Islamilainen feminismi on käsitteenä vaikea ja vieras eurooppalaisille. Näemme vain hunnutetut, erillään poliittisesta toiminnasta olevat naiset. Kuitenkin feministinen toiminta on yllättävänkin luontaista islamille.
"Naisen asema islamilaisessa kulttuurissa on kysymys, jossa täällä ei-islamilaisessa lännessä olemme lähes kaikki asiantuntijoita, omasta mielestämme. Käsite islamilainen feminismi on monien mielestä ristiriitainen. Miten feminismiä voisi olla olemassa olosuhteessa, jossa nainen joutuu kätkeytymään hunnun tai burkhan taakse, eikä hänellä ole oikeutta avata suutaan julkisessa keskustelussa. Tämä on kuitenkin irvikuva todellisuudesta tai todellisuuksista", kertoo toimittaja Johan von Bonsdorff Kolmannen maailman puheenvuoroja -ohjelmassa vuodelta 1998.
Islamilainen feminismi juontaa juurensa Egyptistä. Ensimmäinen feminismi on kuitenkin mies, ainakin ruotsalaisen islamologin Jonas Svenssonin mukaan. Hän oli kairolainen oikeusoppinut Kasim Amin, joka piti tärkeimpänä uudistuksena naiselle oikeutta koulutukseen. Hänen mukaansa islam oli alunperinkin määritellyt naiset ja miehet tasa-arvoisiksi.
Ohjelmassa kerrotaan kirjailija ja feministi Farideh Farhin näkemyksiä naisen asemasta ja feminismistä Iranissa. Usein asia on ongelmallinen monestakin syystä. Yksi niistä on musliminaisen rinnastaminen siihen kulttuuriin jossa hän elää. Se on hänelle itselleen ongelmallinen asia. Hän joutuu puolustumaan sellaisia asioita, joiden kehittymiseen hänellä ei ole ollut osaa.
Ongelmana on myös länsimaalaisten, ehkä jopa yksioikoinen käsitys feminismistä. Se tekee musliminaisista poliittisen pelin nappuloita.
"Iranin musliminaiset ovat joutuneet ristiriitaisten voimien vangeiksi, kun heidän ulkonäköään, toimintaansa ja käyttäytymistään tiivisti tarkkaillaan niiden toimesta, jotka hakevat merkkejä kulttuurin muutoksesta. He kärsivät, kun joutuvat eri ryhmien välisen poliittisen kamppailun välineiksi", Farh on kirjoittanut.
Naisen asema kuitenkin on hyvin poliittinen asia Iranissa. Naisten yhteiskunnallinen asema on joko huonontunut tai parantunut aina muiden suurten yhteiskunnallisten murrosten tapahtuessa. Vallankaappaukset ovat vuoroin tahtoneet mobilisoida naiset ja vuoroin tiukasti määritellä miten kuuliainen musliminainen käyttäytyy. Iranissa suurin ongelma on niin sanottu vartijoiden neuvosto, joka päättää muun muassa siitä kenellä on oikeus asettua ehdolle vaaleihin. Neuvosto on uskonnollinen ja sen jäsenistön vanhoillisuus on vain lisääntynyt.
Teksti: Juhana Säilynoja