Hyppää pääsisältöön

Näin One Direction ansaitsee 50 miljoonaa tämän vuoden aikana

One Direction -yhtyeen komistukset rikastuvat entisestään.

ONE DIRECTION // Kuva: epa

Maailman suosituin poikabändi One Direction tienaa arvioiden mukaan 50 miljoonaa dollaria eli noin 38 miljoonaa euroa vielä tämän vuoden aikana. Megamassit kerääntyvät teini-idoleiden tileille muun muassa kolmosalbumin, bändidokumentin ja jättimäisen mainosdiilin avulla.

1D:n suunnitelmissa on julkaista seuraava albumi ennen joulua. Sen odotetaan myyvän jo pelkästään Jenkeissä yli miljoona kappaletta. Lisäksi poikabändiläiset saavat osan This Is Us -dokumentin tuotoista itselleen ja Pepsi on luvannut laajentaa entisestään mainosdiiliä yhtyeen kanssa.

Lähteet: The Sun