Eila Alhonsaaren ohjaamassa Sisaret-dokumentissa (1964) tutustutaan Helsingin Diakonissalaitoksen toimintaan ja sen ylläpitämän koulun historiaan.
Diakonissat eli seurakuntasisaret ovat evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Koulutuksen he ovat saaneet jostain Suomen viidesta diakonissakoulusta. Helsingissä sijaitseva koulu on maamme vanhin. Helsingin Diakonissalaitos on säätiö, joka ylläpitää yksityistä sairaalaa ja diakonissaoppilaitosta. Säätiö perustettiin vuonna 1867 Aurora Karamzinin aloitteesta ja hänen lahjoittamillaan varoilla.
Dokumentti kuvaa myös diakonissaopiskelijoiden koulutusta ja työtä. Diakonissakouluun oli tuohon aikaan kova tunku, mutta vain noin 120 sai paikan vuosittain. Opetusohjelmaan kuului mm. sosiaalihuoltoa, lääkeaineoppia, seurakuntatietoa ja askartelua. Lastenhoitoa opeteltiin vauvanukkea pesemällä ja pukemalla.
Sisaret myös työskentelivät diakonissalaitoksen sairaalassa sekä oblaatissa, työpajassa jossa valmistettiin vuosittain miljoona ehtoollisleipää seurakuntien tarpeisiin. Nykyään Helsingin Diakonissalaitoksen palveluihin kuuluu esimerkiksi päihdetyötä, asumispalveluita, maahanmuuttajahankkeita ja kidutettujen kuntoutusta. Helsingin Diakoniaopistossa tarjolla on esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan opintoja sekä erilaisia täydennyskoulutuksia.
Teksti: Anni Kemppainen