Elias Simojoki oli karismaattinen pappi ja tulisieluinen kansankiihottaja, jolla oli vahva poliittinen missio

Elias Simojoki oli tulisieluinen pappi itsenäistyneen Suomen alkuvuosikymmeninä. Hän oli myös voimakkaan kansallistunteen ja heimoaatteen läpitunkema kansankiihoittaja, joka ei epäröinyt tarttua aseeseen, jos isänmaan etu sitä vaati. Pimeän puolella -sarjan osassa Pyhä viha tarkastellaan isänmaallisen Simojoen lyhyttä mutta aatteen palolla kyllästettyä elämää.

Pohjanmaalla syntynyt Elias Simojoki (1899–1940) sai jo varhaisessa nuoruudessaan voimakkaan kansallisen herätyksen, johon kuului saumattomasti heimoaatteen ja kansallisen yhtenäisyyden vaaliminen. Hän muun muassa vastusti kiihkeästi venäläistämistoimia Suomessa, mutta aseeseen hän tarttui vasta sisällissodassa 1918.

Sisällissota oli myös Simojoelle perustavanlaatuinen ja traumaattinen kokemus. Suomalainen sivistyneistö kun oli rakentanut oman kuvansa sen varaan, että se oli kansan kanssa yhtä. Nyt tuo yhtenäisyys oli uhattuna, vieläpä niin, että "osa kansasta oli iskenyt puukon omiensa selkään ja liittoutunut vieraan kanssa", toteaa sosiologian professori Risto Alapuro ohjelmassa. Simojoki taisteli valkoisten puolella, olihan vastapuoli liittoutunut uskottoman vihollisen kanssa. Hän oli vapauttamassa Oulua, mutta osallistui sotatoimiin myös muilla paikkakunnilla. Hän tunsi ylpeyttä toimistaan, esimerkiksi ollessaan mukana valloittamassa Tamperetta.

Sotiminen ei Simojoen osalta suinkaan päättynyt sisällissotaan. Utopia Suur-Suomesta kiihotti Simojokea useisiin heimosotiin 1920-luvulla. Näissä heimosodissa vapaaehtoisista koostuneet suomalaisjoukot kävivät Karjalan metsissä ankaria taisteluita tavoitteenaan liittää Karjala osaksi Suomea.

Simojoki kävi heimosotaa myös Viron puolella. Siellä hän johtamansa Isänmaallisen Kansanliikkeen IKL:n nuorisojärjestön Sinimustien kanssa osallistui vuonna 1935 Viron äärioikeiston vapsien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen. Suomessa asiasta nousi kohu. Olihan Simojoki paitsi pappi, mutta myös nuorisojohtaja ja jo tuolloin kansanedustaja. Lisäksi tapauksen jälkiselvittelyssä paljastui Simojoen kirjoittama kirje, jossa hän kirjoitti haluavansa lähettää poliittiset vastustajansa keskitysleirille.

Heimokansojen auttamiseksi mutta ennen kaikkea kaikkien Karjalan maiden liittämiseksi Suomeen, Simojoki perusti aateveljiensä kanssa Akateemisen Karjala-Seuran AKS:n (1922–1944). Tavoitteena oli siis luoda Suur-Suomi. Perustajajäsenenä Simojoki oli AKS:n valajäsen numero yksi. Alapuron mukaan AKS:ssa oli vallalla kaksi tunnetilaa, isänmaanrakkaus ja "ryssänviha", jotka sulautuivat ikään kuin yhdeksi Suur-Suomi-ajatuksessa, joka oli isänmaallinen, mutta samalla se oli "ryssää" vastaan suunnattu. Isänmaanrakkaus oli myös yksi Simojoen käyttämän termin "sinimustauskon" peruspilareita uhrivalmiuden ja sankarihurskauden ohella.

Vihan lietsonta monenlaisia ihmisryhmiä kohtaan oli tyypillistä 1930-luvulla. Vihan kohteina olivat muun muassa juutalaiset, kommunistit, venäläiset ja ruotsinkieliset. Vihan lietsonnasta seurasi usein myös konkreettisia toimia kuten erilaisia tuhotöitä ja väkivaltaisia muilutuksia, joihin Simojokikin osallistui ajan hengen mukaisesti.

Taistelu kansallisesta yhtenäisyydestä vei Simojoen lopulta parlamentarismin ytimeen, kun hänet valittiin eduskuntaan 1933 IKL:n riveistä. IKL oli perustettu pian Mäntsälän kapinan kukistumisen jälkeen Lapuan liikkeen raunioille. Risto Alapuron mukaan on perusteltua väittää, että poliitikkona Simojoki oli ennen kaikkea anti-demokraatti, joka oli tullut politiikkaan lopettaakseen sen. IKL ja Simojoki eivät suostuneet kompromisseihin, sen sijaan molemmat vaativat ehdottomuutta ja uhrautumista.

Ohjelmassa psykiatri Hannu Lauerman mukaan toisen ihmisarvon kiistäminen ja käsitys oman kansan erityisestä ylemmyydestä voivat olla merkki todellisuudentajun heikentymisestä. Mutta Simojoelle ne merkitsivät ennen kaikkea totuuden voittoa. Teologi Leea Ohtamaa sanoo, että Simojoki tarkoitti "totuuden voittamisella" heimokansojen vapauttamista ja Jumalan armahdusta. Eikä Jumala unohda korvata heimokansoille niiden kärsimiä vääryyksiä, joita Suomen kansa on tehnyt. Muutoin Simojoen Jumala-kuva noudatteli körttiläisten näkemystä suuresta ja armollisesti Jumalasta.

Talvisodan syttyessä Simojoki lähti viimeisen kerran heimosotaan uskottoman vihollisen kimppuun rykmentin pastorina. Tammikuun 25. päivänä 1940 Simojoki hiihti Impilahdella Koirinojan jäälle vapauttaakseen kituvan hevosen kärsimyksistään. Simojoen onnistui ampumalla lopettaa hevonen, mutta kuoli kyseisen järven jäälle itsekin venäläisten konekivääritulitukseen.