Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

Ruusu jonka päällä kävelee animoituja hyönteisiä
Ruusu jonka päällä kävelee animoituja hyönteisiä Kuva: YLE tuholainen

Suomen kesässä riittää selkärangattomia vihollisia. Marketin hyllystä löytyy hyllymetrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Torjunta-aineita myydään sekä kovilla tehoilla että luonnonmukaisuudella. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole. Muutamissa tuotteissa on mehiläisille haitallisia neonikotinoideja.

Chilit maistuvat tuholaisille

Chilipaprikoiden viljely on aina vain suositumpaa. Mutta lehtikirvat, punkit tai muut tuholaiset tahtovat olla harrastajille jokavuotinen riesa. Chiliväen nettipalstoilla vaihdetaankin ahkerasti kokemuksia torjunta-aineista. Myös Nurmijärvellä asuvalla intohimoisella chilimiehellä on kokemuksia tuholaisista.

Paprika kasvihuoneessa
Samuel Herkertin viljelmää. Paprika kasvihuoneessa Kuva: YLE paprika

- Viljelmiini ilmaantui punkkeja. Ne imevät nesteet kasvupisteistä. Lehdet surkastuvat pois. Koko kasvi ei kuole, muttei myöskään jatka kasvamista. Yritän nyt torjua punkkeja Spruzit-nimisellä aineella. Siinä on vaikuttavan aineena pyretriini, joka hajoaa nopeasti, Samuel Herkert kertoo.

Kirvoja Herkert on torjunut perus-Raidilla. Kun hedelmät alkavat kasvaa, täytyy torjunta-aineiden kanssa olla tarkkana, jotta paprikoita voi myös syödä turvallisin mielin.

Kirvojen ennaltaehkäisyyn Samuel Herkert on käyttänyt neem-öljyä. Neem-puun siemenistä valmistetun aineen toinen nimi on margosauute, ja se on biosidinen tehoaine. Neem-öljyä tai margosaöljyä sisältävät karkotteet vaativat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin myyntiluvan. Toistaiseksi Tukes ei suosittele neem-öljyä luonnonmukaisena vaihtoehtona hyönteiskarkotteille ja –myrkyille, vaikka sitä saakin ostaa luontaistuotekaupoista.

Tukes valvoo ja hyväksyy

Torjunta-aineet on lainsäädännössä jaettu kahteen ryhmään: kasvinsuojeluaineet ja hyönteisiä tappavat biosidiset valmisteet. Kuluttajan kannalta jaolla ei ole suurta merkitystä. Vaikuttavat tehoaineet saattavat olla samoja. Jotkut valmisteet on myös hyväksytty kumpaankin käyttötarkoitukseen. Kaikki tehoaineet ovat hyvin myrkyllisiä kaloille ja useimmille selkärangattomille. Samoja tehoaineita löytyy myös joistakin lääkkeistä, joilla torjutaan loisia lemmikkieläimistä ja ihmisistä.

Kaikki tehoaineet ovat hyvin myrkyllisiä kaloille ja useimmille selkärangattomille

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes hyväksyy kasvinsuojeluaineet ja biosidiset torjunta-aineet. Tukes myös päättää, mitä purkkien kyljessä pitää lukea. Koska hyväksynnät ovat voimassa peräti kymmenen vuotta, kaupoista löytyy vielä paljon tuotteita, joissa hyväksyjänä on vielä esimerkiksi Evira tai Torjunta-ainelautakunta.

Myyntilupien saanti on kiristynyt EU:n myötä. Aikaisemmin Suomessa ei arvioitu torjunta-aineiden riskejä yhtä tarkalla seulalla. Kasvinsuojeluaineet ja biosidiset torjunta-aineet on kyllä pitänyt hyväksyttää jo kauan ennen EU:ta. Siinä suhteessa ne ovat askeleen muita kemikaaleja edellä.

Kärpäspaperin liima tappaa mekaanisesti

Kaupasta tarttui mukaan yksi valmiste, jota ei tarvitse erikseen hyväksyttää. Raid-kärpäspaperirullan pakkauksessa lukee ”myrkytön”. Kärpäspapereissa ei olekaan varsinaisia tehoaineita. Liimatkin ovat silti kemikaaleja.

- Täysin varmasti ei voi sanoa, että rullat olisivat aivan myrkyttömiä tuotteita, Tukesin ylitarkastaja Sari Autio toteaa.

