Atte Blom, suomirockin ja levybisneksen vaatimaton suurmies

Atte Blom (1967). Toimittaja ja levytuottaja Atte Blom. Kuva: Yle/Håkan Sandblom Atte Blom,1967

Julkaistu 12.06.2013 - 10:37. Päivitetty 21.10.2016 - 13:14

Vuonna 1966 aloittanut levy-yhtiö Love Records mullisti kotimaisen musiikin ilmeen ja vaikutti ratkaisevasti suomenkielisen rockin nousuun. Yhtiön tuotantopäällikkö Atte Blom on ehkä Suomen kaikkien aikojen merkittävin äänilevytuottaja. Hän on kuitenkin aina kartellut julkisuutta, ja ensimmäiset laajemmat henkilöhaastattelut hänestä tehtiinkin vasta 2010-luvulla. Elävän arkiston paketissa on mukana myös Atte Blomin varhaisia radiojuttuja 1970-luvulta.

Harri Tuomisen toimittama Miten minusta tuli minä -ohjelma kartoittaa Helsingissä vuonna 1943 syntyneen Artto Anders Blomin vaiheita alusta alkaen. Perhe oli taustaltaan kahtalainen – isä porvarillisisista piireistä, äiti punakaartilaisen tytär – ja myös kaksikielinen. Blom väittää, ettei tästä syystä osaa kumpaakaan kieltä kunnolla. Oppikoulun jälkeen hän ajautui jazzin pariin ja luokkakaverina olleen fonisti Erik Dannholmin jäljissä Hufvudstadsbladetin musiikkikriitikoksi.

Lataa

Ylioppilaaksi tultuaan Blom alkoi radikalisoitua poliittisesti ja kiinnostui afroamerikkalaisen musiikin kautta etenkin Yhdysvaltojen kansalaisoikeustaistelusta. Hänelle keskeiseksi organisaatioksi tuli 1960-luvun lopulla perustettu, kolmannen maailman kysymyksiä tutkiva Tricont-järjestö, jossa hän veti työryhmää nimeltä Toinen Amerikka.

Blom päätoimitti jazzlehti Rytmiä vuosina 1966—1968. Hänen aikanaan lehdessä alettiin käsitellä myös bluesia, rockia ja amerikkalaisen viihde- ja musicalperinteen edustajia, mikä herätti lehteä kustantaneessa Jazzliitossa pahaa verta.

Kulttuuripoliittista talonmiehen työtä

Kun Blom lokakuussa 1966 oli tutkimuksissa Kivelän sairaalassa, hän perusti tupakkapaikkana toimineessa osaston vessassa levyfirman kumppaneinaan kaksi jazzmuusikkoa, Henrik Otto Donner ja Christian Schwindt. Love Recordsin ensimmäinen julkaisu oli albumillinen Kaj Chydeniuksen lauluja. Aamu-tv:n haastattelussa Blom sanoo uuden levymerkin syntyneen juuri siksi, että oli olemassa valtaisa määrä valtavirrasta poikkeavaa "vähemmistömusiikkia", joka ei päässyt missään esiin.

Love julisti toimintansa ”epäkaupalliseksi”, mistä sille vinoiltiin levyjen alettua menestyä. Blomin mielestä parempi termi olisikin ollut idealismi: levyjä tehtiin rakkaudesta musiikkiin, ja vaikkei jokin julkaisu käynyt kaupaksi, oltiin tyytyväisiä mikäli se oli hyvä. Sama perusasenne on ollut Blomin liiketoiminnan johtotähtenä myöhemminkin.

Otto Donnerin lähtiessä radion viihdeohjelmien päälliköksi vuonna 1970 harkittiin jo toiminnan lopettamista. Blom otti kuitenkin tuotannolliset ohjat käsiinsä. Talousasioista vastannut Schwindt halusi edetä varovaisesti ja säästeliäästi, mutta Blomin mielestä julkaisumäärää oli nostettava huomattavasti jo jakelun takia. Hän tekikin bändien kanssa äänityksiä jopa yhtiökumppaniltaan salaa.

Lovesta tuli 1970-luvulla kotimaisen rockin tärkein tuottaja. Firman artistikaarti oli kuin varhaisen suomirockin kaanon: Blues Section, Wigwam, Tasavallan Presidentti, Dave Lindholm, Juice Leskinen, Virtanen, Hurriganes jne. Yhtiön avaraan tuotantopolitiikkaan mahtui kuitenkin myös jazzia, poppia, poliittista musiikkia, lastenlevyjä, kansanmusiikkia, kellopelilevyjä, nykymusiikkia. Blomin ilmaisun mukaan ”oli tarve toimia kulttuuripoliittisena talonmiehenä, tehdä kaikille hyvää”.

Artisteja ei tarvinnut etsiä, sillä he etsiytyivät Loveen, Blom sanoo Aamu-tv:n haastattelussa. Lovessa vallitsi talkoohenki, ja muusikot olivat siellä jopa toimistotöissä.

Lovesta Johannaan

Blom näkee Love Recordsin kaatumisen olennaiseksi syyksi 1970-luvun puolivälin jälkeiset suuret toimitila-, studio- ym. investoinnit, jotka olivat ristiriidassa yhtiön taloudellisten realiteettien kanssa. Hänen mielestään vuonna 1979 tapahtunut konkurssi loi Loven myytin; mikäli yhtiö olisi jatkanut keskikokoisena firmana tuleville vuosikymmenille, se ei ehkä olisi niin kiinnostava.

Samaan aikaan kun Loven tilanne heikkeni, tapahtui punkin ja uuden aallon nousu, joka kasvatti uutta kiinnostusta pop- ja rockäänitteisiin. Loven konkurssin jälkeen Blom perustikin Johanna-merkin, jonne seurasi perässä pääosa Loven tuoreista rocknimistä, kuten Tuomari Nurmio, Pelle Miljoona, Ratsia ym. Myös Hanoi Rocks nousi 1980-luvulla maailmanmaineeseen Blomin hoivista.

Loven aikaisia velkoja jäi kuitenkin Donnerin ja Blomin maksettaviksi, ja niiden lyhentäminen Johannan tuotoilla sortikin yhtiön lopulta maahan. Sittemmin Blom on jatkanut levytuotantoa mm. Megamania-, Pyramid-, Uho- ja Unja-merkeillä.

Haastateltavana Miten minusta tuli minä -ohjelmassa on myös laulaja ja yhteistyökumppani Harri Saksala. Aamu-tv:ssä toisena vieraana nähdään Loven artisteihin kuulunut Freeman.

Ei ainoastaan musiikista

Atte Blom on myös poliittisesti aktiivinen ja kantaaottava kansalainen, joka on ollut vaaleissa eri vasemmistoryhmien ehdokkaana. Perttu Häkkisen Suomalainen mies -sarjan ohjelmassa puhutaan muun ohella hänen yhteiskunnallisista näkemyksistään. Haastattelu on ehkä ensimmäinen radioon tehty Blomin henkilökuva.

Ohessa on kuultavissa myös Atte Blomin radiojuttuja 1970-luvulta. Musiikkiaiheisten ohjelmien lisäksi hän teki radiolle monia ohjelmia afroamerikkalaisista radikaaleista, kuten Mustista panttereista ja Malcolm X:stä.

Peter von Baghin kanssa Blom toimitti mm. Yhdysvaltojen historiaa ja mielenmaisemaa peilaavan ohjelmasarjan amerikkalaisjournalisti Studs Terkelistä.

Musiikkihistoriallisesti kiinnostava on Henrik Otto Donnerin kanssa vuonna 1974 radioitu ohjelma sarjasta Musiikin kuntokoulu: kaksi Love Recordsin voimahahmoa käy läpi popmusiikin (so. rockin) kehitysvaiheita bluesista ja schlagereista alkaen – pakostakin tiivistetyssä muodossa.

Kun ohjelma uusittiin kesäkuussa 2013 sarjassa Olipa kerran radio, toimittaja Harri Tuominen kiinnitti huomiota tekijöiden pyrkimykseen erottaa "aito" pop-musiikki vesitetystä ja teollisesta viihteestä. Sitaatti Blomilta määrittää jakolinjan: "Parhaimmillaan pop-musiikista löytää ymmärrettävyyden, ilmaisun alkuperäisyyden, runsauden ja voiman sekä rikkaan perinteen, jossa eurooppalainen ja afro-amerikkalainen musiikkikulttuuri yhdistyvät. Nämä ominaisuudet erottavat sen siitä viihderihkamasta, jota korviketuotteena musiikkiyleisölle tarjotaan."