Juhana Säilynoja
Yle
1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa ilmestyi poliittiseen puheeseen termi kestävä kehitys. Aiheesta käytiinkin runsasta keskustelua, vaikka sen merkitys olikin välillä vähän epäselvä.
Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan taloudellista, sosiaalista ja ekologista kehitystä, joka ei kuormita tulevia sukupolvia, mutta silti tyydyttää yhteiskunnan nykytarpeet.
Lauantaisauna-ohjelmassa keskusteltiin siitä, miten puoleet voisivat olla ympäristöpoliittisia toimijoita ja lunastaa vaalipuheet kestävästä kehityksestä.
Tulevaisuuden tutkija Mika Mannermaa näkee, että kestävän kehityksen varjolla tehtäviä päätöksia ei saa laittaa vain pienten ryhmien kustannettaviksi.
Politiikan tutkija Olavi Borg kehotti ihmisiä suhtautumaan kriittisesti poliittikojen lupauksiin.
"Sehän olisi kummallinen demokratia, jossa äänestäjät haltioituisivat siitä mitä ylhäältä päin sanotaan ja juoksisivat perässä. Sillä tavalla syntyy diktatuurit", Borg kertoi.
Seuraavan vuoden A-studiossa käsitellään energiankulutuksen kestävyyttä. Molemmissa ohjelmissa viitataan Brundtlandin komitean raporttiin kestävästä kehityksestä. Norjan tulevan pääministerin Gro Harlem Brundtlandin johtavan komitean julkilausumassa määriteltiin linjat kestävälle kehitykselle maailmassa vuonna 1987.
Vuonna 1992 tosin jo ihmetellään, että mihin hävisivät komitean ajatukset käytännön politiikasta.
Kestävän kehityksen ajatukset eivät ole jääneet vain maailman- tai valtakunnanpolitiikan tasolle. Myös kunnat ottivat ne omikseen. Nollapilkkuviisi-ohjelmassa esitellään suomalainen ja ruotsalainen ekokunta, Padasjoki ja Tierp. Onko puhe ekologisesta ja kestävän kehityksen periaatteille nojaavista kunnista vain mainospuhetta vai kannetaanko niissä oikeasti huolta tulevaisuudesta. Ehkä vähän molempia.
Teksti: Juhana Säilynoja