Kärpäspaperin maahantuoja kertoi, että liimassa on mm. synteettistä kumia, mineraaliöljyä ja tarttuvuutta parantavia yhdisteitä. Lapset ja lemmikit kehotetaan pitämään kärpäspapereista loitolla.

Raidia taloon ja puutarhaan

Raidia on myyty Suomessa yli 50 vuotta. Raidin ”perusversio” House & Garden Insect Killer sisältää kahta tehoainetta, pyretriinejä ja piperonyylibutoksidia. Pyretriinit ovat hyönteisiä tappavia hermomyrkkyjä, joita saadaan eksoottisista päivänkakkaralajeista. Pyretriinit ovat periaatteessa sallittuja luomuviljelyssä.

Raid-pakkauksen toinen aine piperonyylibutoksidi ei ole varsinainen tehoaine. Kyseessä on ns. synergisti, joka tehostaa pyretriinin vaikutusta.

- Toistaiseksi synergistien ympäristövaikutuksia ei laisinkaan ole arvioitu. EU aikoo kyllä aloittaa arvioinnit, Tukesin Autio kertoo.

Perus-Raidin suihkuttelu puutarhassa ei ehkä olekaan ihan riskitöntä puuhaa.

”Luonnonmukainen vaikutusaine”

Yhdessä ostoskorini tuotteista, Permanent –hyttys- ja kärpässprayssa on ainoana tehoaineena luomussa sallittu pyretriini. Purkin etupuolella lukee ”Luonnonmukainen vaikutusaine”. Permanentin sprayn kyljestä löytyy kuitenkin sama oranssi varoitusmerkki kuin useimmista ostoksistani: ”Ympäristölle vaarallinen”. Se, luokitellaanko aine ympäristölle vaaralliseksi, riippuu ainesosien kokonaisuudesta.

Varoitusmerkki \"Ympäristölle vaarallinen\"
Kun pakkauksessa lukee ”Ympäristölle vaarallinen”, ainetta ei pidä käyttää vesistöjen lähellä. Varoitusmerkki \"Ympäristölle vaarallinen\" Kuva: YLE ympäristölle vaarallinen

- Varoitusmerkki ei välttämättä johdu tehoaineesta, vaan esimerkiksi aerosolien sisältämistä haihtuvista yhdisteistä, Tukesin Autio sanoo.

Kuluttajan ei auta kuin luottaa viranomaisiin, sillä torjunta-aineiden tarkka sisältö on liikesalaisuus. Pakkauksissa kerrotaan ainoastaan tehoaineiden nimet. Tuotteiden muut ainesosat eivät ole julkista tietoa.

Vesieliöt malleina

Kun pakkauksessa lukee ”Ympäristölle vaarallinen”, ainetta ei pidä käyttää vesistöjen lähellä.

- Kalat ja muut vesieliöt ovat herkin eliöryhmä. Siksi ne on otettu ikään kuin mallieliöiksi ympäristövaaraluokitukseen. Se ei tarkoita, että aine olisi haitallista vain vesieliöille.

Varoitusmerkki \"Ympäristölle vaarallinen\"
”Ympäristölle vaarallinen” -merkki muuttuu lähivuosina kaikissa EU-maissa samannäköiseksi, valkopohjaiseksi. Varoitusmerkki \"Ympäristölle vaarallinen\" Kuva: YLE ympäristölle vaarallinen

- Ihminenkin on eliö muiden joukossa. Pakkausten suojautumisohjeet on tarkoitettu noudatettaviksi, Tukesin Sari Autio huomauttaa.

”Ympäristölle vaarallinen” -merkki muuttuu lähivuosina kaikissa EU-maissa samannäköiseksi, valkopohjaiseksi.

Tehoaineiden kirjoa

Sisätiloihin tarkoitettu Raid Super on perus-Raidia astetta järeämpää tavaraa. Sen tehoaine permetriini kertyy eliöihin ja hajoaa ympäristössä selvästi hitaammin kuin perus-Raidin pyretriini.

Jos pakkauksessa sanotaan ”ainostaan sisätiloissa”, on parempi pysyä poissa parvekkeelta tai terassilta.

- Jos pakkauksessa sanotaan ”ainostaan sisätiloissa”, on parempi pysyä poissa parvekkeelta tai terassilta, Sari Autio korostaa.

Permetriini kuuluu pyretroideihin eli synteettisesti valmistettuihin pyretriineihin. Pyretroideihin kuuluu lukuisia tehoaineita. Torjunta-aineen pakkauksesta ei löydy sanaa pyretroidi, vaan tehoaineen nimi.

Ostoskorissani pyretroideja sisälsivät Raid Superin lisäksi Baygon-aerosoli, Baition D -muurahaisspray ja Cooper- aerosoli. Joitakin niistä saa käyttää myös ulkotiloissa. Pyretroideja on tehoaineena myös paljon myydyissä elektronisissa hyttyskarkotteissa.

- Joidenkin pyretroidien arviointi hyönteisten torjunnassa on EU:ssa vielä kesken. Arvioinnit saattavat johtaa siihen, että käyttöä rajoitetaan tai ohjeita tarkistetaan, Tukesin Autio ennustaa.

Muurahaisten invaasio

Paral Raida muurahaisrasiapakkaus
Syöttirasiasta muurahaiset vievät myrkkyä mukanaan pesään, joka tuhoutuu vähitellen Paral Raida muurahaisrasiapakkaus Kuva: YLE muurahaisbaari
Muurahaisten torjuminen on vaikeaa. Muurahaismyrkkyjen myynti onkin lisääntynyt.

Ostoskorissani oli mukana yksi muurahaisrasia: Raid Paralin syöttirasioiden myrkky tappaa viiveellä. Muurahaiset vievät ainetta mukanaan pesään ja se tuhoutuu vähitellen. Tuote on tarkoitettu vain sisätiloihin. Raid Paralin tehoaineena on abamektiini, joka ei kuulu pyretroideihin.

Mehiläiskatojen yksi syy

Neonikotinoidit ovat nikotiinin johdannaisia, jotka ovat herättäneet kohua mehiläiskuolemien takia. Mehiläispesiä tuhoavat torjunta-aineiden lisäksi myös punkit ja taudit.

Kuluttajille mehiläisistä tulee mieleen hunajapurkki kaupan hyllyssä. Mehiläisten pesäkuolemat ovat kuitenkin vakava ongelma. Mehiläiset pölyttävät ruokakasveja. Pölytyksen rahallinen arvo on jopa kymmenkertainen hunajan arvoon verrattuna.

Euroopan ruokaturvavirasto EFSA vahvisti vuoden 2013 alussa, että kolme neonikotinoidia on vaaraksi mehiläisille ja muille pölyttäjille. Huhtikuussa EU päätti kieltää kolme tehoainetta mehiläisiä houkuttelevien kasvien suojelemisessa kahdeksi vuodeksi joulukuusta 2013 alkaen.

(Lisäys 19.12.13) Vuoden 2013 lopussa EFSA päätti, että kahden neonikotinoideihin kuuluvan tuholaistorjunta-aineen turvallista altistusta pienennetään selvästi, ainakin väliaikaisesti. Viraston mukaan asetamidpridi ja imidaklopridi voivat vahingoittaa ihmisen hermoston kehitystä.

Puikot pois parvekekukista

Kauppakassissani oli kaksi Bayer-yhtiön tuotetta, joiden tehoaineina on neonikotinoidia: Provado-puikot ja Calypso-hyönteisspray. Neonikotinoidit imeytyvät kasveihin eli myrkyt vaikuttavat kasvin joka soluun.

Calypson tehoaine tiaklopridi ei kuulu kolmen ”pahan” neonikotinoidin joukkoon. Suihkeen pakkauksessa kerrotaan kuitenkin, että aine on kohtalaisen myrkyllistä mehiläisille. Pakkauksessa lukee pienellä präntillä myös iso joukko muita varoituslauseita.

Provado-puikkoja pakkauksessa.
Provadon tehoaine imidaklopridi kuuluu EU:n kieltämiin aineisiin Provado-puikkoja pakkauksessa. Kuva: YLE provado-puikko

Provadon tehoaine imidaklopridi kuuluu EU:n kieltämiin aineisiin. Imidiklopri aiheuttaa viivästynyttä myrkyllisyyttä. Lentomehiläiset kuljettavat ainetta pesään, jolloin se voi vaikuttaa toukkiin ja kehittyviin sukupolviin.

- Olen kuullut joitakin tapauksista, joissa parveke- ja terassikukkia on käsitelty Provado-puikoilla, ja havaittu, että mehiläisiä kuolee. Jos aine on tehokasta haitallisten tuhohyönteisten torjuntaan, se on myös haitallista muille hyönteisille, Tukesin Sari Autio muistuttaa.

Provado-puikot on tarkoitettu käytettäväksi "kodeissa". Siksi pakkauksessa ei mainita ympäristövaaroista. Myöskään Calypso-sprayn kyljessä ei ole oranssia varoituskuvaa. Aineiden kokonaisuus ratkaisee. Jos tehoainetta on tuotteessa hyvin vähän, pakkauksessa ei lue ”Ympäristölle vaarallinen” – vaikka itse tehoaine olisikin vaaralliseksi luokiteltu. Calypson tiivisteestä oranssi varoitusmerkki jo löytyy.

Imidaklopridia on myös kahdessa muussa Bayerin tuotteessa, joilla tuhotaan muurahaispesiä: Baition I -rakeessa ja Baition-muurahaisrasioissa. Kaupasta saattaa löytyä myös Provadon aerosolia. Sen varastoeriä myydään edelleen, vaikka valmistus on lopetettu.

Neonikotinoidituotteita jää kaupan hyllyyn

Vaikka EU kieltää kolme neonikotinoidia mehiläisiä houkuttelevien kasvien suojelemisessa, kaupan hyllyllä muutos ei välttämättä näy. Kun tuote on tarkoitettu käytettäväksi vain sisätiloissa tai jos sillä ei ole yhteyttä kasvien osiin, vaaraa pölyttäjille ei ole – siis jos tuotetta käytetään oikein.

On toinen asia, miten tarkasti luemme pakkausten pienellä präntättyjä ohjeita. Moni saattaa ajatella, että ”kotona” käytettävää ainetta voi käyttää parvekkeella ja sisätilaan tarkoitettua ainetta kasvihuoneessa. Näin ei ole.

Muitakin torjunta-aineita arvioidaan EU:ssa tulevina vuosina. Esimerkiksi Cooper-aerosolin tetrametriini ja Raidin piperonyylibutoksidi joutuvat suurennuslasin alle. Se saattaa johtaa käyttöohjeiden tiukkenemiseen.

Kauppa tietenkin päättää itse, mitä se myy. Britanniassa on kampanjoitu neonikotinoideja sisältäviä kuluttajatuotteita vastaan. Siellä pari kauppaketjua päätti alkuvuonna 2013 vetää kaksi imidaklopridia sisältävää ötökkämyrkkyä pois myynnistä.

Luomua vai ei?

Ostamastani kymmenestä aineesta yksikään ei ollut täysin luonnonmukainen.

Löysin kuitenkin kaupasta yhtä pyretriinipohjaista ainetta, jonka kyljessä ei varoiteta ”Ympäristölle vaarallista”. Neudorff-yhtiön valmistama Spruzit sisältää luonnonpyretriiniä ja rapsiöljyä. Tapaamani chilinkasvattaja Samuel Herkert käytti tätä ainetta. Spruzitin tarkka koostumus on kuitenkin liikesalaisuus. Tämänkin aineen tiivisteversio on ympäristölle vaarallista.

Raja ”luonnosta peräisin olevan” pyretriinin ja synteettisten pyretroidien välillä on kaikkiaan häilyvä. Mutta jos torjunta-aineen pakkauksessa luvataan ”luonnon pyretriini”, aineen pitäisi tietenkin olla luonnosta peräisin.

Pikkupräntit luettava

Koetimme Tukesin Sari Aution kanssa laittaa kymmenen torjunta-ainettani järjestykseen sen mukaan, kuinka haitallisia ne ovat ympäristölle.

Vähiten haittaa on aineista, joissa ei ole tehoaineita tai tehoaineena on pyretriini.
Vähiten haittaa on aineista, joissa ei ole tehoaineita (kuten kärpäspaperi) tai tehoaineena on pyretriini. Loput torjunta-aineet jakaantuivat kolmeen ryhmään: synteettisiä tehoaineita eli pyretroideja sisältävät suihkeet, viiveellä tappava muurahaismyrkky ja neonikotinoideja sisältävät tuotteet.

- Ympäristövaikutuksiltaan en tekisi kovin isoa eroa näiden kolmen kemikaaliryhmän välillä.

- Kemikaalien turhaa käyttöä suosittelisin joka tapauksessa välttämään, riippumatta aineesta ja käyttötarkoituksesta. Ja jos torjunta-aineita käytetään, myyntipäällysten tekstit on todella tarkoitettu noudatettavaksi, ylitarkastaja Sari Autio toteaa.

Vastuu on siis meillä kuluttajilla: Torjunta-aineet ovat turvallisia vain, jos pakkausten pienen pienet tekstit luetaan ja ohjeita noudatetaan.

Torjuntaa luomummin keinoin

Kasvia suihkutetaan mäntysuopasuihkeella
Kasvia suihkutetaan mäntysuopasuihkeella Kuva: YLE hyönteismyrkyt

Luomuniksejä antoivat kaksi nurmijärveläistä: viherpeukalo Krista Jännäri ja chiliharrastaja Samuel Herkert.

Tärkeää on toimia nopeasti, heti kun tuholaisongelma havaitaan. Käsittelyjä pitää myös toistaa säännöllisesti.

Muurahaiset

Koiruohokeite
300 g tuoretta tai 30 g kuivattua koiruohoa
10 l vettä
Keitetään ½ tuntia hyvin tuulettaen tai ulkona.
Sopii myös kirvojen ja muiden tuhohyönteisten torjuntaan.

Pietaryrttikeite
300 g tuoretta tai 30 g kuivattua pietaryrttiä
10 l vettä
Annetaan seistä 1 vrk.
Sopii myös kirvojen ja muiden tuhohyönteisten torjuntaan.

Muita konsteja: kiehuvaa vettä pesään, teepuuöljy, kaneli, punaseetri, kahvinpurut…

Kärpäset

Kärpäspaperit
120 g hartsia
40 g sianihraa
40 g risiiniöljyä
10 g vaseliinia

Hartsi, ihra ja öljy keitetään rautapadassa ja kun ainekset ovat sulaneet lisätään vaseliini. Levitetään nauhoille ja nauhat asennetaan kattoon kärpäspyydyksiksi.

Ampiaiset

Ampiaiset ovat talvella horroksessa, joten edellisenä kesänä tehdyn ampiaispesän voi turvallisesti hävittää talvella. Myös ampiaisten kulkureitti pitää samalla tukkia, etteivät ampiaiset tee pesäänsä seuraavana kesänä samaan paikkaan - mikäli pesä on esim. talon vintillä

Kirvat ja muut pehmeäkuoriset kasvintuholaiset

Biologinen torjunta
Kasvien tuholaisia vastaan voi kokeilla petohyönteisiä, jotka pyytävät tuholaisia. Petohyönteisiä myydään nykyään jo harrastajillekin.

Vesi
Ruiskuta vettä suoraan tuholaisiin ja lehtien alapintoihin. Toista vähintään kerran viikossa. Nihkeälehtiset kasvit kestävät hyvinkin lämmintä vettä – tuholaiset eivät. Pehmeälehtisille kasveille vain kylmää tai haaleaa vettä.

Mäntysuopa

Perusversio:
½ l vettä
loraus mäntysuopaa

Vahvempia versioita (ei kovin ohutlehtisiin kasveihin):
3 dl mäntysuopaa
0,5 l spriitä (esim. Sinol)
1 rkl suolaa
10 l vettä

½ dl mäntysuopaa
½ dl parafiiniöljyä
1 litra vettä

Kastele kasvi tai ruiskuta joka lehti kummaltakin puolelta liuoksella, ei kovassa auringonpaisteessa. Toista käsittely pari kertaa muutaman päivän välein. Älä huuhdo pois. Mäntysuovan sisältämä saippua tukkii tuhohyönteisten hengitystiet.

Vaikutus tehostuu, jos laitat kasvin suihkutuksen jälkeen muovipussiin vuorokaudeksi (ilmava, mutta tiiviisti suljettu pussi).

Mäntysuovan ja Tolun maahantuoja Henkel kertoo: Emme suosittele Tolua (Aito Tolu) kasvien käsittelyyn. Siinä on puhdistavia ainesosia, jotka saattavat auringonvalon kanssa aiheuttaa kasvien vihreisiin osiin vaaleita läiskiä.

Nokkosuute
ämpärillinen tuoreita nokkosia (noin 1 kg)
kivi painoksi
lämmintä vettä päälle (ämpäri täyteen)

Seisota 1-2 vuorokautta ja suihkuta laimentamattomalla uutteella kasvit.
Nokkoslannoite valmistetaan samalla tavalla, mutta seoksen annetaan seistä 1-2 viikkoa. Kansi päälle (mahtava haju). Laimennetaan 1:10.

Raunioyrttiuute
Kuin nokkosohje edellä.

Raparperivesi
600 - 700 g raparperin lehtiä
5 l vettä
Lehtiä keitetään teräskattilassa ½ tuntia. Siivilöidään. Käytä laimentamattomana kirvojen torjuntaan.

Lisää vinkkejä: http://kysymammalta.blogspot.fi/2009/10/tuholaisia-ja-syopalaisia.html

Muokattu 2.6.2014: Ulkoasun muokkauksia ja linkkejä lisätty

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.