A-Studio: Streamin erikoisjaksossa kysytään, millaisia ihmisiä kasvaa koulussa, jossa oppilaat eivät uskalla ottaa riskejä.
Suomalaisissa kouluissa pelataan varman päälle. Matematiikan tunnilla oppilas ei uskalla tulla laskemaan taululle. Musiikin tunnilla tuntematonta soitinta ei uskalleta kokeilla. Aineissakaan ei haluta käyttää erikoisia ilmaisuja, sillä tavallisella yleiskielellä pärjää paremmin. Näistä väitteistä keskustelevat opettajankouluttaja Tapio Toivanen, EVA:n johtaja Matti Apunen ja sosiaalipsykologi Leena Ehrling.
Leena Ehrlingin mukaan pahin pelko koulussa on kasvojen menettäminen. Oppilas saattaa alkaa väistellä kaikkea, jossa voi epäonnistua. Tapio Toivasen mielestä ongelman ydin on kaavamainen opetustapa; opettajien tulisi ottaa riskejä. Matti Apusen mielestä koulussa saisi olla enemmänkin kilpailua, koska se tuottaa parhaimmillaan onnistumisen kokemuksia.
Suomalaista koulua on totuttu ylistämään huipputason oppimistuloksista. Ohjelmassa kuitenkin otetaan esille koulujärjestelmän epäkohta: oppilaat eivät viihdy kouluissa. Tämä voi johtua suorituskeskeisyydestä, onnistumisen kokemusten puutteesta tai siitä, että opetettavat asiat eivät liity oppilaiden elämään.
Keskustelijat penäävät vanhempien vastuuta; kaikki eivät pidä siitä, että opettaja opettaa eri tavalla. Vuorovaikutusta oppilaiden välillä pitäisi lisätä, mutta vanhempien tulisi antaa tähän mahdollisuus.
Lähetyksen juontavat Reeta Niemonen, 18, ja Heta Lampinen, 19. Nuorten Ääni -toimitus on Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen media- ja demokratiakasvatushanke. Sen tavoitteena on tuoda nuorten näkökulmia esille mediassa.
Teksti: Laura Mankinen, Helmi Rantala, Verna Virkkunen, Kim Haldin
Katso myös
- Feeniks- ja steinerkoulut tarjoavat vaihtoehdon peruskoululle
- Teiniliitto perustaa kokeilukoulun
- Karttakeppi viuhui 1910-luvun koulussa
- Koulu - tuo mainio nujertamislaitos
- Koulujen säännöt ja opetuksen mielekkyys puhuttivat vuonna 1968
- Opettajien päätäntävalta kouluissa
- Kysely: Hyvä oppilas menestyy, on hiljaa eikä pyydä apua (yle.fi)
- Kannattaako koulussa tehdä virheitä? (yle.fi)