Hyppää pääsisältöön

Erkki Toivanen kiisti olevansa herrasmies

"En minä ole mikään herrasmiehen perikuva, kaikkea vielä. Yks tavallinen Toivanen." Näin luonnehti itseään toimittajalegenda Erkki Toivanen vain kaksi kuukautta ennen kohtalokkaaksi osoittautunutta sairastumistaan.

Vuonna 2013 valmistunut dokumentti piirtää Toivasesta patsastelemattoman henkilökuvan, joka rakentuu keväällä 2010 tehtyyn haastatteluun. Toivasen itsensä lisäksi dokumentissa ovat äänessä hänen elämänkumppaninsa Lennox Walkers sekä sydänystävänsä ja kollegansa Eila-Maija Mirolybov.

Raikkaassa haastattelussa Toivanen ruotii mm. julkisuuskuvaansa. "Kyllä minä olen edelleen paras parodia itsestäni. Usein, kun näen itseni televisiossa, ajattelen, että hyvä jumala, taas tuo pompöösi tyyppi on tuolla julistamassa asiaa, ikään kuin hän tietäisi jotain!"

Tärkeimmäksi kodinperinnökseen hän kertoo virolaissyntyisen äitinsä neuvon pysyä aina itselleen rehellisenä. "Ilman itsekunnioitusta ei voi olla rehellinen toisillekaan. Valheelle ei voi perustaa mitään." Tämä ohjenuora yhdistettynä "savolaiseen itsetuntoon" antoi hänelle hänen omien sanojensa mukaan valtavasti voimia sekä yksityis- että työelämässä. Käännekohtia olivat mm. nuoruudenavioliiton päättäminen sekä päätös ottaa etäisyyttä "suomettautuneeseen" uutisvälitykseen.

Toivasen kotipesäksi muodostui Lontoo. Sinne hän lähti BBC:n suomenkielisen osaston palvelukseen vuonna 1963 ja sinne hän palasi muutaman Suomen-vuoden jälkeen Yleisradion Lontoon-kirjeenvaihtajaksi vuonna 1972. Lontoosta käsin hän hoiti myös Pariisin kirjeenvaihtajan tehtävät vuosina 1982-1987. Ranskaan ja ranskalaisuuteen hän oli saanut vahvan innostuksen jo lapsena.

Toivanen oli musiikkimies, takana olivat käytännön musiikkikasvatus oopperan "seimessä" (yksihuoltajaäiti vei hänet sinne säännöllisesti kassanhoitajaystävänsä luo kaitsettavaksi) sekä piano-opinnot Sibelius-Akatemiassa, ja niinpä elämä 1960-luvun Lontoossa oli "aivan ihanan svengaavaa". Päivätyön lisäksi ennätti hyvin tehdä muutakin - mm. toimia kolme vuotta tiskijukkana. "Kaikki klubit tulivat tutuiksi... haastattelin kaikki rollingstonesit ja beatlesit. Se teki hyvää vähän fossiloituneelle Toivaselle!" Rock- ja pop-maailma avautuivat hänelle entisestään hänen musiikkimanagerina työskennelleen elämänkumppaninsa myötä.

BBC:stä puhuessaan Toivasella eivät ylisanat ole riittää. BBC:n Bush Housessa ulkomaalaisillekin toimittajille annettiin aikakauden parhainta opetusta alalla. Mm. kamerankäyttöä opetti Orson Welles. Suomenkielisellä osastolla tehtiin jopa draamaa - käsikirjoituksista vastasivat Anselm Hollo ja Matti Rossi, Toivanen teki musiikin. BBC:n oppeja oli myös Toivasen sittemmin esimerkillisesti noudattama periaate, jonka mukaan toimittaja "ei milloinkaan saa aliarvioida katsojan älyä, mutta ei myöskään yliarvioida hänen tietojaan."

Paluu 1960-luvun lopun Yleisradioon oli Toivaselle shokki. Hänen poissaollessaan Suomessa oli politisoiduttu tavalla, jota Toivanen ei voinut ymmärtää. "Täällä oli maolaisia, stalinisteja... Euroopassa oli vapauduttu, mutta Suomessa ihmiset kunnioittivat verisiä tyrannioita!" Yllättäen hän antaa kuitenkin tunnustusta Ylen silloiselle pääjohtajalle Eino S. Revolle.

Ylessä 1960-70-luvun taitteessa viettämäänsä aikaa hän muistelee muutoin hienona ja intensiivisenä aikana, jolloin töitä tehtiin välillä "viikkokausiakin ilman vapaapäiviä". Työyhteisön ilmapiiri oli erinomainen ja "mehän oltiin sellasia julkkiksiakin, kun ei (tv:tä katsovat) ihmiset voineet välttää meitä". Toivasen kielitaitoa ja musiikkitaustaa ymmärrettiin käyttää muissakin kuin uutisohjelmissa. Elettiin suuria aikoja - maailmanpolitiikassa kuohui ja ihminen kävi Kuussa. Elettiin kuitenkin myös suomettumisen aikoja, ja se ahdisti Toivasta niin paljon, että hän tarttui ilolla mahdollisuuteen alkaa raportoida maailman tapahtumia muualta kuin Suomesta käsin.

Toukokuussa 2010 Toivanen iloitsikin mm. siitä, miten suuri ilmapiirin muutos Suomessa oli viime vuosikymmeninä koettu. Omista ajatuksistaan hän kertoo vivaihteikkaasti ja on elämässään silmin nähden onnellinen; huumorintajuisen miehen kerronta on vangitsevaa. Tulevaisuudelta 72-vuotias toimittajakonkari odotti vielä paljon. Kaksi kuukautta myöhemmin Toivanen sai aivoveritulpan, jonka aiheuttajaksi osoittautui aivokasvain. Toivanen kuoli vuoden päästä sairastumisestaan, heinäkuussa 2011.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto