Hyppää pääsisältöön

Kaisa Lekan oma hahmo sarjakuvissa on hiiri

Sarjakuvataiteilija Kaisa Lekan teokset saavat aiheensa omasta elämästä.

Tietolaatikko

Puupäähattu-tunnustuspalkinto on Suomen sarjakuvaseura ry:n vuodesta 1972 lähtien jaettu palkinto ansioituneelle sarjakuvantekijälle.

Lapsena Lucky Lukeja ja Asterixeja lukenut Leka löysi taiteellisemmat sarjakuvat lukioikäisenä. Tuolloin Lekalle hahmottui, ettei sarjakuvan tarvitse vain hauskuuttaa tai olla seikkailua, vaan niissä voidaan käsitellä myös vakavia tai surullisia aiheita tai kertoa ihan tavallisesta elämästä. Lukion jälkeen graafista suunnittelua opiskellut Leka erikoistui sarjakuvaan Lahden muotoiluinstituutissa.

Kaisa Lekan sarjakuvat liittyvät läheisesti hänen omaan elämäänsä. Lekan ensimmäinen laajempaa huomiota saavuttanut sarjakuva oli hänen lopputyönsä I am not these feet, jossa hän avasi sairaalanhuoneen oven lukijoille ja kertoi millaista elämä jalkojen amputoimisen jälkeen oli. Sarjakuvan tavoitteena oli myös hälventää ihmisten ennakkoluuloja amputaatioon ja proteesien käyttöön liittyen.

Leka ei pidä ihmisten piirtämisestä, joten eläinhahmoiset sarjakuvat syntyivät kuin itsestään. Taiteilijan omaksi hahmoksi muotoutui hiiri. Leka halusi käsitellä länsimaisen kulttuurin ikonihahmoa uudella tapaa ja pistää sen tekemään ja sanomaan asioita, mitä esimerkiksi Disneyn maailmassa ei voisi tapahtua. Hiiri on saanut myöhemmin seuraa ankasta ja sarjakuvissa on nähty myös lehmiä, koiria ja kissoja.

Tärkeä työpari Lekalle sarjakuvia tehdessä on hänen puolisonsa Christoffer Leka. Alkuun Kaisa piirsi sisällön ja Christoffer teki kannet, mutta vähitellen puoliso on siirtynyt osaksi suunnittelemaan myös sarjakuvien sisältöä. Pariskunta on tehnyt yhdessä pitkiä pyörämatkoja, joiden pohjalta on syntynyt myös sarjakuvia.

Kaisa Leka voitti Puupäähattu-tunnustuspalkinnon vuonna 2012.

Teksti: Amanda Stavén