Hyppää pääsisältöön

Optimistijollaillen 1970-luvulla

1970-luku oli optimistijollien kulta-aikaa. Lastenohjelma Nikkari oli lasten optimistijollaleirillä Näsijärvellä kesällä 1974. Seuraavana suvena päästiin seuraamaan optarileiriläisten puuhia Sysmään Päijänteen rannalle. Kesäkuussa 1976 optimistit kisasivat Suomen mestaruudesta Lahdessa.

Kun optimistijolla kehitettiin, tuli purjehtimisesta myös lasten ja nuorten harrastus.

Elokuussa 1974 lastenohjelma Nikkari lähti inkkareiden matkassa optimistijollaleirille. Intiaaneiksi pukeutuneet pikkupojat melovat Näsijärvellä Taulaniemen rantaan kanootilla, mutta leirillä opitaan optareiden saloja. Moni nuori oli tuolloin nikkaroinut jollansa itse. Vene 71 järjestämällä opitimistijollaleirillä opitaan purjehtimaan, tekemään solmuja ja tietoja itse veneestä.

Kesäkuussa 1975 kuvatussa Optimisteja Päijänteellä -ohjelmassa nähdään ohjattua leiritoimintaa. Purjehdustaitojen lisäksi leirillä opetellaan ensiaputaitoja ja ohjelmassa on myös lipunnostoa, ruokailua, uimista ja lentopalloilua. Vaikka leiriläisiä Sysmässä oli kuvaamassa TV1:n lasten ja nuorten toimitus, niin ohjelman selostus kuulostaa pitkälti aikuisille suunnatulta.

Optimistit. Regatta -dokumentti seurasi optimistijollien SM-kilpailuja Lahdessa kesäkuussa 1976. Taidot olivat tiukassa testissä, kun sää vaihteli alati. Kisaa käytiin alle ja yli 12-vuotiaiden sarjoissa sekä joukkueiden kesken. Kilpailuun osallistunut poika kertoo, että purjehtiminen on mukavaa, koska oppii tuntemaan merta, noudattamaan sääntöjä ja purjehtimisen tuntee hauskaksi jopa urheilulajinakin.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto