Hyppää pääsisältöön

Mummiksi tuplana, osa 2: Apua, missä manuaali?

Mummiksi tuplana - apua, missä manuaali? Kuva: Marjo Lundvall, Yle

Kun on tullut äidiksi 30 vuotta sitten, muisti vauvanhoidosta palaa pätkittäin. Pinnistelen, mutta tyttären vauva-ajasta mieleen tulee vain mukavia hetkiä. Iloinen pumpula jokeltelemassa. Onnistuneita kyläreissuja ja kesäisiä vaunulenkkejä luonnon helmassa. Mitä ihmeen valvottuja öitä? Kunnes tajuan: silloinen väsymys on vienyt muistista vatsakipu-korvatulehdus-yleinen tylsistyminen -sessiot. Olihan niitäkin, toki.

Ennen tehtiin... anteeksi!

Olin päättänyt, että en tyttärelle muistele muinaisen 80-luvun asiantuntijoiden vauvanhoito-ohjeita. En tuputa, en arvioi. Tuota pikaa olin omat päätökseni unohtanut.

- Mitä, eikö niille anneta vettä?

- Eikö ne vieläkään nuku ulkona ?

- Ei kai ole liikaa noita härpäkkeitä sängyssä, tulevat levottomiksi?

Tyttären pinna kesti hyvin. Etenkin kun neuvoja tuli myös toisen mummin puolelta, muutamalta kummi-ystäväperhe-naapuri-serkku-työkaveri -ketjulta myös. En yhtään ihmettele, että tyttärellä oli muutaman ensimmäisen kuukauden ajan varsin valikoiva kuulo. – Siinähän höpötätte, tuntui ajattelevan. Ihan oikeassa oli.

Tieto lisää tuskaa... ja tietoa

Vaikka kaksosten vanhemmat ovat visusti pysyneet pois vauvakeskustelupalstoilta, minä sen sijaan kurkistelin milloin mitäkin. Tätä valtavaa tietomäärääni yritin sitten vaivihkaa ujuttaa vanhempien korviin. Kyllä ne heti huomasivat ja hymyilivät ymmärtäväisesti: ai, sitä on pyöritty netissä taas!

Lehtien lukutapani muuttui. Naistenlehdistä bongasin jutut, joissa hymyilevä julkkisäiti julisti vauva kainalossa elon autuutta. Vauva nukkuu hyvin ja ura jatkuu keskeytyksettä. Raskauskilot ovat lähteneet imettämällä ja maitoa on herunut vaikka muille jakaa. Toki tiedän, että julkkisjuttu on ihan oma lajinsa. Vähän sama kuin savolaisten juttuja kuunnellessa: vastuu on kuulijan, tässä tapauksessa lukijan.

Mutta pakko myöntää: netin ja lehtien avulla päivitin itseäni vauva-asioissa ihan kummasti. Aloin pikku hiljaa muistaa, mitä pitää muistaa. Teoriassa.Osaako toi mummi mitään? Kuva: Marjo Lundvall

Vihdoinkin kolmisin

Koitti sekin päivä, kun tuplat uskaliaasti jätettiin hoiviini. Vanhemmat laittoivat parempaa päälle ja lähtivät ystävän syntymäpäiville. Auto pörähti jo pihasta kun tajusin: ne eivät jättäneet manuaalia! Nehän luulevat, että minä osaan jo!

Nyt kaksi nippa nappa kolmekuista pakkausta toljotti minua pyöreillä silmillään.
Kuulun tunnollisten suorittajamuurahaisten heimoon. Olen myös auktoriteettiuskoinen ja rutiinien kannattaja. Mikään ei ole niin mainio keksintö kuin ohjekirja. Nyt kaksi nippa nappa kolmekuista pakkausta toljotti minua pyöreillä silmillään. Minusta katseessa oli hieman epäilystä, mahtaako tuolta irrota ruoka ja vaipat? Miten on viihdyttämisen laita?

Onneksi vauvat ovat suvaitsevia. Toinen pötkötti keskellä vanhempien sänkyä kun vaihdoin toisen vaippaa. En siis jättänyt lasta sängyn REUNALLE, putoamaan. En myöskään kääntänyt selkääni hoitopöydän äärellä, kumpikaan ei muksahtanut lattialle. Maitovellit pystyin ujuttamaan sopivasti peräkanaa, toinen perehtyi taulun kuvioihin sillä välin kun toinen söi. Ja sitten hölistiin, kaikki kolme yhdessä. Höpötin, pusutin, lepertelin, lässytin. Täysin rinnoin kun ei ollut kuulijoita, paitsi perheen koirat, jotka vetivät torkkuvilttiä päällensä. Vanhemmilta tuli illan aikana vain kaksi tekstiviestiä: ensimmäisessä varmisteltiin oliko kaikki ok, ja toisessa tiedotettiin, että kohta tullaan.

Sen verran sekosin, että en tajunnut laittaa kaksikkoa yöunille. Kukkuivat kanssani sohvalla kun vanhemmat palasivat. Järkyttävän myöhään tulivat, olisiko kello ollut jo yli kahdeksan. Pyjamaan tuplat olisi voinut jo pujottaa jo tuntia aiemmin ja laittaa pinnasänkyyn.

Mutta kun ei ollut sitä manuaalia...

Aikaisemmin julkaistuMummiksi tuplana, osa 1: Tutustuminen

Linkit:

Kommentit