Hyppää pääsisältöön

Puolueet kunnan kukkarolla

Ala-lemun kartano Kaarinassa
Ala-lemun kartano Kaarinassa Kuva: Yle, Mot alalemun kartano

Muutama vuosi sitten paljastuneiden vaaliraha-skandaalien jälkeen valtakunnallisesta puolue- ja ehdokasrahoituksesta säädettiin laeilla ja tehtiin aiempaa avoimempaa. Sen sijaan puolueiden paikalliset bisnekset jätettiin valvonnan ulkopuolelle.

MOT selvitti puolueiden ja kuntien välistä rahoitusta ja liikesuhteita kuudessa suuressa kaupungissa. Paikallisista rahavirroista löytyi esimerkkejä tuhansien eurojen piilopuoluetuista ja puolueille maksettavista satojen tuhansien eurojen vuokratuloista.

Puolueet ovat myös saaneet jopa miljoonien eurojen myyntituloja kuntien kanssa käytyjen kiinteistökauppojen seurauksena. Viime vuosina puolueet ovat oppineet tekemään rahavirroista aiempaa hieman epäsuorempia.

Puoluerahoituksen asiantuntija Tomi Venho toteaa MOT:ssa, että; ennen raha kulki tavallisesti yhden mutkan, mutta nyttemmin kahden mutkan kautta. Suomessa ei ole kokonaiskuvaa siitä; miten yleisiä tai kuinka tiiviitä kuntien ja niitä johtavien puolueiden väliset liikesuhteet ovat. Uusi puoluelaki ei velvoita avaamaan näitä suhteita.

Haastateltavat:

  • Tomi Venho, Valtiotieteen tohtori
  • Petteri Orpo, eduskuntaryhmän pj. Kok, Varsinais-Suomen Kansallissäätiön pj.
  • Markku J. Jääskeläinen, Tikkurilan työväenyhdistyksen pj. SDP, Tikkurila säätiön pj. SDP
  • Erkki Laukkanen, Transparency International, Suomi, pj.
Kommentit