Hyppää pääsisältöön

Pyöräilykypärän käyttöön on houkuteltu kampanjoin ja tietoiskuin 1980-luvulta lähtien

Pyöräilykypärän suosio kasvaa pikku hiljaa. Vuosien varrella suomalaisia on houkuteltu käyttämään kypärää erilaisilla kampanjoilla ja tietoiskuilla.

Vuonna 1986 pyöräilykypärää vasta ”ikään kuin markkinoitiin ihmisille”. Edes pyöräilyonnettomuuksissa syntyneitä kallovammoja hoitavalla, työmatkansa päivittäin pyöräilevällä kirurgilla ei sellaista vielä ollut.

SPR:n ja vakuutusyhtiö Kansan pyöräilykypäräkampanjassa vuonna 1990 oman pyöräilykypärän sai lähes puolet Suomen ekaluokkalaisista. Kypärätempauksia on ollut myöhemminkin useissa alakouluissa ympäri Suomen.

Liikennevartti-ohjelmassa Seppo Olkkonen esittelee vallitsevaa kypärämuotia elokuussa 1990 ja pukee kananmunalle pyöräilykypärän demonstroidakseen suojaavuuden onnettomuustilanteessa. Sarkolan koulun ekaluokkalaiset saavat Punaiselta Ristiltä upouudet pyöräilykypärät. Rehtori Heikki Ojanen arvelee, että sosiaalinen paine motivoi oppilaita käyttämään kypärää jatkossakin.

Pyöräilykypärän käyttö on lisääntynyt pikku hiljaa, mutta edelleen sitä käyttää alle puolet pyöräilijöistä. Kypärää ei käytetä, koska siihen ei olla totuttu, koska se näyttää tyhmältä tai koska sitä ei koeta tarpeelliseksi.

Moni jättää pyöräilykypärän kotiin, koska se pilaisi kampauksen. Entäpä jos kypärää käytettäisiinkin hyödyksi kampauksen teossa? Vaihtoehtoisesti kampauksen voi rakentaa myös kypärän päälle – peruukilla.

Etenkin nuoret pitävät pyöräilykypärää nolona. Asiaa voi ajatella myös toiselta kantilta: on paljon nolompiakin asioita - esimerkiksi papukaijapuvussa pyöräileminen.

Liikennepoliisit Maltti ja Valtti aprikoivat, millainen kypärä päähän kuuluu. Jääkiekkokypärä ja hitsaajan kypärä ovat hienoja, mutta eivät passaa pyöräilyyn.

Onneksi lapset tietävät aikuisia paremmin! Roskaaja-ohjelmassa piittaamaton aikuinen saa peräänsä lapsipartion, joka varmistaa, ettei pyörän selkään nousta ilman kypärää.

Teksti: Anni Kemppainen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto