Hyppää pääsisältöön

Äitiys kalevalaisessa maailmassa ja nyt

Minna Leinonen. KUVA Saku Järvinen.

Säveltäjä Minna Leinosen ohjaama radiofoninen teos Äiti iäti kuullaan Yle Radio 1:ssä äitienpäivänä, sunnuntai-iltana 12.5. klo 19.03. Esityksessä ovat mukana lausuja Saara Pakkasvirta, sopraano Meeri Pulakka, lapsisopraano Helmi Laine, Sari Norjan johtama Keski-Helsingin musiikkiopiston Tinttaralla-kuoro sekä Nils Schweckendiekin johtama Zagros-yhtye.

Kansanrunoja, lastenlauluja, nykymusiikkia ja viiden äidin ajatuksia. Nämä kaikki yhdistyvät säveltäjä-ohjaaja Minna Leinosen, käsikirjoittaja Mikko Järvisen ja äänisuunnittelija Jussi Suonikon Äiti - iäti -radiofonisessa teoksessa.

Radiofonia on radiossa esitettävä teos, jossa yhdistetään tekstiä, musiikkia ja elektroniikkaa. Teksti on useimmiten käsikirjoitettua ja näyttelijöiden lukemaa. Äiti-iäti -teoksessa viisi naista kertoo poikkeuksellisesti omalla äänellään tarinaansa äitiydestä, siihen liittyvistä vaikeuksista ja ilon hetkistä. Heidän kuvailuaan tukee monipuolinen ja monikerroksinen äänimaailma ja musiikki, jossa on käytetty soittimia tutusta pianosta ja viulusta pikkolohuiluun sekä soittorasiaan.

Kysyimme tekijöiltä teoksen työvaiheista ja siitä, miten Kalevala, runot ja äitiys yhdistettiin. Minna kuvailee alkuvaiheita: ”Ensin valitsimme äitien omakohtaiset kertomukset. Kun kokonaisuus niistä oli koottu, mietimme jotakin toista tasoa, johon rinnastaa nämä kertomukset. Rinnastukset löytyivät, kun lueskelin Suomen kansan vanhoja runoja. Vastaan tuli samankaltaisia tarinoita äitiydestä.”

Musiikki ja teksti eivät kulkeneet käsi kädessä koko työstämisen ajan. Minna teki erikseen teoksen musiikin pohjana olevan Intre-kappaleen, jonka tiesi tulevan osaksi radiofoniaa. ”Aika erikseen tehtiin alussa töitä. Minulla oli jonkinlainen teksti jo valmiina ennen kuin olin kuullut mitään musiikkia,” Mikko kommentoi.

Tästä käsikirjoituksesta ja musiikista muodostettu kappale pääsi kolmen finalistin joukkoon Prix Italia -kilpailun radiofonia-sarjassa vuonna 2012 ja suositeltavien teosten listalle.

Teos nostaa esille monia puolia ihmisyydestä. Äiti-iäti ei koske pelkästään äitejä eikä se ole ainoastaan vanhemmuuden ylistys. Vaikuttavinta radiofoniassa on vuosisatoja vanhojen Kalevalan ja Kantelettaren kansanrunojen rinnastaminen tämän päivän ihmisten elämään. On pysäyttävää huomata, miten samat teemat äitinä olemisesta ja siitä selviämisestä säilyvät ajasta toiseen muuttumattomina.

Teksti Elina R. & Mikael K. – Kuva Saku Järvinen

Kirjoittajat ovat Keski-Helsingin musiikkiopiston oppilaita ja osallistuvat lukuvuonna 2012-2013 musiikkitiedon kurssille. Keski-Helsingin musiikkiopisto on Lappeenrannan ja Keski-Karjalan musiikkiopistojen ohella mukana Suomen musiikkioppilaitosten ja Ylen klassisen musiikin nuorisohankkeessa.

Julkaistu 11.5.2013

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.