Hyppää pääsisältöön

Filosofian mp3-kurssi

Kuva: Riikka Kurki /Yle. Muokkaus: Emilia Kemppi.

Lataa itsellesi mp3-kurssi, jonka voit ottaa mukaan vaikka lenkille tai työ- tai koulumatkalle. Toki voit opiskella myös tietokoneen äärellä.

Kertaa lukion filosofiaa Etälukion ohjelmien avulla. Ohjelmien kesto on noin 30 minuuttia. Filosofian mp3-kurssi perustuu Yleisradion ja Opetushallituksen Etälukio-yhteisprojektiin, jossa Yle tuotti radio-ohjelmat, OPH niihin liittyvät verkkosisällöt.

Radio-ohjelmat on tehty 1990-luvun lopulla, joten kurssit ja sisällöt eivät noudata lukion nykyistä opetussuunnitelmaa. Sisältö on silti vieläkin pätevää, mutta suhtaudu kuulemaasi kuitenkin ohjelmien ikä huomioiden.

Johdatus filosofiaan I  Lataa

Johdatus filosofiaan II  Lataa

Metafysiikka I Lataa

Metafysiikka II Lataa

Johdatus etiikkaan Lataa

Ihminen ja yhteiskunta

  • Tunnetko taloyhtiön tilinpäätöksen kiemurat? Testaa tietosi

    Testaa, mitä hyvin tunnet taloyhtiön tilinpäätöksen

    Kymmenissätuhansissa taloyhtiöissä kokoonnutaan vuosittain kuulemaan, kun isännöitsijä luettelee tilinpäätöksestä vaikeaselkoisia termejä kokousväelle. Tilinpäätöksen riveillä on kuitenkin tärkeää tietoa siitä, miten hallitus ja isännöitsijä ovat hoitaneet osakkeenomistajien rahoja. Tunnetko taloyhtiön tilinpäätöksen? Tarkista tietosi ja vastaa seitsemään kysymykseen.

  • Islamin vieraana

    6-osainen sarja islamista.

    6-osaisessa sarjassa professori Jaakko Hämeen-Anttila johdattaa kiehtovalle matkalle islamin maailmaan – sen historiaan, kulttuuriin, kuvataiteisiin, musiikkiin ja kirjallisuuteen sekä ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ohjelmasarja on valmistunut v. 2003.

  • Buddhan jalanjäljillä

    Buddhalaisuus

    Buddhalaisuus ei ole kristinuskoon tai islamiin verrattavissa oleva uskonto, vaan pikemmin filosofia, joka opettaa tien korkeimman moraalisen, henkisen ja intellektuaalisen "valaistumisen" saavuttamiseen.