Hyppää pääsisältöön

Aistiharhoja Aristoteleen nenästä haamukiputerapiaan

Tee näin: pane nimetön ja keskisormi ristikkäin ja kosketa niillä nenänpäätäsi. Tuntuuko siltä, kuin sinulla olisi kaksi nenää? (Jos ei, pidät luultavasti nenää väärässä paikassa. Sen pitää olla sormien välissä, höpsö.)

Nenänkahdennustemppu perustuu siihen, että aivot uskovat keskisormen ja nimettömän olevan aina samoin päin vierekkäin, joten paikkojen vaihtaminen sotkee sen pelimerkit tyystin.

Olen ilahduttanut itseäni nenäjekulla kohta kaksi vuosikymmentä ja se tuntuu edelleen yhtä ihmeelliseltä kuin ensimmäisellä kerralla. Miten on mahdollista, että näin yksinkertainen asia hämää kerta kerran jälkeen? Toisaalta samaa pohti jo itse Aristoteles, jonka mukaan ilmiö on nimetty, joten ehkä jatkuva viehätys ei olekaan mikään ihme.

Olen kirjoittanut jo aiemmin näkö- ja kuuloharhoista, koska aihepiiri on ehtymättömän kiinnostava. Jotenkin tuntuu helpommalta ymmärtää näköharhoja, koska näköaisti on niin monimutkainen, mutta että myös kosketus on samalla tavalla erehtyväinen – se on kummallista.

Wikipediassa on pitkä lista erilaisista tuntoaistin harhoista, joiden tarkempi referointi tässä yhteydessä on turhaa. Muistelisin, että olen joskus kokeillut ainakin kyynärvarren koskettelua sormella vuorotellen kahdesta eri paikasta, jolloin tuntuu kuin sormi liikkuisi kosketuspisteiden välillä.

On kuitenkin kaksi erikoista ilmiötä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ne molemmat osoittavat, että ihmisen mieli on hämmästyttävän elastinen vehje, jonka saa helposti uskomaan, että irtonaiset esineet ovat itse asiassa kehon osia.

Niistä ensimmäinen on kumikäsi-illuusio, jonka toiminta selviää parhaiten yllä olevasta videosta. Siinä koehenkilön käsi pannaan piiloon ja sen paikalle pannaan tekokäsi. Kun piilossa olevaa oikeaa kättä ja tekokättä kosketetaan samaan aikaan, koehenkilöistä tuntuu kuin tuntemus tulisi tekokädestä. BBC:n videossa testin loppuun on lisätty vielä ylimääräinen jekku.

Oikeastaan kyseessä ei ole pelkkä tuntoharha, vaan monen aistin yhteistyössä muodostama illuusio. Vielä hurjempi esimerkki tästä on raajansa menettäneiden ihmisten haamukipujen hoitamisessa käytetty peiliterapia.

Jos potilas on esimerkiksi menettänyt vasemman kätensä, hän asettaa peilin niin, että oikeanpuoleinen käsi heijastuu siihen kohtaan, missä vasemman käden pitäisi olla. Sitten hän liikuttaa oikeaa kättä ja kuvittelee samalla liikuttavansa myös vasenta kättä. Peilin ansiosta näyttää siltä kuin molemmat kädet liikkuisivat.

Temppu saa ilmeisesti näkö- ja tuntoaistimuksen (tai lihasaistin) ikään kuin uudelleen synkronoitua – näköaisti jollain tavalla jyrää ristiriitaiset kokemukset, jonka jälkeen aivot lakkaavat uskomasta niihin.

Joka tapauksessa se on jälleen yksi muistutus siitä, että ihmisen kehon ja mielen välinen suhde on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. 

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede

Uusimmat sisällöt - Tiede