Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Äidinkieli pääkuva

Kielen muuttuminen ja tekstien välinen kommunikaatio

Tekstitaitoja kannattaa syventää ymmärtämällä, että kieli muuttuu koko ajan ja että kaikki tekstit pohjaavat aiempiin teksteihin eli kommunikoivat keskenään. Artikkelissa myös kielenhuoltoa, jonka kertaaminen kannattaa aina.

Intertekstuaalisuus

Intertekstuaalisuus tarkoittaa tekstin sisällä viliseviä viitteitä toisiin teksteihin ja tekstien välistä kommunikaatiota. Nykykäsityksen mukaan kaikki tekstit ovat jollain tapaa intertekstuaalisia, sillä jokainen kirjoitettu teksti pohjaa omalla tavallaan aikaisempiin teksteihin - tyylillisesti tai sisällöllisesti. Punainen kuin veri -romaanissa kirjailija Salla Simukka risteyttää lasten satukirjan Lumikin kuvaston aikuisten karuun rikollistodellisuuteen

Rääkätty suomen kieli

Suomen kieli muuttuu aikojen saatossa. Lauseet lyhenevät, vertauskuvat vaihtuvat maatiaissanastosta city-kuvastoon. Kuka osaa enää suomea sadan vuoden kuluttua? Arno Kotron vieraina Sami Garam, nuorisokielen tutkija Sara Routarinne, 9.-luokkalainen Nelli Kampman ja sensori, kriitikko Lasse Koskela.

Kielenhuoltoa

Pilkkusäännöt ja yhdyssanojen oikeinkirjoitus ovat monelle kirjoittajalle päänsärkyä aiheuttavia asioita. Kannattaa muistaa, että usein pärjää yksinkertaisilla nyrkkisäännöillä ja yhdyssanojen poikkeustapaukset voi tarkistaa kielenhuolto-opuksista. Jos tavallinen kansalainen ei aina muista kaikkia kielen hienouksia, on lohduttavaa tietää, että poliitikotkin päästävät suustaan välillä aikamoisia kielikukkasia.

  • Abitreenien yo-koelähetys: äidinkieli, lukutaidon koe

    Lähetyksessä keskustellaan päivän yo-kokeesta.

    Abitreenien yo-koelähetyksessä käydään läpi päivän äidinkielen lukutaidon koe ja pohditaan, mitä täydellisiin vastauksiin vaadittiin. Keskustelemassa ovat Ylioppilastutkintolautakunnan asiantuntija, aineenopettaja ja kokeen tehnyt kokelas.

  • 2019 syksy: äidinkieli lukutaidon koe

    Äidinkielen yo-koe ja YTL:n koekohtaiset sisältökuvaukset.

    Tällä sivulla pääset joko katselemaan Ylioppilastutkintolautakunnan laatimaa koetta (katseluversio) tai harjoittelemaan tekemällä sen itse (harjoittelukoe). Katseluversio ja hyvän vastauksen piirteet julkaistaan yo-koepäivänä ja harjoitteluversio mahdollisimman pian kokeen jälkeen.

  • 2019 syksy: äidinkieli kirjoitustaidon koe

    Äidinkielen yo-koe ja vastaukset.

    Tällä sivulla pääset joko katselemaan Ylioppilastutkintolautakunnan laatimaa koetta (katseluversio) tai harjoittelemaan tekemällä sen itse (harjoittelukoe). Katseluversio ja hyvän vastauksen piirteet julkaistaan yo-koepäivänä ja harjoitteluversio mahdollisimman pian kokeen jälkeen.

Abitreenit

Oppimateriaalit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit