Hyppää pääsisältöön

Minne menet Lappeenranta?

Saimaan etelärannalla Etelä-Karjalan maakunnassa sijaitseva Lappeenranta haki kaupungille sen ominaispiirteitä ja kulttuurista omaleimaisuutta seitsemänkymmentäluvun lopussa.

Suomen paras Lappeenranta -nimisessä ohjelmassa haastatellaan pääasiassa kaupungin päättäjiä ja vaikuttajia, jotka kertovat näkemyksensä siitä, mihin suuntaan kaupungin pitäisi palvelujaan kehittää ja mitä mieltä he olivat jo tehdyistä ratkaisuista.

"Suomen paras kaupunki ei olekaan aina paras", toteaa toimittaja Pekka Oksala ohjelmassa.

Lappeenranta olikin 1970-luvulla monenlaisten haasteiden edessä. Kohtuullisen vireä elinkeinoelämä oli liian yksipuolista, kaupungin vanhaa rakennuskantaa oli purettu suruttu, mutta tilalle ei aina saatu rakennuttua uutta. Kaupunkikuvaa rumensivat suuret hiekkamontut. Kulttuurielämän kehittäminen oli jäänyt pysähdyksen tilaan. Toisaalta haluttiin olla eräänlainen viipurilaisen karjalaisuuden mantteliperijä, toisaalta haettiin jotain omaperäistä. Kulttuurielämänkään suuntaviivojen hakeminen ei sujunut riidoitta. Kaupungin ei haluttu tukea suomalaista massakulttuuria, josta Humppafestivaalit kävivät esimerkistä. Niistä saatavan hyödyn kun katsottiin menevän helsinkiläisille liikemiehille. Tukea tuli antaa vain kotoperäiselle taiteelliselle tekemiselle. Teatteria tämä ei näyttänyt koskevan, sillä se joutui toimimaan vanhassa, tarkoitukseensa jo sopimattomaksi käyneessä puurakennuksessa.

Sosiaaliset ongelmat kuten alkoholismi ja nuorten huumausaineiden käyttö olivat tilastollisesti Kaakkois-Suomen suurinta. Lappeenranta johti myös avioerotilastoja ja työttömyysluvut olivat huolestuttavia. Eikä ongelmien hoitoa helpottanut yhtään se, että kaupungin päätöksenteko oli auttamattomasti umpikujassa poliittisten erimielisyyksien vuoksi.

Yksi ohjelman mielipiteitä kirvoittava teema on karjalaisuus, joka kadunmiehelle merkitsee menetettyä Karjalaa, murretta ja tunteiden kirjoa. Mutta jotkut vaikuttajat olivat sitä mieltä, että Lappeenrannassa karjalaisuus on lällykarjalaisuutta, joka on ulkoapäin omaksuttua ja pakonomaista sisältäen karjalaisuuden pahimmat kliseet.

Kaupunginjohtaja Jarmo Kölhi ei kuitenkaan kaupunkiin ja karjalaisuuteen kohdistuvista kielteisistä arvioista kiihdy vaan toteaa rauhallisesti, että Lappeenranta on vilkas ja välitön karjalainen kaupunki. Kölhi piti karjalaisuuden vaalimista tärkeänä seikkana kaupungin tulevaisuutta ajatellen.

Teksti: Sirpa Jegorow

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto