Puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään 4. kesäkuuta. Päivä on virallinen liputuspäivä.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 lähtien.
Vuosina 1919–39 vastaavaa päivää vietettiin 16.5. armeijan lippujuhlan nimisenä. Tuona päivänä vuonna 1918 valkoiset joukot marssivat Helsinkiin Mannerheimin johdolla.
Talvisodan jälkeen haluttiin korostaa kansallista yhtenäisyyttä. Vapaussodan voittopäivän juhlimista ei pidetty enää mielekkäänä. Vuonna 1942 Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta, siirrettiin lippujuhla marsalkan syntymäpäivälle 4.6.
Aluksi juhlaa vietettiin nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä. Vuodesta 1950 lähtien juhlapäivää on kutsuttu puolustusvoimain lippujuhlaksi.
Puolustusvoimain lippujuhlan päivään liittyvä ylipäällikön ja komentajan vastaanottama valtakunnallinen sotilasparaati järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingissä vuonna 1952.
Edelleen joillakin Suomen paikkakunnilla järjestetään näyttävä sotilasparaati päivän kunniaksi. Helsingissä paraati järjestetään aina, kun Suomen itsenäisyydestä on kulunut tasan viisiä tai kymmeniä vuosia. Vuonna 2017 Helsingissä järjestettiin iso paraati, kun Suomi täytti sata vuotta.
Päivä on virallinen liputuspäivä. Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset. Kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin aiemmin nimitystä sotalippu. Nykyinen nimitys on peräisin vuoden 1978 lippulaista.
Juhlapäivänä presidentti jakaa myönnettyjä ylennyksiä kunniamerkkejä puolustusvoimain piirissä.