Hyppää pääsisältöön

Hakaristin aamunkoitto Kreikassa

Äärioikeistolainen kultainen aamunkoitto -puolue levittää pelkoa Kreikassa. Natsitervehdystä käyttävä puolue haluaa Kreikasta maan, jossa on vain kreikkalaisia.

Tietolaatikko

Ohjelmaa on jouduttu hieman pätkimään tekijänoikeussyistä.

Vuonna 2013 talouskurimuksessa kamppailevan Kreikan kansa kituuttaa. Sähköstä, lämmityksestä ja ruoasta on pulaa.

"Hävettää näyttää jääkkaapini. Se on ollut kaksi kuukautta tyhjillään", kertoo kreikkalainen eläkeläinen Dimitris Antonakos pimeässä keittiössään.

Kansa etsii syyllisiä jamaansa. Poliittikojen sijaan moni sormi osoittaa siirtolaisiin.

"Minustakin on tullut rasisti. Tai sanotaan, että isänmaallinen", Antonakos sanoo.

Rasismia lietsoo puolue nimeltään kultainen aamunkoitto. Sen mustiin pukeutuvat kannattajat ihailevat Hitleriä ja puhuvat kreikkalaisen rodun vallasta. Puolueen kansanedustajat käyvät toreilla hajottamassa maahanmuuttajien myyntikojuja.

Puolueen parlamenttiin nousun vuonna 2012 jälkeen rasistiset väkivaltarikokset ovat lisääntyneet Kreikassa. Puolueella on myös läheiset suhteet poliiseihin.

"Pahoinpitelijäni potkivat ja löivät minua kasvoihin. He pakenivat vasta kun ambulanssimiehet tulivat. Maassa maatessani huomasin, että hakkaajillani oli kaikilla mustat vaatteet", kertoo Wael Zakaria Mohamed Abdeldayem.

"Pelkään fasisteja, mutta enemmän pelkään poliisia", kertoo toinen siirtolainen Nazim Mehmood.

Miten Kreikassa, jossa kärsittiin natsimiehityksen alla toisen maailmansodan aikaan hyväksytään nyt fasistiset aatteet? Puolue käyttää hyväksi talousahdinkoa. Heidän retoriikassaan siirtolaiset ovat syyllisiä talouden jamaan ja työttömyyteen. Puolue myös jakaa ruokaa ilmaiseksi kannattajilleen.

"Kreikan erityisyys kuitenkin on, että ei ole kyse vain taloudesta vaan koko poliittisen systeemin romahtamisesta. Kultaisen aamunkoiton kannattajat eivät enää usko mihinkään. Äänestämällä sitä he haluavat vain kostaa", sanoo kirjailija Dmitris Psaras.

"Fasismin nousu loukkaa Kreikkaa ja koko ihmiskuntaa", sanoo kansanedustaja Manolis Glezos, joka omin käsin repi hakaristilipun Akropoliin kukkulalta toisen maailmansodan jälkeen. "Nyt kultainen aamunkoitto tekee siirtolaisille samaa, mitä natsit tekivät juutalaisille."

Teksti: Juhana Säilynoja

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • Muotihuumeita, matematiikan vaikeutta ja Tallinnan yöelämän saatananpalvojia – Nuorten uutisissa kaikki aiheet olivat "in"

    Nuorten uutisia esitettiin televisiossa vuosina 1993–1997

    Vuosina 1993–1997 televisiossa esitetty nuorten uutis- ja ajankohtaisohjelma N.Y.T. NYT – Nuorten uutiset toi tv-vastaanottimiin nuorten ilmiöitä laidasta laitaan sekä käsitteli niitä omalla suorasukaisella tyylillään. Ohjelman ankkureina toimivat toimittajat Heli Koskela ja Jani Juntunen.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto