- Olenko ainoa niuho, kysyy Facebook-ryhmämme jäsen, jota ärsyttää vadelmien kuva marjapakasteessa, joka ei sisällä vadelmia. Ainesosaluettelon mukaan Pakkasmarjan Luomumarja-pussissa on mansikkaa, mustaherukkaa, mustikkaa ja punaherukkaa. Tuotekuvassa muiden marjojen joukossa kuitenkin komeilee myös vadelmia. Saako elintarvikepakkauksen kuvassa olla muutakin kuin mitä pakkaus sisältää?
Pakkausmerkintöjä valvovan Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ohjeistus on selkeä: Pakkauksessa olevat kuvat eivät saa antaa liioiteltua tai harhaanjohtavaa käsitystä tuotteista. Kuvat eivät saa esittää esimerkiksi sellaista ainesosaa tai elintarviketta, jota pakkaus ei sisällä, jollei kuvan yhteydessä ole tätä koskevaa selvennystä, esimerkiksi ilmoitusta siitä, että kyseessä on käyttö- tai tarjoiluehdotus. Ylitarkastaja Tuulikki Lehdon mukaan tyypillisiä tarjoiluehdotuksia ovat pakastekalapakkauksen kuviin lisätyt tillit ja sitruunat, joita pakkauksesta ei löydy.

Luomumarjasekoituksen pakkausta ollaankin uudistamassa siten, ettei kuvituksena enää käytetä marjoja. Pakkausuudistusta odotellessa pussiin on lisätty teksti ”Tuote ei aina sisällä kaikkia kuvassa olevia marjoja. Tarkka tuoteseloste löytyy pakkauksen takapuolelta.”