Juhana Säilynoja
Yle
Vanhuus voi viedä paitsi kunnon myös mielen ja itsemäärämisoikeuden. 2010-luvun suomalainen kirjallisuus piirsi masentavaa kuvaa vanhuudesta laitoksessa.
Iida Rauma työskenteli pitkään vanhustenhoitolaitoksessa. Hänen esikoisromaanissaan Katoamisten kirjassa ollaan suurien kysymyksien ääressä. Minne kaikkialle ihminen voi kadota ja miksi? Miten eri tavoin väkivalta ilmenee ja miksi sitä ei huomata?
Laitoksessa ihminen samankaltaistuu ja vanhus tai vaikka koululainen menettää helposti itsensä. Minuuden pienentäminen on väkivaltaa.
"Suomessa ei kauheasti puhuta väkivallasta ja muutoinkin se ymmärretään kauhean kapeasti. Laiminlyöntikin on väkivaltaa", Rauma kertoo Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen haastattelussa.
Pukeminen on kalliimpaa kuin riisuminen
Toimittaja Minna Lindgren kuvaa yli 90-vuotiaita ihmisiä yksityisen palvelutalon, yhteiskunnan ja omaisten puristuksessa. Koomisen rikosromaanin traagisuus tulee siitä, että kirja on valitettavan totta.
Vanhusten arkea laitoksessa kuvaavassa kirjassa kerrotaan muun muassa miten vanhuksen housujen pukeminen hinnoitellaan eri tavalla kuin niiden riisuminen. Hänen mielestään liiallista lääkitsemistä käytetään helppona hoitokeinona.
"Kun oma isäni oli sellaisessa kunnossa, että olisi vaatinut ympärivuorokautista hoitoa sanoi lääkäri, että kirjoitetaan semmoset mömmöt, että pysyy sängyssä", hän kertoo.
Yksi kirjan peruskysymyksistä on, miksi vanhuksia kohdellaan kuin lapsia? Onko höyhenien liimaaminen vessapaperirullaan oikeanlaista ehkäisevää mielenterveystyötä?
"Vanhusten parissa työskentelee ammattikunta, jonka titteli on jo todella hieno eli askarruttaja. Heidän tehtävänsä siis on keksiä itselleen ilmeisen vieraalle ihmisryhmälle viriketoimintaa", Lindgren kertoo.
Ennen jouduttiin, nykyään vanhustenkotiin pääsee
Sisko Istanmäen kirjassa Yöntähti ryhmä vähän yli 80-vuotiaita entisiä koulukavereita muuttaa yhdessä vanhaan kansakouluun. Rauhamäestä on tarkoitus tehdä onnen tyyssija elämän kolhimille ystäville.
Kirjan yleissävy on istanmäkeläisen humoristinen, mutta sen tyyli muuttuu kun Kielo ja Helmi päätyvät lopulta oikeaan vanhainkotiin. Siellä kohtelu on tylympää ja laitosmaisempaa kuin omaehtoisuuteen perustuneessa Rauhamäessä.
Sävy muuttui, koska heidän elämässään tapahtui ikäviä asioita.
"Ennen vanhaan vanhainkotiin, eli vaivaistaloon, kuten se ennen oli, joutui kaikki joille ei muuta mahdollisuutta ole. Nykyäänhän kuitenkin vanhustentaloon pääsee eikä joudu, mutta minun ikäisilläni sellainen kammo on olemassa", Istanmäki sanoo.
Vanhustentalossa hahmoilla ei ollut etunimiä vaan heistä tuli mummoja, huomaa toimittaja Nadja Nowak.
Teksti: Juhana Säilynoja ja Nadja Nowak & Seppo Puttonen
Katso myös
- Sisko Istanmäki: Yöntähti
- Kylli-täti ja Juice keskustelevat vanhuudesta
- Ylilääkityt ja alihoidetut vanhukset
- Minna Lindgren (fi.wikipedia.org)
- Sisko Istanmäki (fi.wikipedia.org)
- Iida Rauma (burningbridge.fi)
