Hyppää pääsisältöön

Usain Bolt oli Daegun MM-kisojen tähti ja antisankari

Dramaattisin tapahtuma Etelä-Koreassa 2011 pidettyjen yleisurheilun MM-kisojen oli epäilemättä vilppilähdön tehneen Usain Boltin diskaus miesten sadan metrin finaalista. Vastapainoksi jamaikalaissprintteri nappasi suvereenisti kotiin kaksi muuta kultamitalia.

Berliinissä kolme MM-kultaa juossut Bolt hermoili satasen lähdössä ja menetti odotetun maailmanmestaruutensa maanmiehelleen Yohan Blakelle. Bolt kuittasi virheensä myöhemmin 200 metrillä sekä hurjalla ankkuriosuudellaan viestissä, jossa USA sekoili ja Jamaika ylsi ME-vauhtiin.

Kisojen vakuuttavimpiin voittajiin kuului mm. Australian Sally Pearson, joka saavutti naisten 100 metrin aidoissa kaikkien aikojen ensimmäisen MM-mitalinsa. Uusia maailmanmestareita oli myös Saksan David Storl, joka Ylen kommentaattorien sanoin "ravisteli vanhat kuulakonkarit edeltään pois". Yksi kisojen jännittävimmistä kaksinkamppailuista käytiin naisten keihäässä Tshekin Barbora Spotakovan ja lopulta kultaa kiskaisseen Venäjän Marija Abakumovan välillä.

Tietolaatikko

Suomi jäi Daegun MM-kisoissa jo kolmatta kertaa kokonaan ilman MM-mitalia ja ensi kertaa myös pistesijoitta. Parhaat suomalaiset olivat keihäänheittäjä Antti Ruuskanen ja moukarimies Olli-Pekka Karjalainen, jotka sijoittuivat kumpikin yhdeksännelle sijalle.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto