Hyppää pääsisältöön

Olavi Virta ja kansakunnan salattu muisti

Peter von Baghin ensimmäinen tv-henkilökuva sukelsi Olavi Virran iskelmäklassikkojen kautta kansallisen tajuntamme historiaan. Sittemmin yleiseksi hokemaksi muuttunut ajatus iskelmästä ”kansakunnan salattuna muistina” muotoiltiin ensi kertaa juuri tässä kunnianosoituksessa. Dokumentin verhoamaton näkymä elämänsä loppua lähestyvästä suuresta laulajasta nostatti kuitenkin myös arvostelua.

Olavi Virta -dokumentissa iskelmä nostettiin Suomessa ensimmäisiä kertoja merkittäväksi, vakavasti otettavaksi aiheeksi. Kyseessä on von Baghin ensimmäinen tv-filmi ja samalla hänen ensimmäinen kollaasi- tai kompilaatioelokuvansa. Eri aineksia yhdistelevän koosteen punaisena lankana on Pispalassa tehty haastattelu, jossa raihnas, miltei vuoteenoma laulajakuningas muistelee menneen suuruutensa aikoja; tämän pääkuvan lomassa kulkee filmivälähdyksiä hänen kokemastaan aikakaudesta, ja näitä menneen maailman mustavalkoisia kuvia ”kommentoivat” Virran laulamat iskelmät. Ainesosien montaasi on räväkkää ja railakasta.

Tunteiden historiaa

Lainamateriaalina on käytetty elokuvanäytösten alkupätkinä esitettyjä uutiskatsauksia, ns. veronalennuskuvia. Uutiset ovat aikansa suuria aiheita: jatkosodan jälkeinen rauhanjuhla Helsingin rautatieasemalla, Kemin lakkotaistelut elokuussa 1949, Mannerheimin hautajaiset, vuoden 1956 yleislakko, Kyllikki Saaren murha. Filmikatsausten nonstop-luonteisen, anarkistisen moninaisuuden mukaisesti valikoimaa toisaalta täydentää edustava annos hilpeitä, tolkuttomuuteenkin yltäviä hömppävälähdyksiä hiekkarantamisseistä, kaivonkatsomisesta, avantourheilunäytöksistä tai kananmunien syönnin SE-sankarista.

Virran vanhat levytykset tuottavat filmikatsauksiin yhdistettyinä uusia mielleyhtymiä. Rauhantansseja säestää hetkellisen onnen ylistyslaulu La Cumparsita, ja Kemin kohtalokkaisiin lakkotapahtumiin luo kontrapunktia kesän ja ilon väliaikaisuudesta muistuttava haikeankeveä foksi. Yleislakon päättymisen juhlavan tunteen ja liikkeelle vyöryvien raitiovaunujen äänimaisemana on Tango Desirén pauhu, ja Kyllikki Saaren hautajaismusiikkina soivat sadunomaisia unelmia kuvaavat Soria Moria ja Itämainen rakkaus.

Iskelmä-äänitteet muodostavat eräänlaisen uutisfilmien varjoversion, ja Yle Teeman tekemässä tv-haastattelussa vuonna 2010 von Bagh määrittelikin iskelmät ”tunteen tasolla toimivaksi uutiskatsaukseksi”. Dokumentin alkutekstit luonnehtivat niitä kansakunnan ”kätketyksi muistiksi” tai ”tunteiden historiaksi”. Ne heijastavat epäsuorasti ihmisten yhteisiä kokemuksia, toiveita elämän muuttumisesta ja unelmia omista toteutumattomista mahdollisuuksista, von Bagh ja kumppanit täsmentävät ajatusta myöhemmin ilmestyneessä Virta -elämäkerrassaan.

Haastattelutilanne hiljensi

Virta-elokuvan säpsähdyttävintä ainesta olivat haastatteluosuudet, joissa nähtiin rankan elämän ja tautien heikentämä mestarilaulaja, vanhus jo 56-vuotiaana. Haastattelu on kuvattu tähden uskollisen ihailijan ja hoivaajan Hilda Simulan yksinkertaisessa, vaatimattomassa asunnossa. Halvauksen jäljiltä Virran puhe käy kankeasti, mutta hän kertoo yhä käyvänsä silloin tällöin laulamassa, koska ei tullut toimeen pelkällä kansaneläkkeellä.

Puheenaiheina ovat tango, menestyslevyt, rakkaus, nuoremmat seuraajat. Ei ole niin tärkeää, mitä Virta nimenomaisesti sanoo – olennaisempaa on hänen koko läsnäolonsa, joka on yhä merkillisen vaikuttava. Kysymykseen, tunteeko hän itsensä hyljätyksi, tulee painokkaan kieltävä vastaus: ”Olavia ei ole unohdettu – mestari on mestari.”

Olavi Virta haastateltavana kotonaan Pispalassa 1971.
Olavi Virta haastateltavana. Olavi Virta haastateltavana kotonaan Pispalassa 1971. Kuva: Yle kuvanauha 1971,Olavi Virta,kuvakaappaus,laulajat,Yle Elävä arkisto

Lopussa väsynyt laulaja paneutuu vuoteelle pitkäkseen kuuntelemaan Mustasukkaisuutta-levytystään. Kuva leikkaa melkein unenomaisesti 1950-luvun mustavalkoelokuvan serenadikohtaukseen – dokumentin ainoaan katkelmaan, jossa Virta nähdään nuoruutensa hehkussa. Dokumentin kuusi viimeistä minuuttia ovat elokuvan ja iskelmän magiikkaa.

Sanavalmiina tunnettu von Bagh esittää kysymyksensä kunnioittavasti, lähes arasti. Elokuvan työryhmälle haastattelutilanne olikin kertoman mukaan pysäyttävä. ”Tuli hurja tuntu siitä, mitä ihmisen täytyy pärjätäkseen vielä tehdä”, ohjaaja muisteli edellä mainitussa vuoden 2010 haastattelussa. Virralle myönnettiin taiteilijaeläke vasta pari kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Filmistä tuli myös karu dokumentti ikänsä töitä paiskineesta kansalaisesta, joka ei saanut nauttia onnellisesta vanhuudesta.

Itsenäisyyspäivän aattona 1972 esitetty ohjelma jakoi mielipiteitä. Se nähtiin yhtäältä tyrmääväksi kertomukseksi yhteiskunnan tavasta kohdella viihdetaiteilijoitaan, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomien arvostelija Raimo Möysä totesi (Unohdettiinko Ola, HS 9.12.1972). Toisaalta monet kokivat loukkaavaksi, jopa herjaavaksi sen, että sairas laulaja esitettiin heikkoutensa tilassa (esim. Kalevi Salomaa, Ei kenenkään kunniaksi, ESS 10.12.1972).

Tv hyllytti ohjaajan

Ylen päälliköt säikähtivät arvostelua, ja von Bagh kertoo haastattelussa saaneensa kuuden vuoden työkiellon televisioon. Hänen seuraavat elokuvansa, kuten henkilökuvat Reino Helismaasta ja Tapio Rautavaarasta, olikin koostettu monikerroksisemmalla, pehmeämmällä metodilla kuin nuoruuden ennakkoluulottomuudella tehty Virta-dokumentti.

"Kätketyn muistin" teemaa jatkaneen Sinitaivas-kompilaation (1978) Virta-osuuksissa käytettiin aiemman ohjelman jaksoja melkein sellaisinaan, mutta pienetkin leikkausmuutokset veivät materiaalista oudolla tavalla sen alkuperäisen terävyyden ja tuoreuden. Olavi Virta -filmi nähtiin uudelleen vasta Yle Teemalla vuonna 2010.

Von Bagh teki Virrasta syksyllä 1972 myös radio-ohjelman, joka käsitteli laulajan uraa, hänen merkitystään suomalaisessa tajunnassa sekä sortuvan tähden kohtelua julkisuudessa. Virta julistettiin loppuunpalaneeksi jo vuosia ennen eräitä komeimpia levytyksiään, hänen sairastuttuaan moralistit riemuitsivat raikulipojan taltuttamisesta, ja sensaatiolehdistö ja tanssijärjestäjät tekivät rahaa tähden ahdingolla.

Iskelmä teki 1970-luvun alussa vasta tuloaan suomalaiseen kulttuurikeskusteluun, ja samalla kun radio-ohjelma pohtii Virran merkitystä, se perustelee aihevalintaa aikalaisille ajalle ominaisesta yhteiskunnallis-kriittisestä näkökulmasta. Vaikka iskelmää pidettiin usein unelmien maailmana, joka ihannoi syrjäänvetäytymistä ja sivullisuutta, Virran parhaiden esitysten vimma ja uhma oli kaukana alistumisesta ja viittasi eteenpäin, "toisenlaisiin olosuhteisiin", von Bagh toteaa. Ikuisen nuoruuden ja rajattoman ikävän laulaja antoi voimakkaimman ja sisäistyneimmän tulkinnan sille voimattomuuden ja osattomuuden tunteelle, joka kuului hänen aikakauteensa niin erottamattomasti.

Kirjallisuutta: Pekka Aarnio & Peter von Bagh & Markku Koski, Olavi Virta – legenda jo eläessään, WSOY 1977; Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo, Iskelmän kultainen kirja, Otava 1986; Peter von Bagh, Peili jolla oli muisti, Elokuvallinen kollaasi kadonneen ajan merkityksien hahmottajana (1895–1970), SKS 2002. Joitakin radio-ohjelman Olavi Virta – ikuisen nuoruuden laulaja musiikkinäytteitä on hieman lyhennetty tekijänoikeudellisten rajoitusten johdosta.

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto