Hyppää pääsisältöön

Oikeuskanne Justin Bieberiä ja Usheria vastaan biisivarkaudesta

Justin Bieberin vuonna 2010 julkaistu ja hänen nimiinsä merkitty Somebody to Love on kanteen mukaan täysi kopio aiemmin tehdystä saman nimisestä kappaleesta. Se on väitteiden mukaan päätynyt levylle Usherin kautta.

Usher ja Justin Bieber lehdistötilaisuudessa American Music Awards -gaalassa. // Kuva: EPA / MIKE NELSON

Justin Bieberiä ja hänen mentoriaan Usheria syytetään tekijänoikeuksien rikkomisesta. Oikeuskanteessa todetaan Somebody to Love -biisin sisältävän aivan liian paljon samankaltaisuuksia toisen saman nimisen kappaleen kanssa, että kyseessä voisi olla vahinko.

Oikeuskanteen ovat jättäneet Devin Copeland -niminen R&B-laulaja sekä biisintekijä nimeltä Mareio Overton. He sanovat, että heidän tekemässä saman nimisessä kappaleessa on aivan sama tahtilaji, biittipohja, soinnut ja lyriikat kertosäkeineen.

Oikeudelle jätetyissä papereissa todetaan, että Somebody to Love on päätynyt Justin Bieberin levylle Usherilta, jolle kanteenjättäjät ovat sitä aiemmin tarjonneet. Kappale julkaistiin Justin Bieberin sinkkuna vuonna 2010 ja se oli korkein listasijoitus Yhdysvaltain listalla oli 15. Sen tekijöiksi on merkitty Justin Bieber sekä Heather Bright and the Stereotypes.

Kanteeseen on merkitty kaiken kaikkiaan 19 vastaajaa, mukaan lukien Universal Music -levy-yhtiö.

Lähteet: BBC