Hyppää pääsisältöön

Uima-allasonnettomuus käynnisti kiistan: Ex-vaimo haluaa lapset pois Usherilta

Vanha huoltajuuskiista on avattu uudelleen, kun toinen Usherin lapsista toipuu onnettomuudesta, jossa hän oli lähellä hukkua uima-altaaseen.

Usher // Kuva: EPA/PAUL BUCK

R&B-tähti ja Yhdysvaltain The Voice -ohjelman valmentaja Usher saattaa menettää jälkikasvunsa huoltajuuden, mikäli oikeus toteaa hänen laiminlyöneen heistä huolehtimisen. Ex-vaimo Tameka Foster on nostanut oikeusjutun sen jälkeen, kun toinen lapsista oli lähellä hukkua kotinsa uima-altaaseen aiemmin tällä viikolla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan oikeudelle jätetyissä papereissa syytetään Usheria muun muassa lasten jatkuvasta laiminlyömisestä, koska tähti on usein pitkillä matkoilla ja poissa kotoaan.

34-vuotias Usher ja 42-vuotias Foster erosivat vuonna 2009. He ovat kiistelleet jo aiemmin kahden lapsensa huoltajuudesta. Asia kuitenkin haudattiin, kun Tameka Fosterin edellisessä suhteessa syntynyt 11-vuotias poika kuoli vesijettionettomuudessa heinäkuussa 2012.

Lähteet: Reuters