Jukka Lindfors
Yle
Suomesta koottiin välirauhan aikana vapaaehtoinen SS-pataljoona siteiden lujittamiseksi Saksan kanssa. Kun sotajoukko palasi maailmansodan itärintamalta kotimaahan kesäkuussa 1943, Suomi oli jo ottamassa etäisyyttä Kolmanteen valtakuntaan. Helsinkiin toivotun triumfin asemesta SS-miehille pidettiinkin matalamman profiilin juhlat Hangossa ja Tampereella. Niinpä Pyynikin kentällä kaikuivat 3.6.1943 Horst Wessel ja Mannerheimille osoitetut natsitervehdykset, joita marsalkka ei tosin ollut kuulemassa.
Saksan sotaonni oli kääntynyt alkuvuodesta 1943 sen kärsittyä raskaan tappion Stalingradissa. Suomen johto oli jo aloittanut tunnustelut liittoutuneiden suuntaan maan irrottamiseksi sodasta. Myös vapaaehtoispataljoonan kotiuttaminen nähtiin askeleeksi tähän suuntaan. Saksa puolestaan vastasi irrottautumispyrkimyksiin vaatimalla Suomelta tiukempaa sitoutumista yhteiseen sotaan. Suomalainen "panttipataljoona" oli ollut konkreettinen yhteistyön muoto, jota Saksa toivoi jatkettavan. SS-yksikkö oli näin eräänlainen Saksan-suhteiden ilmapuntari.
Kun suomalaispataljoona kesäkuun alussa 1943 laivattiin Suomeen lepäämään, saksalaiset uskoivat sen palaavan pian itärintamalle. Hangossa 2.6. pidettyä virallista sotilasparaatia seurasi vain pieni määrä yleisöä. Laajemman yleisön keräsi seuraavana päivänä Tampereella järjestetty juhlatilaisuus, josta äänitetty tallenne on säilynyt Yleisradion kokoelmissa.
Mediahistoriallista mielenkiintoa tapaukseen tuo se, että sensuuri valvoi tarkasti lehtikirjoittelua paluujuhlasta, koska SS-pataljoonan palauttamiskysymys oli ulkopoliittisesti herkkä aihe. Oheisten radioäänitteiden sisältö on ristiriidassa ainakin lehdistöä koskevien sensuurimääräysten kanssa (ks. tietolaatikko), eikä ole aivan varmaa, onko ohjelmaa koskaan ajettu ulos ainakaan tällaisenaan.
Pääpuhujana Pyynikin kentällä oli SS-vapaaehtoiskomitean puheenjohtaja, saksalaissympatioistaan tunnettu professori Rolf Nevanlinna. Hän julisti puheessaan Suomen seisovan länsimaisen sivistyksen etuvartiossa ”rinnan mahtavan aseveljensä Saksan kanssa”. Nevanlinnan jälkeen seurasi kirjailija Heikki Asunnan runo, jossa ajan kielenkäytön mukaisesti ennustettiin turmaa ”Aasian laumoille”.
Wiking-divisioonan komentaja Felix Steiner, jonka alaisuuteen myös suomalainen SS-pataljoona kuului, iloitsi siitä, että vastaanotto tapahtui Tampereella, jossa ”Suomen armeija ensi kertaa löi venäläisen verivihollisen”. Steiner lienee viitannut sisällissodan ratkaisutaisteluihin Suomen punaisten ja valkoisten välillä maaliskuussa 1918. Puheen lopuksi joukot huusivat kolminkertaisen Sieg Heil -tervehdyksen marsalkka Mannerheimille. Tapahtuma lienee Suomen maaperällä ainutkertainen koko suomalais-saksalaisen aseveljeyden aikana.
Alun perin mukaan toivotun marsalkan sijasta puolustusvoimia edusti kotijoukkojen komentaja Lauri Malmberg. Tilaisuudessa kuultiin Suomen ja Saksan kansallislaulut, SS-pataljoonan kunniamarssi sekä natsipuolueen tunnuslaulu, saksalaisten epäviralliseksi kansallislauluksi noussut Horst-Wessel-Lied.
Juhlan yhteydessä radiotoimittaja Veikko Itkonen haastatteli SS-vapaaehtoisia. Haastateltavat ovat 1. ja 4. komppaniassa palvelleita eteläsuomalaisia miehistön jäseniä. Useimmat heistä olivat lähtiessään olleet koululaisia tai opiskelijoita. Miehet kertovat sotakokemuksistaan Saksan itärintamalla Ukrainassa, Stalingradin tuntumassa ja Kaukasiassa.
Professori Mauno Jokipii kertoo tv-haastattelussa suomalaisen SS-joukko-osaston taustasta ja vaiheista. Suomen hallitus suostui Saksan ehdottamaan pataljoonahankkeeseen, koska pelkäsi Neuvostoliiton uhkaa ja halusi turvata Berliinin myötämielen. Värväyksen oli kuitenkin tapahduttava yksityisesti ja hiljaisesti.
Värväysjohto määrättiin myös karsimaan joukosta kiihkomielisimmät äärioikeistolaiset, ja Jokipiin mukaan oikeistoradikaalien määrä jäikin lopulta noin viidesosaan, alle kolmannekseen Saksan toivomasta osuudesta. (Oula Silvennoinen ym. kyseenalaistivat väitteen kirjassaan Suomalaiset fasistit vuonna 2016. Heidän mukaansa värväyksessä keskeinen rooli oli radikaalin kansallismielisillä, fasistisilla ja kansallissosialistisilla järjestöillä, ja arviota natsimielisten osuudesta olisi tarkistettava "reippaasti ylöspäin". Vuonna 2017 Åbo Akademin dosentti André Swanström päätyi tutkimuksissaan yli kaksi kertaa suurempaan oikeistoradikaalien määrään kuin Jokipii. Yle Uutiset haastatteli Swanströmiä 6.10.2017.)
Suomi ei myöskään halunnut, että vapaaehtoiset joutuisivat vannomaan uskollisuudenvalan Hitlerille. Tästä ja muista ehdoista suomalaiset joutuivat kuitenkin luopumaan. SS-vapaaehtoisilta edellytettiin kahden vuoden sopimusta, ja kaksi ensimmäistä jatkosodan vuotta he viettivätkin vierailla rintamilla. Mannerheim, joka oli koko sodan ajan halunnut miesten siirtyvän Suomen rintamalle, otti sen Suomeen saapuessa aloitteen käsiinsä. Hänen vaatimuksestaan pataljoonaa ei palautettu Saksaan, vaan se hajotettiin kesällä 1943 ja sotilaat sijoitettiin Suomen armeijan yksiköihin. Suomalaisen SS-pataljoonan saapuessa Suomeen sen lopullisesta kohtalosta ei oltu vielä päästy yksimielisyyteen Saksan kanssa, joka olisi halunnut jatkaa miesten pestiä. Sotasensori Kustaa Vilkuna kertoo sodanajan muistelmissaan sensuurin valvoneen tarkasti uutisointia SS-vapaaehtoisten paluusta. Professori Mauno Jokipii arvioi valtiovallan pelänneen, että mikäli yhteistyötä Saksan kanssa hehkutettaisiin liian innostuneesti, yksikön tuleva hajottaminen Suomen armeijaan vaikuttaisi yleisön silmissä oudolta. Niinpä kirjoitukset määrättiin alistettavaksi tarkastusviranomaisille. Paluujuhlan puheita ei saanut selostaa, SS-miesten haastatteluja ei saanut julkistaa, eikä selostuksissa saanut puuttua sisä- tai ulkopolitiikkaan. Heikki Asunnan juhlarunostakin karsittiin neljä säkeistöä. Oheisessa radioäänitteissä puheita selostetaan silti varsin tarkasti, ja myös yksittäisiä SS-miehiä haastateltiin radioon. Radioarkisto ei kuitenkaan ole löytänyt ohjelman varmoja lähetystietoja. Finlandia-kuvan uutiskatsauksessa esitettiin sotilaiden paluusta ja Pyynikin juhlasta parin minuutin mittainen kooste. Lyhyt välähdys filmistä sisältyy ohjelmaklippiin Elävän arkiston artikkelissa Punainen ruuti paukkui Pispalassa Hitleriä vastaan. Finlandia-kuvan koko uutiskatsaus on nähtävissä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ylläpitämän Elonetin sivuilla. SS (Schutzstaffel, suojelujoukko) oli alun perin Hitlerin iskujoukoksi ja suojaksi perustettu osasto, josta kehittyi hänen oma (poliisista ja armeijasta erillinen) puolisotilaallinen organisaationsa. Natsien valtakaudella