Hyppää pääsisältöön

Television tiiliskivet radiossa

2010-luku on televisiosarjojen kultaista aikaa. J.P. Pulkkisen radiosarja käy läpi jakso jaksolta suosituimpien ja palkituimpien tv-sarjojen tarinan. Jokaista sarjaa kommentoi sarjaan perehtynyt asiantuntija.

Sarjan ensimmäisessä osassa tehdään matkaa Lahjomattomista Sopranosiin, Lucy Showsta Frendeihin, Bonanzasta Deadwoodiin, ja kysytään miten televisio tuli elämäämme ja minne se näyttää etenevän. Pilottijakso kertoo televisiosarjojen evoluutiosta eli mikä vaikutus oli kaapelikanavilla, digitaalitekniikalla ja dvd-bokseilla, ja miksi lahjakkaat tekijät alkoivat elokuvien sijaan tehdä tv-sarjoja.

Sopranos

Moni luuli, että amerikkalainen mafia oli käsitelty 70-luvun puolivälissä, kun kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaa oli nähty. Sopranos-sarja muutti tämän kuvan ja muokkasi muutenkin käsityksiä siitä, mihin televisiosarja voi yltää. Vieraana käsikirjoittaja Iiro Küttner.

Langalla

Amerikkalainen The Wire eli suomeksi Langalla on 2000-luvun tv-helmi. jälkiteollinen yhteiskunta natisee liitoksissaan Baltimoren kaupungissa Yhdysvaltain itärannikolla. Miten sarja, jossa on yli 80 puhuvaa hahmoa ja kuusi eri tasoa pysyy kasassa? Langalla-sarjasta puhumassa käsikirjoittaja ja dramaturgi Tove Idström.Frendit

Frendit (Friends) on urbaani komedia, joka esittää nykysukupolvien keskeisen fantasian, ikuisen paluun ystäväpiiriin, tuohon moderniin perheeseen. Se jatkaa radiossa syntyneen tilannekomedian 80-vuotista ja Aristofaneen, Molièren ja commedia dell'arten paljon vanhempaa komediaperinnettä 2000-luvulle. David Cranen ja Martha Kaufmanin luoma sarja esitettiin alun perin vuosina 1994-2004. Vieraana käsikirjoittaja ja dramaturgi Tove Idström.

South Park
Animaatiosarja South Park, joka sai alkunsa tekijöidensä internet-animaatioista, jossa Jeesus ja lumiukko taistelevat, irvii liberaaleja ja konservatiiveja, ei säästä uskontoja eikä politiikkaa, ei piittaa hyvätapaisuudesta eikä hurskaudesta. Kommentoimassa tuottaja ja tietokirjailija Santtu Luoto.

Taistelutoverit

Toiseen maailmansotaan sijoittuva sarja kertoo yhdysvaltalaisen maahanlaskudivisioonan komppanian vaiheista sodassa. Miten Hollywoodin omistuksessa olleet toisen maailmansodan taistelut palautettiin niissä taistelleille tv-sarjan avulla. Sarjan tuottivat Tom Hanks ja Steven Spielberg. Vieraana elokuva- ja historiantutkija Jari Sedergren.

Kotiseutu

"Saksalaisesta tv-draamasta ei tule mieleen mitään hätkähdyttävää. Erilaiset sisäsiistit poliisisarjat ratkovat porvariston ongelmia kotoisalla tavalla. Edgar Reitzin mittakaava ja dramaturgia ovat toiselta planeetalta", Pulkkinen kertoo Reitzin Kotiseutu-sarja. Vuonna 1984 tehty sarja kertoo saksalaisen kylän elämästä peräti vuosien 1919-1982 ajalta.

Vieraana sarjaa kommentoi elokuvatutkija, professori Veijo Hietala.

Babylon 5

Sarja joka haastoi Star Trekin. Babylon 5 kertoo samannimisen avaruusaseman vaiheista viitenä kriittisenä vuotena 2200-luvulla. Se käsittelee uskontoa, elämänkatsomusta, sivilisaatioiden kehitystä ja luisumista diktatuuriin. Ohjelmassa vieraana on kirjailija J. Pekka Mäkelä, joka pohtii muun muassa scifi-sarjojen erikoisominaisuuksia.

Teho-osasto

Vuosina 1994-2009 valmistunut Teho-osasto on viidentoista kauden, 331 jakson mittainen sairaalasarjojen monumentti, jossa sattuu kroppaan ja sydämeen. Vieras Tove Idström kertoo kovasti fanittamiensa sairaalasarjojen kehityksestä.

Vallan linnake

Mikä sai miljoonat ihmiset ympäri maailmaa katsomaan tanskalaista tv-draamaa politiikasta? Kahden lapsen äiti ja Maltilliset-puolueen puheenjohtaja Birgitte Nyborg nousee yllättäen Tanskan pääministeriksi. Virassaan hän menestyy, yksityiselämässä ei. Vallan linnake on sarja demokratiasta, jossa kotikin muuttuu julkiseksi tilaksi, jossa ihmissuhteet ja politiikka etenevät kriisistä kriisiin. Vieraana Tukholman yliopiston elokuvatieteen professori Anu Koivunen. Toimittaja J.P. Pulkkinen pohtii syitä tanskalaisen tv-draaman renesanssiin.

Breaking Bad

Syöpään sairastunut kemian opettaja, jolla on raskaana oleva vaimo ja vammainen poika, alkaa käyttää ammatillisia kykyjään luovalla tavalla. Huumeiden maailmaan sijoittuvaa yhteiskuntakriittistä sarjaa on kommentoimassa käsikirjoittaja Leo Viirret.

Downton Abbey

Donwnton Abbey liittyy pitkään perinteeseen brittiläistä historiallista tv-draamaa. Julian Fellowesin luoma tarina Downtonin herraskartanon ylä- ja alakerran vaiheista lähti liikkeelle vuodesta 1912 ja Titanicin uppoamisesta ja eteni kolmannella kaudellaan jo syksyyn 1921. Downton Abbeyn kimmokkeena on Fellowesin kirjoittama elokuva Gosford Park, joka Robert Altman ohjasi vuonna 2001. Elokuva sai 7 Oscar-ehdokkuutta ja niistä käsikirjoitus-Oscarin sai mainittu West Staffordin paroni, elinikäinen pääri ja ylähuoneen nimitetty jäsen Julian Alexander Kitchener-Fellowes. Fellowesin näkemykset 100 vuoden takaisista herraskartanoista väräyttelevät yhtä lailla suomalaisen, brittiläisen ja Oscar-äänestäjiä myöten amerikkalaisenkin yleisön sisimpiä ripsiä. Vieraana kirjailija Sirpa Kähkönen.

Kyllä Jeeves hoitaa

P.G. Wodehousen klassikkokirjoista tehty tv-sarja Kyllä Jeeves hoitaa on kahden mestarinäyttelijän, Hugh Laurien ja Stephen Fryn bravuuri on täynnä elämänviisautta ja suurisydämisyyttä. Fry on sanonut, että Wodehousen kirjoitukset ovat brittiläistä komediaa parhaimillaan. Jeevesistä, Bertie Woosterista ja Wodehousesta keskustelee J.P. Pulkkisen kanssa kustannustoimittaja Silja Hiidenheimo.

Kova laki

Kova laki on rikossarja, joka seuraa poliisin ja syyttäjänviraston toimintaa New Yorkissa. Reaganin ajoista nykymaailmaan 20 vuodessa edennyt sarja oli pisimpään jatkuneita primetime-sarjoja Yhdysvalloissa. Kova laki on pelkistetty ja muodoltaan karu sarja, joka ei mässäile rikoksilla vaan tutkii oikeutta ja kohtuutta ja niihin johtavaa moraalista pohdintaa. Vieraana toimittaja ja kirjailija Markus Leikola.

Madmen

Madmen on niin valtava tv-sarja, että siitä on puhuttava kahdessa eri jaksossa. Ensimmäisessä keskitytään sarjan tyyliin, aikakauden murrokseen 60-luvun alussa ja siitä miten mainosmies Don Draper sen kohtaa.

Toisessa keskitytään julkisivun taakse naisten emansipaatioon, kokonaan uuden elämäntavan ja kulttuurin syntyyn. Molemmissa jaksoissa vieraana on käsikirjoittaja Mika Ripatti.

Teksti: Juhana Säilynoja ja Television tiiliskivet -toimitus

Kommentit