Hyppää pääsisältöön

Pääosassa Esa Saarinen

"Vt. professori Saarinen on kaikkein vakuuttavin tyyppi, mitä olen tavannut viiteentoista vuoteen." Näillä M. A. Nummisen sanoilla alkaa henkilökuva Helsingin yliopiston filosofian professuuria hoitavasta Esa Saarisesta. Punktohtoriksikin kutsuttu professori Saarinen on omien sanojensa mukaan kiinnostunut elämästä ja kauniista naisista.

Tämä kiinnostus kauniisiin naisiin on hänen mielestään tuonut hänelle väärin perustein maineen sovinistina.

"Tää on mun mielestä ihmeellinen syytös, koska mun mielestä se, että on kiinnostunut ihanista naisista ei oo mitään helvetin sovinismia. Yksi puoli tätä asiaa on se, että Suomessa erotiikka ei ole missään kauhean korkeassa kurssissa, mikä mun mielestä on aika ihmeellistä", hän kertoo samalla kun kolme nuorta naista saapuu puistonpenkille häntä halailemaan ja suutelemaan.

Ohjelmassa myös tutustutaan Saarisen toiseen ammattiin rock-kirjoittajana Soundi-lehdessä. Hän myös intoutuu eduskuntatalon edessä kritisoimaan poliitikkojen suhdetta valtaan.

Ohjelman alussa M. A. Numminen kertoo taiteellisesti nuori nainen sylissään ja peililasit silmillään suhteestaan Saariseen.

Tietolaatikko

Ohjelmaa on pätkäisty tekijänoikeussyistä. Kuvamateriaali on pimennetty kohdasta, jossa on still-kuvia Picasson maalauksista. Kohta näkyy mustana videossa.

Lue lisää:

Punktohtori Esa Saarinen

Punkliike on Systeemin vastaista kapinaa, filosofi julistaa vuonna 1981. Se on vastalause sille kulttuurille, jossa kaikki ovat samaa mieltä kaikesta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto