Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Älä jätä matkavaluutan vaihtoa lentokentälle

Valuuttaa
Valuuttaa Kuva: Yle valuuttaa

Monen lomamatka vie euromaiden ulkopuolelle. Olisi mukava pärjätä ilman valuutan vaihtoa - kortilla kun voi maksaa jo pieniäkin ostoksia. Korttimaksujen kurssi on kuitenkin aina pienoinen yllätys. Eikä kortti edelleenkään kelpaa joka taksissa tai kahvilassa.
Useimmat matkailijat vaihtavat kaiken varalta rahaa jo ennen reissuun lähtöä. Vertailemalla selvisi, että käteisen vaihtoa ei kannata jättää lentokentälle. Siellä kurssi on kaikkein kallein.

Forex on monen pankin noutopiste

Pankit ovat karsineet matkavaluutan tarjoamista. Isoista pankeista enää Nordean ja Osuuspankkien (OP Pohjola) konttoreista voi jonkinlaisella varmuudella löytyä yleisimpiä valuuttoja.

Danske Bankin konttoreista saa valuuttaa, mutta vain tilaamalla sitä ennakkoon.

Hiekkaranta
Hiekkaranta Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle kesä
Muista pankeista valuuttaa ei käytännössä enää saa. Tilalle on tullut yhteistyö Forexin kanssa. Aktian, säästöpankkiryhmän pankkien, Paikallisosuuspankkien, Handelsbankenin, LähiTapiolan ja Ålandsbankenin asiakkaat saavat valuuttaa Forexista ”listakurssia edullisemmin”. Kurssi on sama kuin Forexin kanta-asiakkaille. Toistaiseksi tätä ale-kurssia ei löydä netistä.

- Verkkosivumme uudistuvat, ja selvitämme mahdollisuutta julkaista oma sivuston osa ja kurssilista kanta-asiakkaillemme, Forexin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Elina Viita kertoo.

S-Pankista ei valuuttaa ole koskaan saanutkaan. Saa nähdä, miten Forex-yhteistyön käy, kun S-Pankki nielaisee Tapiola Pankin ensi vuonna.

Palvelun hinta vaihtelee

Pankit tunnetaan kovista palvelumaksuistaan. Pankkien kurssit ovat kuitenkin keskimäärin hiukan parempia kuin Forexin ja muiden rahanvaihtoyritysten tiskeillä. Mutta etu katoaa äkkiä lisämaksuihin. Nordea veloittaa käteisvaluutan vaihdosta jo huikeat 8 euroa.

Rahan vaihtaminen omassa pankissa saattaa silti olla järkevää – jos tiskimaksuista saa asiakkuuden perusteella reilun alennuksen.

Forexin haastajat

Valuutanvaihtoon erikoistuneella Forexilla on kaksi haastajaa. Niillä on tosin vielä kirimistä. Forexilla on toimipisteitä eri puolilla Suomea ja se haalii asiakkaita kanta-asiakasohjelmallaan.

Lentokentällä kurssit ovat huonompia
Change Group toimii pääkaupunkiseudulla mm. lentokentällä ja satamissa. Yksi toimipiste löytyy myös lappeenrantalaisesta ostoskeskuksesta. Change Groupin tiskeillä kurssit ja lisämaksut vaihtelevat villisti. Kauppakeskuksissa ja Helsingin keskustassa on halvinta, lentokentällä ja satamissa kalleinta. Netistä etukäteen tilaamalla saa parhaan kurssin. Change Groupissa säästää jo sadan euron vaihdossa kympin verran, jos tilaa valuutan ennakkoon verkosta.

Tavexilla on Helsingissä kaksi toimipistettä. Valuuttaa ei voi tilata ennakkoon netistä. Tavexin tiskille kannattaakin kiikuttaa käteistä. Sama tilanne on Forexilla. Kortilla maksamisesta menee nimittäin lisämaksua korttityypin mukaan.

Myös tässä rahaliikenteessä meitä ohjaillaan nettiin. Esimerkiksi Forexilla valuutan nettitilauksesta ei veloiteta toimitusmaksua, jos valuutan noutaa yhtiön omasta konttorista (tieto korjattu 12.6.) . Mikäli valuutan haluaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle, siitä pitää maksaa 4 euron palkkio.

Pankkien kurssietu katoaa äkkiä lisämaksuihin

Matkakassan saa nykyään tilattua myös lähimpään postin toimipisteeseen. Forex ja Change Group tarjoavat tätä noin 10 euron lisämaksua vastaan.

Viime hetken vaihtajat

Valuutan tarve saattaa muistua mieleen vasta lentokentällä. Suomen lentokentistä ainoastaan Helsinki-Vantaalla saa käteistä valuuttaa. Kentän kaikki varsinaiset vaihtopisteet omistaa tällä hetkellä Change Group, pisteitä on eri puolilla kenttää peräti yhdeksän. Kurssit ovat huonompia kuin keskustassa ja selvästi huonompia kuin nettitilauksissa. Lisäksi tiskiostoksista menee 4 euron välityspalkkio. Change Groupilla valuutta kannattaa tilata netistä ja noutaa kentältä.

Change Groupin Helsingin matkustajasatamien toimipisteistä ennakkotilauksia ei voi noutaa. Kurssit ovat niissäkin epäedullisia.

Helsinki-Vantaan kentältä voi myös noutaa ennakkoon tilattua rahaa. Kakkosterminaalin aina auki olevasta Airpro Travel Service –pisteestä voi hakea Forexista, Osuuspankista ja Danske Bankista tilattua valuuttaa. Lisämaksu 2,50-4,00 euroa peritään jo rahoja tilatessa. Tilaukset on tehtävä pari-kolme päivää ennen matkaan lähtöä, esimerkiksi nettipankissa.

Varovaiset suomalaiset

Euroilla saattaa saada kohdemaan vaihtopisteissä enemmän valuuttaa kuin Suomessa, vaikka tiskimaksut otettaisiin huomioon. Jotkut taas nostavat mielellään rahaa ulkomailla paikallisista automaateista. Korttinostosta menee maksua, mutta parempi kurssi saattaa tasata kulut. Eikä pitkän matkan koko matkakassaa ole edes turvallista kuljetella käteisenä.

Useimmat vaihtavat silti edelleen rahansa jo kotimaassa – kaiken varalta.

- Suomalaiset vaihtavat valuuttaa mieluiten kotimaassa, kun palvelua saa suomeksi. Moni haluaa myös vaihtaa rahaa Helsinki-Vantaan lentokentällä, vaikka kurssi olisi huonompi kuin Helsingin keskustassa, Change Groupin maajohtaja Kristo Past sanoo.

Taulukon kurssitiedot on kerätty 6.6.13 aamupäivällä. Kurssit vaihtuvat jopa useita kertoja päivässä, joten tiedot ovat vain suuntaa antavia.

Forex Change Group Tavex Nordea Osuuspankki Danske Bank
Kurssi US $ 125,83 netti 128,42, lentokenttä 117,00 125,80 128,16 128,91 128,11
Dollareita 100 eurolla 125,83 (maksu käteisellä) 128,42 (tilattu netistä) 113,00 (käteisellä lentokentältä) 125,80 (maksu käteisellä) 117,91 (maksu käteisellä) 124,40 (maksu käteisellä, ei bonuksia) 124,91 (nettitilaus)
Tiskejä, konttoreita 12 16, joista 9 Hki-Vantaalla ja 6 Helsingissä 2, Helsingissä 183, 15:een voi tilata valuuttaa. 502 81
Alennukset, edut Listakurssia hieman parempi kurssi kanta-asiakkaille sekä Aktian, Säästöpankkien, Paikallisosuus­pankin, Handelsbankenin, LähiTapiolan ja Ålandsbankenin asiakkaille Finnairin pisteitä yli 300 euron ostoista Ei Käteisvaluutan vaihto: Kanta-asiakkaat 4€. Avainasiakkaat ja alle 29-v 0€. Vaihtokulut tiskilla menevät OP-bonuksista. Laaja Paketti -asiakkaille ja alle 28-v asiakkaille verkkotilaus 0€.
Valikoima Yli 80 valuuttaa. Yli 30. Vajaat 40 valuuttaa. 22 valuuttaa. 32 valuuttaa. Noin 30 valuuttaa.
Muuta Tilaus lähipostiin 10€. Konttoreissa ja netissä samat kurssit. Tilaus postiin 10,75€. Netissä halvin kurssi eikä välityspalkkiota. Konttorien kurssit ja tiskimaksut vaihtelevat. Ei netti- tai muita ennakkotilauksia. Mobiilisovellus kertoo kurssit. 15 konttoria erikoistunut matkavaluuttaan. Ennakkotilaus ennen klo 12, nouto seur. pvä klo 12 jlkeen. Muissa konttoreissa suositellaan ajanvarausta. Valikoima vaihtelee kontoreittain, ennakkoon tarkistamista ja nettitilausta suositellaan. Yleisimmät valuutat 3-5 pvää ennen tarvetta. Tilattava aina ennakkoon (2 pankkipäivää).

Kalleimmat ja halvimmat taalat saimme siis Change Groupilta. Halvimmat (128,42$) tilaamalla ennakkoon verkosta, kalleimmat (113$) taas käteisen vaihdosta yhtiön lentokentän toimipisteessä. Vertailu kannattaa varsinkin jos vaihtaa enemmän käteistä. Ero kalleimman ja halvimman vaihtopaikan välillä oli yli 10 prosenttia.

Säästyneillä rahoilla voi saada kohdemaassa virvoittavat lomajuomat koko seurueelle.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.