sarjoissa ja elokuvatuotannoissa ja tämän lisäksi Antti on Pienen suomalaisen balettiseurueen perustajajäsen. Mies liikkuu liukkaasti paikasta ja tilanteesta toiseen.

Sellaisiakin hetkiä on ollut, jolloin on saman tien siirrytty rockista jazziin ja jazzista oopperaan ja takaisin. Pitääkö näiden äänten tekemiseen suhtautua jotenkin eri tavalla? "Pitää. Ja pitää myös puhua eri tavalla eri ympäristöissä. Rento röhnötys ja kiroilu ei varsinkaan 1980-luvulla oikein kuulunut klasaripiireihin."

Klassisen musiikin projekteista yksi parhaiten on jäänyt mieleen on Igor Stravinskyn Sotilaan tarina, jossa ohjaajana oli Peter Sellars ja orkesterina Avanti!. Teos kiersi ympäri Eurooppaa ja Antti Murto joutui soittamaan ennen varsinaista konserttia alkusoitossa harmonikkaa ja siirtymään sitten äänipöydän taakse.

"Ensimmäisellä kerralla, kun lopetin soittamisen, olin äänipöydän takana ensimmäiset kymmenen minuuttia aivan pihalla. Sitten opettelin tekemään homman niin, että viimeisen haitariosuuden kohdalla olin jo ajatuksissani äänihommissa", Murto kertoo.

Viime kesän töistä jäi parhaiten mieleen Karita Mattilan ja Apocalyptican yhteiskeikka Pyhäniemen kartanolla. Karita Mattilan kanssa hän on tehnyt useasti töitä ja hän kehuu häntä aivan mielettömäksi tyypiksi. Myös Laura Mikkolan esitys Einojuhani Rautavaaran Cantus Articuksesta viime kesän Iitin kesäjuhlilla oli "hieno ja ihan älytön kamarimusiikillinen kokemus".

Arvon mekin ansaitsemme

Kun kuuntelee Antti Murtoa ja mitä kaikkea hän on tehnyt, ei voi olla hengästymättä. Miten hän ehtinyt kaikkeen? "Kun on ollut 30 vuotta alalla, niin kyllä sitä ehtii. Toinen juttu on se, etten osaa tehdä asioita muuten kuin täysillä, oli kyse sitten isosta tai pieneistä duunista."

Äänityön arvostus ei ole Murron mukaan ollut kovinkaan korkealla Suomessa. "Meidän työn tarkoitus on olla sellaista, ettei meitä huomata, koska tarkoitus on luoda parhaat olosuhteet artistin ja yleisön kohtaamiselle. Jos meidät huomataan, niin silloin on tapahtunut paha virhe. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ääntyötä voisi arvostaa."

Tällä hetkellä Antti Murto työskentelee yrityksessä nimeltä Soundtools ja myy äänilaitteita ammattilaisille. Hän luopui studiostaan, kun talo purettiin alta, isoin asiakas, tuottajaguru ja ystävä TT Oksala kuoli ja levymyynti alkoi laskea. Nykyään hän tekee äänitöitä keikkaluontoisesti. Kuten pienenä hänellä oli avaimet konservatorioon, on hänellä nytkin avaimet kahteen studioon - jos tulee tarvis.

Antti Murto on kutsunut itseään musiikin sekatyömieheksi ja hän sanoo, ettei hän oikeastaan osaa mitään vaan sählää kaikkialla. Tämä ei taida pitää paikkaansa. Kaiken muun moniosaamisen lisäksi hän on Emma-palkittu muusikko vuodelta 1997, jolloin EQ-yhtye sai palkinnon levystään Libau.

Häntä on myös monesti kutsuttu Suomen parhaaksi äänimieheksi. "Suomen paras ei oikeasti tarkoita vielä kovinkaan paljon. Kun lähtee maailmalle, saa vähän perspektiiviä tähän touhuun. Kannustankin aina nuoria ihmisiä lähtemään maailmalle."

"Mulla on kolme asiaa, joita olen halunnut toteuttaa elämässä perheen lisäksi. Olen halunnut olla musiikin kanssa tekemisissä, ihmisten kanssa tekemisissä ja erilaisten härpättimien kanssa tekemisissä ja tämä on toteutunut koko ajan ja se on ollut hienoa. Esimerkiksi pakkaaminen räntäsateessa ei ole tuntunut koskaan kovinkaan hohdokkaalta, mutta silti on ollut älyttömän siistiä."

Ihmisrakas Antti Murto on. Hän puhuu paljon ja kovalla äänellä, joka saattaa pelästyttää ja loukata joitakin ihmisiä aluksi. Mutta hän on aina muusikon puolella ja tästä on ollut hyötyä myös muusikoille itselleen. Antti kun ei arastele sanoa, jos jokin asia ei toimi. Ja hän saattaa olla ainoa ihminen, joka ottaa asian puheeksi. Tätä ominaisuutta pizzapalkinnon ehdottaja Matti Heino varmaankin tarkoitti sanoessaan, että hän saa monet muusikot soimaan.

Musiikin moniammattilainen Antti Murto. Kuva: Sandra Saulo.

Teksti ja kuvat Sandra Saulo

Julkaistu 23.4.2013

Kommentit
  • Richard Stöhrin teosten ensitaltioinnit soivat eläväisesti

    Richard Stöhrin teosten ensitaltioinnit soivat eläväisesti

    Richard Stöhr syntyi Itävallassa, mutta pakeni toisen maailmansodan juutalaisvainojen pakottamana Yhdysvaltoihin, jossa vietti loppuelämänsä. Nyt säveltäjän tuotantonsa ensitaltiointinsa saavat kolme teosta, joiden ilmaa puhkuvana metallilankana kulkee urut. Ja kukapas muu se siellä urkujen takana istuu kuin Jan Lehtola.

  • Myös Tarkiainen luottaa ritualististen elementtien kiinnostavuuteen

    Myös Tarkiainen luottaa ritualististiin elementteihin

    Outi Tarkiaisen musiikkiin keskittyvä tuorein julkaisu esittelee tekijänsä pienelle orkesterille laatimaa äänistöä. Levyn molemmat teokset, laulusarja Maa, kevään tytär sekä saksofonikonsertto Saivo tavoittelevat haltioitumista ja myyttistä maa-ykseyttä. Maa, kevään tytär on laaja, yli neljänkymmenen minuutin kestoinen laulusarja mezzosopraanolle ja orkesterille.