SS-johtaja Heinrich Himmlerin alaisuudessa toimivat mm. valtion poliisi- ja turvallisuuselimet, keskitysleirien vartijat, valloitettujen alueiden kuolemanprikaatit ja omana haaranaan rintamajoukot (Waffen-SS). Hitlerin henkilökohtaisesta sotajoukosta alkunsa saanut Waffen-SS taisteli toisessa maailmansodassa armeijan yhteydessä. Maailmansodan jälkeisessä Nürnbergin oikeudenkäynnissä koko SS luokiteltiin rikolliseksi järjestöksi ja sen jäsenet sotarikollisiksi. Toisin kuin esim. Tanskassa ja Norjassa, Suomessa Waffen-SS-sotilaita vastaan ei nostettu sodan jälkeen syytteitä, ja he palasivat sotahistorioitsija Mauno Jokipiin mukaan pääosin normaaleihin siviilitoimiin. Aloite Suomen SS-pataljoonasta tuli Saksalta, joka kokosi vapaaehtoisia liittolaismaista ja valloittamiltaan alueilta. Suomalaispataljoonan virallinen nimi oli Finnisches Freiwilligen-Bataillon der Waffen-SS, alkujaan SS Freiwilligen-Bataillon Nordost. Osasto oli alistettu Waffen-SS-divisioona Wikingille. Suomalaisyksikköä kutsuttiin epävirallisesti myös Panttipataljoonaksi, koska sen rintamapalveluksen ajateltiin takaavan Suomelle Saksan tuen. Suomen hallitus oli jo ennen SS-värväystä lähentynyt Saksan linjaa, ja ylin johto saattoi arvella uskollisuudenosoituksen auttavan Karjalan takaisin valtaamisessa. Natsi-ideologia ei Mauno Jokipiin mukaan ollut Waffen-SS:ssä niin keskeisessä asemassa kuin SS:n muissa yksiköissä. Myös Waffen-SS syyllistyi silti itärintamalla sotarikoksiin, kuten sotavankien ja siviilien, erityisesti juutalaisten, ampumiseen, asumusten tuhoamiseen jne. Suomalainen SS-pataljoona ei Jokipiin Panttipataljoona-kirjan mukaan kuitenkaan joutunut todistamaan tällaisia tapahtumia. Wiking-divisioonan muissa yksiköissä palvelleet suomalaiset näkivät kyllä julmuuksia, mutta heidänkään ei ole todettu osallistuneen niihin itse. Åbo Akademin tutkija Andre Swanström on sittemmin löytänyt ainakin yhden viitteen siihen, että suomalaissotilaat olisivat osallistuneet juutalaisten teloituksiin. Ks. Swanströmin haastattelu Yle Uutisissa 6.10.2017.) Oula Silvennoinen ym. osoittavat kirjassaan Suomalaiset fasistit, että monet SS-vapaaehtoiset ja muut suomalaiset SS-aktiivit olivat keskeisessä roolissa Vapaan Suomen Liikkeessä, joka SS-järjestön aloitteesta perustettiin saksalaismieliseksi vastarintaliikkeeksi loppukesällä 1944. Lähdekirjallisuutta: Mauno Jokipii: Panttipataljoona, Veljesapu 1996. - Mauno Jokipii: Suomalainen SS-pataljoona nykyperspektiivissä. Helsingin seudun sotaveteraani 4/1996. - Kustaa Vilkuna: Sanan valvontaa. Sensuuri 1939-1944, Otava 1962. - Oula Silvennoinen & Marko Tikka & Aapo Roselius: Suomalaiset fasistit, WSOY 2016.
Tietolaatikko
Artikkeliin lisätty maininta Andre Swanströmin uusista tutkimustuloksista 11.10.2017 ja Suomalaiset fasistit -kirjan tiedoista 17.1.2018.
Katso myös
- Suomi hyökkää Saksan rinnalla
- Hitlerin salaa tallennettu keskustelu Suomessa
- Huippumatemaatikko ylisti Göringiä radiossa 1940
- Punainen ruuti paukkui Pispalassa Hitleriä vastaan
- Wikipedia: Suomalainen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona (fi.wikipedia.org)
- Elonet: Katso filmi suomalaisen SS-pataljoonan paluusta Suomeen KAVAn sivuilla (elonet.fi)
