Miekkailu on ikivanha taistelu- ja kamppailulaji, jonka historia on hyvinkin verinen. Monituhatvuotisen historiansa aikana laji on kokenut huiman muutoksen keskiaikaisesta päiden katkomisesta nykyaikaiseksi urheilumiekkailuksi – taktiseksi eläväksi shakiksi sekä oikeaksi herrasmieslajiksi.
Miekkailu on useimmille suomalaisille täysin tuntematon laji, joka ensikuulemalla kalskahtaa hupsulta. Maassamme lajin harrastus on pientä verraten vaikkapa jääkiekkoon, mutta aivan täysin olematon laji ei ole. Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton alaisuudessa oli 22 miekkailuseuraa ja kaksi 5-otteluseuraa vuonna 2012. Jäseniä miekkailuseuroissa oli 1615. Näistä runsas kaksisataa on lisenssin lunastaneita aktiivisia harrastajia. Suomen suosituimmasta urheilulajista ei siis ole kyse. Kuitenkin maailman tasolla on pärjätty, ja pärjätään edelleen.
Moderni miekkailu alkoi varsinaisesti kehittyä 1600-luvun ranskassa Aurinkokuninkaan, Ludvig XIV:n hovissa. Tällöin varsinaisten sääntöjen ja miekkailutekniikoiden kehitys kääntyi urheilumiekkailua kohden, vaikka miekka pysyi kaksintaisteluaseena vielä yli kaksisataa vuotta. Nykymuotoonsa miekkailu alkoi vakiintua vasta 1890-luvulla, jolloin saatiin idea tuomareiden ottamisesta mukaan otteluihin ja pisteiden laskemisesta. Olympialaisissa miekkailua on nähty vuoden 1896 Ateenan olympialaisista alkaen. Toisin sanoen laji on ollut mukana kaikissa nykyaikaisissa olympialaisissa. Kansainvälinen miekkailuliitto FIE (Fédération Internationale d’Escrime) perustettiin vuonna 1913. Nykyisin miekkailua harrastetaan ympäri maailmaa. Maailman menestyneimpiä miekkailumaita ovat Ranska, Unkari, Venäjä (Neuvostoliitto), Puola ja Saksa; nousevia huippumaita ovat Kiina ja Etelä-Korea. Vuoden 2012 miesten kalvan olympiavoittaja oli puolestaan venezuelalainen.
Nykyaikaisessa urheilumiekkailussa on kolme aselajia: kalpa, floretti ja säilä. Kalpa ja floretti ovat pistoaseita, pisteitä saa siis vastustajaa pistämällä. Säilä puolestaan on lyömäase, jolla pisteitä saa vastustajaa sivaltamalla. Kalpamiekkailussa hyväksytty osuma-alue on koko vartalo. Floretissa ja säilässä osuma-aluetta on rajoitettu: Floretin hyväksytty osuma-alue on ylävartalo poislukien pää ja kädet. Säilän hyväksytty alue on kaikki vyötäröstä ylöspäin. Floretti ja säilä ovat myös sopimusaseita; otteluissa ei voi saada kaksoisosumia. Mikäli kaksoisosuma tulee, pisteen saa se, jolla on hyökkäysetu. Edun saa joko hyökkäämällä ensin, tai toisen hyökkäyksen välttämällä ja vastahyökkäyksellä. Kalvassa näitä rajoituksia ei ole, ja myös kaksoispistot ovat sallittuja.
Miekkailuottelut voidaan otella viiteen, kymmeneen tai viiteentoista pistoon. Ottelussa on enintään kolme erää, jotka kestävät korkeintaan kolme minuuttia. Mikäli ottelu on kaikkien erien jälkeen edelleen tasan, arvotaan etu, ja otellaan minuutin mittainen jatkoaika. Jossain yhteydessä jatkoaikaa on kutsuttu myös äkkikuolemaksi. Jatkoajalla ensin piston saanut voittaa. Mikäli minuutin aikana ei synny pistoja, edun saanut voittaa ottelun.
Miekkailuottelut käydään 14 metriä pitkällä ja noin kaksi metriä leveällä miekkailumatolla. Pistojen merkitsemiseen käytetään sähköisiä merkitsijälaitteita, jotka tunnistavat kun miekan kärjessä oleva nuppi painuu pohjaan. Miekkailumatot ovat metallia ja näin ollen maadoittavat lattiaan osuvat pistot, jolloin niistä ei turhaan syty merkkivaloa. Ottelua johtaa tuomari. Komennot ja tuomiot annetaan tavallisesti ranskaksi, joka on miekkailun ”yleiskieli”. Kaikki miekkailun termit ovat ranskaa tai vähintään ranskankielestä johdettuja.
Vaikka nykymuotoinen urheilumiekkailu eroaakin huomattavasti 1600-luvun kaksintaistelulajista, on lajissa paljon jäänteitä sen historiasta. Muun muassa valkoinen miekkailupuku, joka aikanaan otettiin käyttöön voittajan määrittämisen helpottamiseksi; valkoisessa asussa veri näkyy selkeästi. Myös miekkailuvalmentajien musta opetusasu on jäänne menneiltä ajoilta: mikäli oppilas havaitsi haavoittaneensa opettajaansa, ei hänestä ikinä tulisi säällistä miekkailijaa. Tuolta ajalta on myös jäljellä paljon sääntöjä, jotka ovat auttaneet miekkailua säilymään arvokkaana ja kohteliaana. Vastustajaa tulee kunnioittaa; selkäänsä ei saa kääntää ottelussa vastustajaan päin, vastustajaa tulee tervehtiä ennen ottelua ja kätellä ottelun jälkeen, häviäjää ei saa halventaa ynnä muuta. Kyseessä on siis varsinainen herrasmieslaji.
Teksti: Jesperi Lauhio
(Kirjoittaja on lukiolainen Ylen siisti kesäduunari)
